Feci fieri infectum non potest

 

Hanna Nohynek (ylilääkäri, THL) sanoi MOT:n ”Meitä ette rokota” -ohjelmassa: ”Silloin sen ihmisen pitää miettiä, että kuinka vakava tää tauti on mulle tai mun läheisille tai niitä, joita mä hoidan, jos on kyse hoitohenkilökunnan ihmisestä. Ja kuinka todennäköinen tämmönen harvinainen haitta on mulle. Se on tämmöistä jatkuvaa riskianalyysia, niin kuin elämässä muutenkin”. Vastaus oli kysymykseen, mitä sanoa ihmisille, jotka vaativat sadan prosentin turvallisuutta. Sitä tuskin juuri kukaan tekee, mutta Covid-19 -rokotteen turvallisuudesta Nohynek sanoi hieman aiemmin ohjelmassa: ”Myyntiluvan tulee saamaan vain sellaiset rokotteet, joitten turvallisuutta on seurattu vähintään kaksi kuukautta sen jälkeen, kun tutkittava on saanut sen toisen annoksen. Me tiedetään, että valtaosa haittareaktioista tulee tän kahden kuukauden sisällä”. Suurin osa ihmisistä on luultavasti huolissaan myöhemmin tulevista vakavista haitoista ja kuten Nohynek sanoo, ihmisen pitää itse miettiä, mitkä ovat taudin todelliset riskit ja vastaavasti mitkä ovat rokotteen. Tähän haluaisin lisätä sen, että myös rokotteen todellista tehoa on syytä pohtia.

Mutta miten ihmiset voivat tehdä omia riskiarvioitaan, jos viranomaiset eivät kerro riskeistä avoimesti?

Tiedän hyvin, että tällainen artikkeli lyö minuun leiman rokotevastaisena, ilmaisu, joka on luotu itsenäisesti ajattelevien ihmisten dissaamiseksi, aivan kuten salaliittoteoreetikko, foliohattu jne. Onkin varsin kummallista, että kun tällaisena tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja monitasoisen rasismin vastaisena aikana, jolloin vakiintunutta kieltäkin muokataan näiden arvojen vaalimiseksi, virallisesta totuudesta poikkeavia, itse ajattelevia ihmisiä saa vapaasti pilkata epäkunnioittavilla nimityksillä. Tähän liittyy myös Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaama sananvapaus, josta journalistiliitto sanoo näin:

Sananvapaus

En aio käyttää tuon lausuman sallimia kärjekkäitä, provosoivia tai jopa loukkaavia ilmaisuja, vaan pyrin tässä artikkelissa asian analyyttiseen tarkasteluun varmoja totuuksia esittämättä. Koska tässä kyseessä ovat yhteiskunnalliset asiat, mielestäni tämä artikkeli kuuluu sananvapauden ydinalueelle. Silti tämän esittäminen esimerkiksi Facebookissa johtaisi luultavasti nopeaan sensurointiin ja jopa rokote-sanan käyttäminen tähän blogiin ohjaavassa saatteessa tekisi luultavasti saman. Toki Google voi myös sensuroida artikkelin tai sulkea koko blogin.

”Rokotevastainen” -nimityksen torjumiseksi haluaisin muistuttaa, mitä Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecimin tämän vuoden julkaisussa nro 12 sanoo: ”Mahdollisten haittavaikutusten vuoksi varovaisuutta ja huolellisuutta tulee kuitenkin noudattaa ennen COVID-19-rokotteiden etenemistä laajoihin kliinisiin rokotetutkimuksiin”. RNA-rokotteesta se sanoo, että ”Näiden käytöstä rokotekehityksessä on kuitenkin vasta rajallisesti näyttöä”. Sama artikkeli myös muistuttaa siitä, että uudet rokotehankkeet voivat mennä pieleen: ”inaktivoituun RS-virukseen perustuva rokote ei 1960-luvulla ainoastaan epäonnistunut bronkioliitin ehkäisyssä vaan pahensi tautia. Tällöin 80 % RS-virusta vastaan rokotetuista lapsista sairastui poikkeuksellisen vakavaan tautiin altistuessaan RS-virukselle rokotuksen jälkeen”.

