Eksoottinen materia – mitä se on? Osa 3: Solomonin varjo

Osassa 2 ilmitullut ruusuristiläisyyden ja varsinkin alkuperäisen vapaamuurariuden yhteys alkemiaan voi tulla yllätyksenä monille, eikä yhtään sen vähempää nykypäivän vapaamuurareille. Royal Societyn alkuperäisistä jäsenistä Sir Robert Moray ja Elias Ashmole olivat vapaamuurareita, kun taas Robert Boyle ilmeisesti ruusuristiläinen. Nämä kaksi järjestöä olivat lähes yhtä, kuten Edinbourgh’ssä vuonna 1638 julkaistu  runonpätkä paljastaa: ”For we be brethen of the Rosie Crosse; We have the Mason Word and the second sight”.

 

 

Kun alkemia oli keskiajalla katolisen kirkon kiellossa, Skotlannissa se oli peräti valtion kustantamaa toimintaa kuningas Jaakko IV:n (1488-1513) ajoista lähtien. Kysymys kuuluukin, mistä alkemia tuli Skotlantiin ja samalla tulee kysytyksi, miten ruusuristiläisyys ja vapaamuurarius tulivat Skotlantiin? Rosslynin kappelin lounaiskulmassa on kohokuva n. vuodelta 1450, joka kiistämättä muistuttaa erittäin paljon vapaamuurareista. Sen sijaan kappelista löytyvä temppeliritarien sinetin kahta ratsastajaa yhden hevosen selässä vastaava kohokuva ei hyvällä tahdollakaan muistuta sinetin symbolia. Voiko silti yhteys temppeliritareihin olla olemassa?

 

 

 

Solomonin temppelin sotilaat

 

Ranskan kuningas Filip IV vangitutti yhteistyössä Paavi Klemens V:n kanssa kaikki kiinnisaadut Ranskan temppeliritarit samana päivänä, perjantaina 13. lokakuuta vuonna 1307. Myöhemmin paavi laajensi pidätykset koskemaan kaikkia temppeliritareita koko kristikunnassa. Ranskassa Filip takavarikoi kaiken temppeliritareiden omaisuuden valtiolle, kun muualla se siirrettiin muille veljeskunnille. Omaisuus osoittautui kuitenkin huomattavasti oletettua pienemmäksi, eikä mitään salaisuuksia tai mystisiä aarteita löytynyt.

Kuulusteluissa ritari Jean de Châlon paljasti, että pidätyksistä oli saatu ennakkovaroitus ja La Rochellen satamasta oli poistunut ajoissa 18 aluksen laivasto Pariisin preseptori Gerard de Villiers’n johdolla. Salassa pidettäväksi tarkoitettu pidätysmääräys oli annettu jo 14.9, joten aikaa valmistautumiseen oli ollut riittävästi. Lopulta vain 620 ritaria pidätettiin Ranskassa, vaikka heitä oli arviolta ollut yli 3000. Taistelu kuningasta vastaan ei ollut vaihtoehto, sillä he olivat tehneet kruunulle uskollisuusvalan. Jäljelle jääneet uhrautuivat muiden puolesta, jotta pakoa ei oltaisi havaittu.

Skotlanti oli oivallinen kohde hävittää jäljet Ranskan kuninkaalta ja paavilta. Skotlannin kuningas Robert the Bruce oli juuri erotettu katolisen kirkon yhteydestä vuonna 1306. Ranskan kuninkaan tyttären puoliso, Englannin kuningas  Edward II oli sodassa Brucea vastaan, joten Brucella ei ollut esteitä suojella temppeliritareita. Vuonna 1306 Bruce oli hävinnyt taistelun Englannin joukkoja vastaan menettäen koko armeijansa, mutta onnistunut pakenemaan. Seuraavana vuonna hän oli kuitenkin palannut ja koottuaan pienet joukot onnistunut lyömään Englannin joukot Loudoun kukkulan taistelussa, mikä aloitti sarjan voitokkaita taisteluita Englantia vastaan kohti Skotlannin itsenäisyyttä. Englannin kuningas Edvard I oli myös juuri kuollut kaksi kuukautta Loudoun jälkeen, joten Bruce saattoi keskittyä skotlantilaisiin vastustajiinsa. Alle tuhannen kokemattoman miehen armeija tarvitsi vahvistuksia, joten Bruce oli varmasti enemmän kuin halukas ottamaan vastaan ryhmän kokeneita temppeliritareita.

