Tämä blogi sisältää kirjojani sivuavia aiheita. Aihealue on hyvinkin laaja ja artikkelien on tarkoitus tuoda esiin uutta, mielenkiintoista ja joskus kiistanalaistakin informaatiota.

My blog in English: http://spreadingmyfinns.blogspot.fi/

Thursday, March 24, 2016

Taivaankannen kellotaulun kertomaa


Elämme kärsimysviikkoa ja huomenna on pitkäperjantai. Se on Kristuksen ristiinnaulitsemis- ja kuolinpäivä, mutta milloin se tapahtui? Yritin etsiä vastausta Internetistä googlaamalla, mutta löytämäni selitykset eivät täysin tyydyttäneet. Ilmeisesti on kuitenkin olemassa jonkinlainen konsensus vuodesta, mikä on syntynyt useampien historiallisten yksityiskohtien yhdistämisestä. Arviot tarkemmasta päivämäärästä sen sijaan perustuivat Raamatun tulkintoihin, joista jokainen oli erilainen ja siten kaikki hyödyttömiä.

Päätin kuitenkin luottaa historialliseen informaatioon ja aloittaa tutkimukseni sen perusteella vuodesta 33 jaa. Käytän tietoisesti ilmaisua jälkeen ajanlaskun alun, sillä Kristus ei todellakaan syntynyt vuonna 0 eli jKr olisi hyvin epämääräinen ilmaisu. Siihen kysymykseen palaan joulun alla.

Tutkimustani varten käytin Stellarium –nimistä ohjelmistoa, joka simuloi tähtitaivasta ajan ja katselupaikan perusteella. Asettauduin siis Jerusalemiin vuonna 33 jaa. ja aloin tähyillä taivaalle. Lopulta etsintäni oli valmis kymmenessä minuutissa ja jätän sen totuudellisuuden arvioinnin lukijalle.
19.3.33 aurinko nousi juuri ennen kello kuutta. Prekession takia kevätpäivän tasaus oli Kristuksen aikoihin 10.-12.3, kun se nykyään on 20.-21.3 eli aurinko nousisi nykyään 19.3 lähes täsmälleen kello 6. Juutalaisessa ajanlaskussa se oli päivän alku ja tunteja alettiin laskea siitä. Aikana ennen kelloja se oli varsin käytännöllinen tapa, sillä Israelin ja Juudan kuningaskunnissa aurinko nousi ääripäissään kahden tunnin sisällä.

Jerusalem 19.3.33 klo. 6:00

"Oli kolmas tunti, kun he ristiinnaulitsivat hänet." Mark. 15:25

Jerulasem 19.3.33 klo. 9:00
 
Auringon eteen on ilmestynyt kuu, mutta silmin sitä ei näe auringon kirkkauden takia.

Aurinko ja kuu Jerusalem 19.3.33 klo. 9:00
 
"Keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka." Mark. 15:33
"Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka." Matt. 27:45
"Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka." Luuk. 23:44
 
Kuudes tunti on kuusi tuntia auringon noususta eli n. klo. 12:00

Jerusalem 19.3.33 klo. 12:00
 
Tietokoneohjelma ei ymmärrä "sammuttaa valoja", vaikka kuu on keskellä aurinkoa.
 
Jerusalem 19.3.33 klo. 13:00
Jerusalem 19.3.33 klo. 14:00
Jerusalem 19.3.33 klo. 15:00

" 46 Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? 47 Tämän kuullessaan muutamat siellä olevista sanoivat: "Hän huutaa Eliaa." 48 Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. 49 Toiset sanoivat: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen." 50 Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. Matt. 27: 46-50
"34 Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? 35 Tämän kuullessaan muutamat paikalla olevista sanoivat: "Kuulkaa, hän huutaa Eliaa." 36 Joku kävi kiireesti kastamassa sienen hapanviiniin, pani sen kepin päähän ja tarjosi siitä juotavaa sanoen: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia ottamaan hänet alas." 37 Mutta Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä."
 
Yhdeksännen tunnin vaiheilla tarkoittaa yhdeksän tuntia auringonnoususta eli n. klo. 15:00

Jerusalem 19.3.33 klo. 16:00

Kolmen jälkeen iltapäivällä aurinko alkaa tulla esiin kuun takaa.

"57 Illalla tuli paikalle Joosef, rikas arimatialainen, joka hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi. 58 Hän meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. Pilatus käski antaa sen hänelle. 59 Joosef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen pellavavaatteeseen 60 ja pani hautaan, jonka hän äskettäin oli itseään varten hakkauttanut kallioon. Hän vieritti hautakammion ovelle suuren kiven ja lähti pois." Matt. 27: 57-60
"42 Päivä alkoi olla illassa; oli sapatin aatto, valmistuspäivä. 43 Silloin saapui paikalle arimatialainen Joosef, arvossa pidetty neuvoston jäsen, joka hänkin odotti Jumalan valtakuntaa. Hän rohkaisi mielensä, meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. 44 Pilatus hämmästyi kuullessaan Jeesuksen jo kuolleen. Hän kutsutti sadanpäällikön luokseen ja kysyi, oliko Jeesus todella jo kuollut. 45 Sadanpäällikön vahvistettua asian hän suostui luovuttamaan ruumiin Joosefille. 46 Joosef osti pellavavaatteen, otti Jeesuksen ristiltä, kääri hänet vaatteeseen ja pani hänet valmiiseen kalliohautaan. Hautakammion ovelle hän vieritti kiven. Mark. 15:42-46
"50 -- 51 Muuan neuvoston jäsen, Joosef, joka oli kotoisin juutalaisesta Arimatian kaupungista, ei ollut yhtynyt neuvoston päätökseen eikä osallistunut sen toimiin. Hän oli hyvä ja hurskas mies ja odotti Jumalan valtakuntaa. 52 Joosef meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. 53 Hän otti sen ristiltä, kääri pellavavaatteeseen ja pani kallioon hakattuun hautaan, johon ei vielä ollut haudattu ketään." Luuk. 23: 50-53


Jerusalem 19.3.33 klo. 17:00

Neljän aikaan juuri auringon palatessa näkyviin alkaa päivä jo hämärtyä.

Jerusalem 19.3.33 klo. 18:00


No comments:

Post a Comment