Duodecim

Nyt kuitenkin ennen kokeilematon tekniikka halutaan ottaa käyttöön pika-aikataululla ja altistaa sille koko ihmiskunta. Mikä voisi mahdollisesti mennä pieleen? Eivät ainoastaan huolestuneet kansalaiset esitä tästä kritiikkiä, vaan myös iso asiantuntijajoukko on nostanut varoittavan sormensa. Harva kuitenkaan uskaltaa riskeerata työpaikkansa tai tutkimusmäärärahansa. Onneksi löytyy vapaitakin tieteen edustajia ja mitä rokotteisiin tulee, varsin läheltä sisäpiiriä. Entinen Pfizerin varatoimitusjohtaja ja tieteellinen johtaja Dr. Michael Yeadon sekä saksalainen keuhkospesialisti, parlamentaarikko Dr. Wolfgang Wodarg jättivät 1.12 kiireellisen pyynnön SARS-CoV-2 -rokotetutkimusten pysäyttämiseksi.

Vetoomus

Tohtori Wodarg onnistui vuonna 2010 pysäyttämään poliittisen asemansa ansiosta sikainfluenssan (H1N1) kohdalla juuri samanlaisen kehityksen, mitä olemme todistaneet Covid-19:n kohdalla. Hän syytti lääketeollisuutta paniikkikampanjasta ja WHO:n painostamisesta rokotteiden myymiseksi. Sillä kertaa hän onnistui pysäyttämään paniikin ja osoittautui olleen oikeassa viruksen suhteen; ettei kyseessä ollut tavallista kausi-influenssaa vaarallisempi tauti. Myös silloin kehitettiin rokote pikavauhdilla ja siitä jäi monen elinikäiseksi kurjuudeksi narkolepsia. Myös Covid-19 -kriisissä hän on esittänyt vastaavan kritiikin hyvin varhaisesta vaiheesta alkaen, mutta tällä kertaa hänet on vaimennettu mm. erottamalla hänet korruptiota tutkivasta kansainvälisestä kansalaisjärjestöstä ”Transparency International”.

Monet virallisen totuuden uhmaajat pyrkivät esittämään todisteita kantansa perusteeksi, mutta nämä sivuutetaan järjestään niihin tutustumatta tai leimataan suoraan valheiksi, salaliittoteorioiksi ja ties miksi. Mutta kun nyt meille myydään rokotetta, niin pidän itseäni oikeutettuna esittämään asiantuntijoille kysymyksiä siitä. Onhan kyseessä itseni lisäksi myös kaikkien läheisteni ja viime kädessä kaikkien ihmisten terveys. Tässä tapauksessa luotan maamme omiin asiantuntijoihin, sillä lääketeollisuudella ei ole myyntiluvan saannin jälkeen vastuuta rokotteiden riskeistä.

Kysymys 1: Toimiiko rokote?

Pfizerin kokeessa oli 44000 osallistujaa, joista 170 todettiin saaneen covid-19 -tartunnan. Näistä 162 oli placebo-ryhmässä ja 8 rokoteryhmässä, josta pääteltiin, että 154 välttyi tartunnalta rokotteen ansiosta. 170 on kuitenkin auttamattoman pieni näytejoukko mihinkään johtopäätökseen. Tartunnat on myös analysoitu PCR-testillä, joka on paitsi täysin epäluotettava, myös manipuloitavissa toiveiden mukaiseksi. Yeodon/Wodarg -vetoomuksessa vaaditaan tartuntojen todentamista ns. Sanger-sekventoinnilla.

Kun ensimmäinen kriteeri rokotteelle on, että se toimii, niin mikä on viranomaiskanta asiaan? Onko esimerkiksi julkaistu tehoestimaatin 95 prosentin luottamusväliä, eli millä todennäköisyydellä rokotteen teho oikeasti on luvatun mukainen?

Kysymys 2: Onko olemassa moraalinen kansalaisvelvollisuus ottaa rokote, vaikkei pakkoa olekaan?

Nyt myyntilupaa odottavat Covid-19 -rokotteet eivät estä tartuttamista, vaan niiden luvataan ehkäisevän tartunnan saamisen ja varsinkin sen vaikeamman muodon. Eikö siis ole perusteetonta puhua kansalaisvelvollisuudesta ja varsinkin asettaa erilaisia rajoitteita ihmisille, jotka eivät ota rokotetta? Eikö kysymys ole vain oman tarttumispelon lievittämisestä?