Tulevissa taisteluissa Englantia vastaan Brucen joukot olivat niin ylivoimaisia mies- ja varustealivoimastaan huolimatta, että on esitetty epäilyjä temppeliritarien panoksesta taisteluissa. Mitään historiallisia näyttöjä siitä ei kuitenkaan ole ja toisaalta temppeliritarit halusivat kadota maan alle, joten kovin näkyvää roolia heillä ei ole voinut olla. Kouluttajina ja sotilasneuvonantajina heillä on silti voinut olla isokin rooli. Mutta onko mitään näyttöä siitä, että temppeliritarit olisivat istuttaneet järjestönsä siemenen Skotlantiin? Kun Robert the Bruce kuoli sairauden murtamana 1329, hänen toiveensa mukaisesti sydän irroitettiin rinnasta ja säilöttiin hopeiseen rasiaan.  Runoilija ja kirkonmies John Barbourin mukaan Bruce halusi sydämensä vietävän taisteluun Jumalan vihollisia vastaan merkkinä hänen toteutumattomasti toiveestaan lähteä ristiretkelle. Skotlantilainen ritari ja Brucen hyvä ystävä Sir James Douglas otti rasian kaulaansa ja lähti laivalla seitsemän muun ritarin, aseenkantajien ja apulaisten kanssa kohti Pyhää maata. Yksi seitsemästä muusta ritarista oli Sir William de St. Clair Rosslinista (Sir William Sinclair), jonka suvun jälkeläisistä jaarli William Sinclair rakennutti Rosslynin kappelin 130 vuotta nimikaimansa kuoleman jälkeen. Brucen sydän ei koskaan päässyt Jerusalemiin saakka, mutta päätyi lopulta taisteluun muslimeja vastaan skottiritarien pysähdyttyä auttamaan Espanjan kuningasta taistelussa maureja vastaan. Sekä Douglas että Sinclair kaatuivat, mutta Brucen sydän palasi kotimaahan hänen kuolintoiveensa mukaisesti.

 

Temppeliritarien aarteet

Temppeliritarit tulivat viimeistään tutuksi suurelle yleisölle Dan Brownin romaanista ’Da Vinci –koodi’ (2003), jossa temppeliritarien salainen aarre oli ”Pyhä Graal”. Siinä kyseessä oli Jeesuksen jälkeläisten sukupuu, jota kirjan faktaksi väittämä salaperäinen ”Siionin veljeskunta” suojeli. Idean Brown kopioi jo vuonna 1982 ilmestyneestä, itseään fakta-teoksena mainostaneesta ’Pyhä veri, pyhä Graal’ –kirjasta. Todellisuudessa molempien kirjojen kirjoittajat olivat uskoneet pahemman sortin huijaukseen, jossa faktat paljastuivat suorastaan huvittaviksi väärennöksiksi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Priory_of_Sion

 

Graal esiintyy kuitenkin jo ristiretkien aikaan kirjoitetussa, keskenjääneessä Chrétien de Troyes’n rakkausromaanissa ’Perceval, le Conte du Graal’ (1190), jossa se on ihmeellinen muttei kuitenkaan pyhä tarjotin, jota käytettiin pidoissa. Myöhemmin Graalia on teorisoitu maljaksi eri tarkoituksissa, kuten esimerkiksi Jeesuksen tarjoiluastiaksi viimeisellä ehtoollisella tai maljaksi, johon Joosef Ariamatilainen otti talteen Jeesuksen ristillä haavasta vuotaneen veren. Epätavallisia teorioita kirjoittava Graham Hancock on väittänyt sen olevan peitekoodi ”Liitonarkille”.