Kysymys 3: Onko se turvallinen?

Ymmärrän teorian RNA-rokotteen takana (selitys lukijoille alempana). Se, mistä kansalaisille ei puhuta, on RNA-rokotteiden suurin riski, minkä edellä mainittu Duodecimin artikkelikin mainitsi eli vasta-aineriippuvainen taudin vaikeutuminen (antibody dependent enhancement, ADE) (selitys lukijoille alempana). Sitä on havaittu koronavirusten yhteydessä ja on olemassa vakava riski, ettei rokote ainoastaan epäonnistu, vaan pahentaa seuraavaa, jonkin muun koronaviruksen aiheuttamaa tautia. Seuraukset voivat olla katastrofaaliset.

ADE-riskit voidaan poissulkea ainoastaan riittävän pitkällä, ehkä jopa 10 vuotta kestävällä seurannalla tai rokotteen saaneiden tartuttamisella aidolla, ”villillä” viruksella, joista jälkimmäinen lienee täysin laitonta. Eläinkokeet eivät riitä.

Miten siis ADE-riski on voitu eliminoida muutaman kuukauden mittaisella tutkimuksella?

Solubiologia on monimutkaista systeemibiologiaa, jossa lopputulos voi aina yllättää, vaikka yksittäiset säännöt tunnettaisiinkin etukäteen. Kaikkea ei voida edes tietää. Tämän takia ainoa tapa tutkia turvallisuutta on riittävien ja riittäväkestoisten kokeiden avulla. Niitä ei voi korvata ”tehokkuudella”. Ei ole suinkaan yllättävää, että jo teorian tasolla voidaan tunnistaa useita riskejä RNA-rokotteiden kohdalla.

Esimerkiksi Yeodon/Wodarg -vetoomuksessa varoitetaan piikkiproteiinien sisältämistä synsytiini-homologisista proteiineista, jotka ovat välttämättömiä istukan muodostumisessa. Turvallisuustesteissä pitää ehdottomasti varmistaa, ettei rokote aiheuta immuunireaktiota synsytiini-1 -proteiinia vastaan. Siitä voisi seurata pysyvä hedelmättömyys.

Ihmisiä on askarruttanut myös, voiko viruksen mukana siirtyä perimäämme jotain pysyvää. Epäilykselle lähinnä naureskellaan. Alempana oleva RNA-rokotteen perusteoria osoittaa sen pelon vääräksi, mutta pintaa syvemmältä löytyy kuitenkin mekanismit, joilla sekin on mahdollista. Todennäköisyydet ovat luultavasti pieniä, mutta sopivissa olosuhteissa jopa seuraaville sukupolville siirtyvä koodi on mahdollista. DNA-mekanismit on kuitenkin selitetty alempana, joihin haluaisin mielelläni asiantuntijan kommentin. Mukana on muitakin potentiaalisia riskejä.

Britanniassa alkanut rokotuskampanja toi heti esiin vakavia allergiareaktioita ja nyt suositus on, ettei rokotetta anneta kenellekään, jolla on aikaisempaa lääke- tai ruoka-allergiaa. Erikoista tapauksessa on, ettei ongelma tullut vastaan lääkkeen testauksen aikana.

RNA-rokotteen toimintamekanismi

RNA ja DNA kuljettavat ohjeita, joiden perusteella niiden määrittelemät proteiinit rakennetaan. Solut lukevat ohjeet rakentaakseen tarvittavat proteiinit. Covid-19 RNA-rokotteessa on ohjeet rakentaa melkein täydellinen kopio SARS-CoV-2 virusta ympäröivistä ”piikkiproteiineista” (S-proteiini), joiden avulla virus pääsee ihmisen soluihin. Kohteena immuunijärjestelmän torjuntatoimille se on täydellinen, koska piikit sijaitsevat viruksen ulkopinnalla ja ilman niitä se ei pääse soluun.

Rokote annetaan pieneen määrään ihmisen lihassoluja. Nämä solut muuttuvat sitten piikkiproteiinitehtaaksi, ei siis kokonaisia viruksia tuottavaksi. Piikit ovat kuitenkin keholle vieraita ja immuunisolut luovat niille spesifisiä vasta-aineita ja muistisoluja, jotka voivat luoda lisää oikeita vasta-aineita, jos aito Covid-19 -virus tai lähelle samankaltainen iskee. Vasta-aineet peittävät viruksen, jolloin se ei pysty tartuttamaan soluja eikä kopioitumaan soluissa. Rokotteen sisältämä RNA tuhoutuu solujen toimesta luonnollisen mekanismin kautta. Keho jää ennalleen vasta-aineita ja piikkiproteiinin tunnistavia immuunisoluja lukuun ottamatta.

Perinteisissä rokotteissa annosteltaisiin suoraan piikkiproteiineja tai toimintakyvyttömäksi tehtyjä viruksia piikkeineen päivineen.

Teoriassa RNA-rokote vaikuttaa toimivalta ja turvalliselta. Mutta kuinka usein teoria ja todellisuus ovat kaksi eri asiaa?

Vasta-aineriippuvainen taudin vaikeutuminen (antibody dependent enhancement, ADE)

ADE on potentiaalinen Troijan hevonen. Rokotetieteessä ongelma tunnetaan yleisesti ja siitä löytyy pitkä lista tutkimuksia. Rokoteteollisuus vastaavasti vähättelee ongelmaa teoreettisena ja väittää eläinkokeilla varmistettavan, ettei ADE-riskiä ole. Ihmiset eivät kuitenkaan ole riittävän samankaltaisia minkään eläimen kanssa, jotta varmuus voitaisiin saada. ADE-riskin vähättelyn ymmärtää bisneksen kannalta perustelluksi, koska sen varmistaminen saattaa viedä vuosikymmenen. Kuinka usein olemmekaan kuulleet koronan yhteydessä, että mennään terveys edellä…

Syystä tai toisesta vasta-aineet saattavat kiinnittyä virukseen poistamatta sen infektiivisyyttä. Se voi johtua sidoksen heikkoudesta, riittämättömästä peitteestä viruksen ympärillä tai vasta-aineiden määrän vajeesta. Toimiva vasta-aine voi myös ajan saatossa muuttua toimimattomaksi, kun se kohtaa uuden tyyppisen viruskannan.

Vasta-aineiden toimintakyvyn puute ei automaattisesti aiheuta ongelmia, vaan ns. vasta-aineriippuvainen taudin vaikeutuminen liittyy tiettyihin viruksiin, joista tunnetuimpia lienevät Ebola ja HIV. Näihin kuuluu myös koronavirusten perhe, eikä liene yllätys, että juuri tämä on ollut syynä koronavirusrokotteiden epäonnistumiseen. Kokeet ovat päättyneet jo eläinkokeisiin. ADE-ongelmassa rokotteen saanut reagoi paljon voimakkaammin virukseen, kuin jos hän ei olisi koskaan saanut rokotetta. Näin kävi 60-luvulla RS-rokotteen kanssa. RS-virus on paramyksovirus ja sattumaa tai ei, mutta SARS-virusta epäiltiin alussa myös paramyksovirukseksi. Molemmat, kuten luonnollisesti myös Covid-19, ovat RNA-viruksia.

ADE-mekanismia ei tiedetä varmuudella, mutta teorian mukaan toimimattoman vasta-aineen takia neutralisoitumaton virus pääsee FcγRII-reseptorin välityksellä immuunisoluihin. Näitä reseptoreita on erityisesti monosyyttiperäisissä makrofageissa. Nämä ovat elimistön syöjäsoluja, jotka syövät vieraiksi tunnistettuja mikrobeja ja vierasaineita. Lisäksi ne siivoavat pois ikääntyneitä ja kuolleita soluja sekä kudosjätteitä. Jos virukset pääsevät kopioitumaan näissä soluissa, voi vain arvailla, millaista tuhoa se tekee immuunivasteelle. Siksi tätä ongelmaa kutsutaan hyvällä syyllä Troijan hevoseksi.

Tämä voi aiheuttaa hyperinflammatorisen vasteen, sytokiinimyrskyn ja immuunijärjestelmän yleisen sääntelyn häiriön, jonka avulla virus voi vahingoittaa enemmän keuhkoja ja muita kehon elimiä. Lisäksi uudet solutyypit koko kehossa ovat nyt alttiita virusinfektioille johtuen FcyRII-reseptorin helpottamasta ylimääräisestä viruksen sisääntuloreitistä, jota ilmentyy monilla erilaisilla solutyypeillä.