Toisaalta useat kirjoittajat ja teoreetikot ovat esittäneet temppeliritareiden tärkeimmäksi aarteeksi juuri ”Liitonarkin”. Ottamatta kantaa siihen, saattoivatko temppeliritarit löytää sen ristiretkillään, en kuitenkaan usko sellaista siirretyn Skotlantiin. Merimatka oli aivan liian riskialtis, kiinnijäämisen riski suuri, eikä Robert the Brucen luotettavuudesta tai vallassapysymisestä ollut takeita. Sellainen olisi kätketty alunperinkin niin hyvin, etteivät tulevat sukupolvetkaan sitä löytäisi sattumalta tai etsimälläkään. Mutta niin ”Graalin malja” kuin ”Liitonarkkikin” liittyvät yllättäen, omilla tavoillaan alkemiaan ja sitä kautta temppeliritareihin.

 

 

 

Löysivätpä temppeliritarit aarteita tai eivät, ainakin he toivat Eurooppaan täysin mullistavan arkkitehtuurin ja pankkijärjestelmän, joista jälkimmäinen viimeistään teki heistä upporikkaita. Arkkitehtuurin avulla he rakensivat mahtavia katedraaleja ympäri Eurooppaa kestämään tuhansia vuosia, jotka mahtavuudessaan ihmetyttävät nykyajankin ihmisiä. Ehkä merkittävin kaikista on Chartresin katedraali 80 km Pariisista, joka poikkeaa yhdessä suhteessa kaikista muista: sen alle ei ole haudattu yhtään kuningasta tai kirkonmiestä.

Ranskassa oli lukuisia rakentajakiltoja, eikä liene sattumaa, että se, joka rakensi Chartresin katedraalin, oli nimeltään ’Solomonin lapset’.

Chartresissa on myös runsaasti alkemistisiä symboleja, joista kuuluisin on labyrintti. Aiheemme kannalta merkittävin on kuitenkin patsas pohjoisen sisäänkäynnin yläpuolella, ruusuikkunan alla. Siinä pappi ja Saalemin kuningas Melkisedek pitelee Graalin Maljaa, jossa on Viisauden Kivi. Mutta kuten temppeliritarien symbolien kohdalla yleensäkin, niihin sisältyy enemmän kuin silmät paljastavat – tämän pienen yksityiskohdan tapauksessa tavallista enemmän. Itse asiassa se johtaa koko nykysivilisaatiomme juurille ja luultavasti juuri sen tiedon äärelle, joka ehkä on pakottanut heidät uudelleenarvioimaan ristiretkien tarkoituksen – tiedon, jonka paljastaminen olisi vienyt varmuudella roviolle.  Nykyään tuomio ei olisi yhtä ankara, mutta yhä tänä päivänä asia on aivan yhtä arka. Temppeliritarit etsivät aarretta ja saivat sivutuotteena jotain muutakin, aivan kuten me etsiessämme eksoottista ainetta.

Melkisedek, Graalin Malja ja Viisasten Kivi Chartretissa

Melkisedek ja Graalin Malja Rosslynissä

Mutta onko tyhjä malja vihje jostain?

 

 

 

 



 

 



 

Eksoottinen materia – mitä se on? Osa 2: Viisasten Kivi

Eksoottinen materia on ollut fysiikassa yksi punaisista vaatteista tai ainakin kuumista perunoista, johon on ollut parasta olla koskematta. Tiedeyhteisö on arvomaailmaltaan skeptinen ja konservatiivinen, mikä on hyvästä huijauksia ja virhepäätelmiä torjuttaessa, mutta mikä myös jarruttaa kehitystä. Avoin mieli ja rohkeat ideat ”laatikon ulkopuolelta” saattavat toki ampua harhaan, mutta ne myös synnyttävät mullistavia ideoita. Yksittäisiä tiedemiehiä ei kuitenkaan pidä syyttää rohkeuden puutteesta, sillä historiassa on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka tiedemiesten rohkeat avaukset ovat pilanneet heidän maineensa ja usein myös tuhonneet uran. Yksi hyvä esimerkki on Texas A&M –yliopiston professori John O.M. Bockris, joka tutki avoimesti metallien transmutaatiota. Toisin sanoen hän oli nykyajan alkemisti.