Rehellisyyden nimissä täytyy korostaa, että samoin kuin RNA-rokotteen toiminta, myös ADE-mekanismi on vain hyvä teoria, vaikka ongelma onkin todellinen. Se ei koske kaikkia viruksia, eikä edes kaikkia saman kannan viruksia. Tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että ADE on vallitseva ongelma koronaviruksissa ja erityisesti SARS-viruksissa. Siksi SARS-CoV-2 -viruksen kohdalla uhka on todellinen, eikä turvallisuudessa voi missään tapauksessa oikoa. SARS-CoV rokotetta kehitettäessä käytettiin rokotteessa piikkiproteiinia. Sekä reesusmakakakki apinat että hiiret saivat vakavia keuhkovaurioita rokotteen saaneiden ryhmässä, kun taas rokottamattomilla näin ei käynyt. Eläinkokeissa tartunta aiheutettiin tahallaan. Normaalielämässä ongelma ei esiinny vasta, kun aito, ”villi” virus iskee. Se saattaa olla jokin muukin koronavirus, vaikka jokin endeeminen koronavirus, jollaiset aiheuttavat vuosittain flunssia.

Maallikon epäilys herää tässä vaiheessa, että mikäköhän on ollut tässä epidemiassa vakavan muodon sairastaneiden rokotushistoria. Ainakin useat tutkimukset osoittavat, että aikaisemmat influenssarokotteet ovat altistaneet Covid-19 tartunnoille.

ADE-ongelman esiintymättömyys ei vielä tarkoita, että vaara olisi ohi. Rokote saattaa toimiakin turvallisesti useita vuosia, mutta virusten mutaatiot saattavat muuttaa vasta-aineen toimimattomaksi. Niiden pitoisuuskin saattaa laskea vuosien saatossa. Viruksesta saattaakin tulla patogeenisempi rokotteen takia, eikä sitä pystytä riittävän suurella varmuudella ennustamaan pitkilläkään tutkimusajoilla, saati sitten muutaman kuukauden pikatutkimuksella.

Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota myös rokottamattoman saaman tartunnan tapauksessa syntyviin vasta-aineisiin. Ensinnäkään läheskään kaikille tartunnan saaneille ei synny vasta-aineita, koska immuunijärjestelmän ensipuolustus hoitaa ongelman. Immuunijärjestelmä on muutenkin erittäin monimutkainen systeemi, jossa on niin kilpailevia kuin ei-kilpailevia osia liittyen ADE-ongelmaan. Osa kokonaisuutta ovat erityyppiset T-solut, jotka moduloivat näitä tapahtumia. T-solut myös reagoivat eri osiin viruksissa. Todellisessa tartunnassa virukset kohtaavat koko immuunijärjestelmän kokonaisuutena, kun taas rokotteissa altistus on vain piikkiproteiini tai neutralisoitu virus ja vaste sen mukainen.

Pahinta tässä kaikessa on se, että kun rokote on annettu, sitä ei voi enää peruuttaa. Seuraukset voivat tulla vasta vuosien päästä. Onko se riski sen arvoinen näillä kuolleisuusluvuilla ja varsinkaan Suomessa? Todellisuudessa muunkin maailman luvut saattavat osoittautua lopullisissa kuolinsyyanalyyseissä paljon matalimmiksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on esitetty useita kriittisiä analyysejä virallisia lukuja vastaan ja Ruotsissakin on esitetty arvioita, että todellisten koronakuolleiden määrä olisi suhteessa väkilukuun paljon lähempänä Suomea, kuin viralliset luvut osoittavat. Joka tapauksessa meidän tulisi toimia omien lukujemme pohjalta.

RNA-rokote ja perimä

Solubiologian perusteiden mukaan RNA ei voi muuttaa ihmisen genomia. RNA ei yhdisty DNA:han, eikä RNA säily pitkään, ennen kuin solu tuhoaa sen. Asia on niin yksinkertainen, ettei kukaan vähänkään asioita ymmärtävä edes pohdi moista. Silti asia ei ole niin itsestään selvä. Solubiologia harvoin on.

Ei ole mitään salatiedettä, että RNA voi käänteiskopioitua DNA:ksi. Eräissä viruksissa, kuten hepatiitti-B ja retrovirukset, joihin myös HIV kuluu, on käänteiskopioijaentsyymi, joka kopioi viruksen yksijuosteisen RNA:n infektoidun solun käyttämäksi kaksijuosteiseksi DNA:ksi. Vastoin yleistä kuvitelmaa ja dogmia, informaatio voi siirtyä RNA:sta DNA:han, kuten useat tutkimukset osoittavat.

Monille saattaa tulla yllätyksenä, että ulkoisten virusten lisäksi ihmisen perimässä on endogeenisiä retroviruksia (ERV) ja perimästä peräti 5-8% koostuu ERV-sekvensseistä. Nämä siirtyvät geeneissä sukupolvelta toiselle ja nekin sisältävät käänteiskopioijaentsyymin. On vielä sellainenkin geneettinen komponentti kuin retrotransposonit, jotka leikkaavat ja liimaavat itseään genomin eri kohtiin käyttäen käänteiskopioijaentsyymiä.

Nämä endogeeniset käänteiskopioijaentsyymit voivat periaatteessa muuttaa yksisäikeisen RNA:n kaksisäikeiseksi DNA:ksi. Retroviruksissa on myös integraasi-entsyymi, joka pystyy integroimaan kyseisen DNA:n osaksi isäntäsolun genomia. Ainekset ovat olemassa ihmisen soluissa muuttamaan RNA-rokotteen osaksi solun DNA:ta, mutta kaikesta huolimatta se vaatii erityisolosuhteet ja on siksi epätodennäköistä.

Mutta silti se ei ole mahdotonta, eikä kaikki tapahdu aina oletetusti. Rokotteen ja sen altistamien solujen pienet määrät pitävät myös huolen siitä, ettei uusi perimä leviä. Mutta jos tämä tapahtuukin kantasoluissa, vaikutus somaattisissa soluissa on paljon laajempi. Solubiologian säännöt sanovat kuitenkin, ettei tämäkään vaikuta iturajan soluihin. Silti luuytimensiirroissakin on tullut yllätyksiä ja geneettiset modifikaatiot ovat siirtyneet sukusolujen kautta tuleville sukupolville ilman järkevää tieteellistä selitystä.

Toki aito viruskin voi päätyä genomiin ja erityisesti näin tapahtuu aika ajoin retrovirusten kanssa, joista endogeeniset retrovirukset ovat osoituksena. Esimerkiksi MERS, SARS-CoV, and SARS-CoV-2 eivät kuitenkaan ole retroviruksia ja vain lyhyitä segmenttejä ei-retroviruksien genomeista on havaittu ihmisen genomissa. Suurin este on aika, sillä virusten RNA:t ovat soluihin päästyään epästabiileja. Rokotteen RNA:ta on sen sijaan manipuloitu stabiliteetin lisäämiseksi ja siten piikkiproteiinituotannon maksimoimiseksi. Tämä aika saattaa lisätä mahdollisuutta käänteiskopioitua DNA:ksi.

Jos piikkiproteiini-antigeeni asettuisi osaksi somaattisten solujen genomia, siitä luultavasti seuraisi pysyvä autoimmuunisairaus, kun immuunijärjestelmä taistelisi jatkuvasti näitä soluja vastaan. Jos taas kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta geneettinen modifikaatio päätyisi iturajan soluihin, tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisesti kaikissa soluissa kyky tuottaa piikkiproteiinia. Nyt vaan ne olisivat läsnä syntymästä lähtien ja siten eivät enää vieraita. Näin ollen näiden ihmisten immuunijärjestelmä ei enää tunnistaisi koronaviruksia vaarallisiksi.

Ja vielä kerran haluan korostaa, ettei rokotteen asettuminen solujen DNA:han ole todennäköistä, mutta sekin riski pitäisi huomioida ja sitä tarkastella, sillä pahimmillaan seuraukset voisivat olla ikävät. Täytyy muistaa, että nyt ollaan kokeilemassa ”geeniteknologiaa” valtavassa mittakaavassa ilman mitään aikaisempaa kokemusta.