 

 

 

 

Tieteen piirissä alkemia on ehdottomasti kielletty aihe, vaikka siitä kehittyi nykyajan kemia, fysiikka ja lääketiede. Maailman vanhin yhä toiminnassa oleva tieteellinen akatemia, englantilainen Royal Society käsitteli alkuaikoinaan yhtenä pääaiheinaan, ellei peräti tärkeimpänä sellaisena, alkemiaa. Sellaiset kuuluisat tiedemiehet, kuten Sir Isaac Newton ja Robert Boyle olivat intohimoisia alkemistejä. Nykyään kuitenkin tiedeyhteisö pitää alkemiaa taikauskona aivan kuten katolinen kirkkokin keskiajalla. Tavalliset ihmisetkin ovat ehdollistettuja näkemään alkemistit vähintäänkin foolihattuina. Tiede kuitenkin hyväksyy kullan syntymisen transmutaationa elohopeasta joko hiukkaskiihdyttimessä tai ydinreaktorissa, sekä kaikkein lähimpänä alkemiaa vismutista ns. Seaborgin tekniikalla, jossa protoneja ja neutroneja poistetaan ytimestä ydinfysiikan avulla. Kaikki nämä menetelmät ovat kuitenkin epäkäytännöllisiä ja aivan liian kalliita varsinaiseen kullanvalmistukseen. Sen sijaan kullanvalmistus kemiallisesti, halvoista raaka-aineista ja pienellä energiamäärällä on tieteen mukaan mahdotonta ja ajatuskin siitä sulaa hulluutta. Saattaa olla hyvin vaikea uskoa, mutta juuri sillä tavalla prof. Bockris ryhmineen onnistui transmutoimaan kultaa. Palaamme siihen kuitenkin vasta myöhemmin. Sitä ennen jatkamme eksoottisen aineen etsintää alkemian historiasta.

 

Sirr al-Asrar - Secretum secretorum

 





’Salaisuuksien salaisuus’, ’Sirr al-Asrar’ on n. vuonna 1220 jaa. julkaistu, arabialaisen lääkärin, Abu Bakr Mohammed ar-Razin (865-925 jaa.) kirjoittama kirja, josta tuli keskiaikaisten alkemistien ehkä tärkein ja luetuin teos. Alkemia oli salaisuuksien tiedettä, jonka opit paljastettiin ainoastaan aiheeseen vihityille. Alkemiaa käsittelevät keskiaikaiset tekstit vaikuttavat olevan täyttä puutaheinää, mutta todellisuudessa ne ovat monikerroksisia allegorioita kuvallisine symboleineen ja omine termistöineen. Tuttuja alkuaineita saatetaan käyttää keskenään ristiin ja kaikessa pyritään harhauttamaan lukijaa monin eri keinoin. Sen peruja saattaa olla myös kuvitelma, että alkemistit yrittivät tehdä lyijystä kultaa. Kuten tulemme huomaamaan, se on hyvin kaukana totuudesta.

Nykyisin netistä on löydettävissä valtavat määrät alkemian kirjallisuutta sekä skannattuina alkuperäisinä teoksina että englanniksi käännettyinä uusina teoksinakin. Salaisuuksien etsiminen niistä vaatisi kuitenkin asialle omistautumista, jos silloinkaan siitä tulisi paljon viisaammaksi.  Viisasten Kiveä alkemistitkin etsivät, mutta mitä se oli? Yhteen eteeni sattuneista kirjoista oli koottu kaikkien merkittävimpien keskiaikaisten alkemistien elämänkerrat ja päätin kokeilla onneani etsimällä kirjan pdf-versiosta digitaalisesti sanaa ”stone”.