Muita riskejä

Tässä on pohdittu rokotteen mahdollisuutta muuttaa ihmisen genomia, mutta toinenkin erittäin vaarallinen riski on olemassa. Jos rokotteen kohdistamat solut saavat virustartunnan, tai kyseessä on endogeeninen virus, samaan aikaan aktiivisen rokote-RNA:n kanssa, nämä saattavat saada genomiinsa piikkiproteiinin valmistamisen. Näin muuten vaarattomista tai tiettyihin kudoksiin rajoittuneet virukset saattavat saada pääsymekanismin esimerkiksi keuhkoihin ACE2-reseptorin kautta muuttuen yhtäkkiä vaarallisiksi.

Pfizerin RNA-rokote sisältää polyetyleeniglykolia (PEG). 70% ihmisistä kehittää vasta-aineita tälle yhdisteelle eli moni voi saada allergisia ja potentiaalisesti fataaleja reaktioita rokotteesta.

Immunopatogia asettaa omat haasteensa, jotta kehon oman immuunijärjestelmän ylireagointi ei vahingoittaisi potilasta. Vialliset T-solut saattavat aiheuttaa allergisia reaktioita tai virheelliset vasta-aineet voivat sekoittaa koko immuunipuolustuksen.

Lopuksi lohdun sanoja

Ihmisen immuunijärjestelmä on yllättävän tehokas ja harvoin siitä puhutaan mitään. Tästä saattaakin syntyä mielikuva, että kaikkiin vakaviin tauteihin tarvitaan rokote.

Ihmisen puolustusjärjestelmän ensimmäinen rintama koostuu sellaisista asioista kuin iho, sylki, mahaneste, lima, värekarvasolut, suolistofloora jne., jotka estävät mikro-organismeja kiinnittymästä soluihin. Ja jos kiinnittyvät, makrofagit hoitavat putsauksen. Pelkästään näiden teho tuli ilmi Diamond Princess -aluksella, jossa virus levisi karanteeniin joutuneella laivalla.

Jos edellä mainitut eivät riitä, useimmilla ihmisillä limakalvojen Immunoglobuliini IgA -vasta-aine ja T-solut hoitavat koronaviruksen ilman juuri mitään oireita. On myös havaittu ristiinimmuniteettia muiden vilustumisvirusten kanssa.

Vasta näiden jälkeen astuvat peliin humoraaliset vasta-aineet IgM ja IgG. Siksi vasta-aineiden tarve laumaimmuniteetin toteutumiseen saattaa olla parhaimmillaan niinkin alhainen kuin 10%, sillä virus ei läpäise useampien edellä mainittua ensipuolustusta.

Viruksen hiipumiseen aalto aallolta ei vaikuta ainoastaan laumaimmuniteetti, vaan virukset muuttuvat myös itsekin vaarattomammiksi. Yleensä pelotellaan viruksen mutaatioilla, että uusi versio voisi olla paljon vaarallisempi, mutta evoluutiossa säilyvät vahvimmat ja ne ovat ne, joilla on suurin mahdollisuus selvitä populaatiossa eli harmittomimmat. Vaaralliset versiot saavat ihmiset eristäytymään ja niiden leviäminen lakkaa, kun taas harmittomat eivät aiheuta juurikaan oireita ja ihmiset levittävät niitä tietämättään. Viruksia on aina ollut olemassa ja tulee aina olemaan, joten niiden kanssa on turha ryhtyä avoimeen sotaan.

SARS-CoV-2 -viruksesta on havaittu, että erityisen nopea mutaatiotahti ilmenee viruksen lähetti RNA:n kodoneissa nukleotidi C:n mutaationa U:ksi. Tämä tapahtuu paljon suuremmassa osassa geneettistä sekvenssiä kuin satunnaisuus mahdollistaisi. U-nukleotidi tekee RNA:sta epästabiilimman eli herkemmän hajoamaan ja U tietyissä paikoissa genomia hidastaa RNA:n translaatiota viruksen proteiiniksi.

Ja mikä parasta, lisääntyneet U-nukleotidit virus-RNA:ssa lisäävät sen immunogeenisyyttä. Sana voi kuulostaa kauhealta, mutta se on mullistava tieto SARS-CoV-2 -viruksesta! Se tarkoittaa, että meidän immuunijärjestelmämme voi tunnistaa ja ehkäistä viruksen ilman adaptiivista vasta-ainevastetta!! Ei ihme, että vasta-aineita näkyy populaatiossa niin vähän. Tulee myös mieleen, mihin rokotetta tätä virusta vastaan tarvitaan?

Rubicon