 

Yllätyksekseni jokaisen alkemistin kohdalla löytyi maininta Viisasten Kivestä (Philosopher’s Stone) ja sen kuvaus. Joka ikinen alkemisti kuvaili sitä ainoastaan pitkän iän ja terveyden lähteenä, ja monet mainitsivat sen yhteydessä termin ”Elämän Eliksiiri”. Kaikki kuvailivat sen olomuodon jauheeksi, mutta jokaisen kuvaus oli hieman erilainen. Kukaan ei maininnut kullan valmistamista, saati sanaakaan antigravitaatiosta tai muista mystisistä ominaisuuksista. Aikana, jolloin ihmiset kuolivat parhaassa iässä, eikä tautien aiheuttamia kärsimyksiä juurikaan pystytty lievittämään, ”Elämän Eliksiiri” oli luonnollisesti arvokkain mahdollinen salaisuus.

Yleisvaikutelmana minulle muodostui kuva, että jokainen alkemisti kuvaili ainoastaan lukemaansa tai kuulemaansa ja ettei kukaan ollut oikeasti löytänyt Viisasten Kiveä.

 

 

Näkymätön Yliopisto

 

Englantilainen, 1200-luvulla vaikuttanut Roger Bacon sai inspiraationsa samasta ’Salaisuuksien Salaisuus’ –kirjasta kuin suurin osa Keski-Euroopan alkemisteistä. Bacon oli fransiskaanimunkki ja Eurooppaa myöten laajalti arvostettu monen alan tiedemies, mutta hänen maineensa alkemistinä herätti kirkon huomion. Sen takia myös hänen munkkiveljensä hylkäsivät hänet ja lopulta hänet pidätettiin. Vankeudessa hänet pakotettiin katumaan alkemistisiä hankkeitaan ja luopumaan niistä.

Baconin jälkeen alkemian harrastaminen kävi Englannissa hankalaksi, eikä yhtään merkittävää alkemistiä syntynyt moneen vuosisataan, kunnes yhtäkkiä 1600-luvun alussa heräsi alkemian uusi renesanssi hieman eri lähtökohdista, kuin Manner-Euroopan alkemia oli syntynyt. Tätä kehitystä varjosti kuitenkin puritanismin nousu. Lopulta puritaanivallankumouksessa Englannin kuningas Kaarle I teloitettiin vuonna 1649 ja sotilasjohtaja sekä puritaani Oliver Cromwell kaappasi vallan vuonna 1653, minkä jälkeen kaikkia tieteitä matematiikka mukaanlukien alettiin pitää demonisina.

Warden Collegen rehtori John Wilkins perusti vuonna 1649 ’Oxfordin Yliopiston Filosofisen Klubin’, joka kokoontui epävirallisesti kokeellisen filosofian nimissä. Wilkins oli Cromwellin siskon kanssa naimisissa, mikä saattoi helpottaa asiaa. Tämä yhteisö sekoitetaan usein ’Näkymättömään Yliopistoon’, jonka toiminta oli kuitenkin käynnistynyt jo muutamaa vuotta aiemmin yliopistomaailman ulkopuolella. Sen avainhenkilöitä oli nykyään Boylen laista tunnettu kemisti, fyysikko ja luonnonfilosofi Robert Boyle. Hän muutti lopulta vuonna 1655 Oxfordiin ja liittyi Wilkinsin Oxfordin klubiin ryhtymättä kuitenkaan opiskelijaksi. Puritaanien kukistuttua vuonna 1660 tiede jälleen vapautui ja Boyle oli samana vuonna perustamassa yhä nykyään toimivaa Royal Society –tiedeakatemiaa. Hänestä tuli monien mielestä nykyaikaisen kemian isä, vaikka olikin vain itseoppinut tiedemies. Häntä 15 vuotta nuoremman Sir Isaac Newtonin liityttyä Royal Societyyn Boylesta tuli monella tapaa tämän mentori. Kaikesta huolimatta Boyle oli kuitenkin ensisijaisesti alkemisti, vaikka nykyaikaisissa historiikeissä sitä vähätelläänkin. Keskiaikaisesta alkemiasta poiketen Boyle edusti kuitenkin ns. muinaista alkemiaa ja oli nykypäivän valossa ehkä historian viimeisin velho, vaikka tuo termi on liitetty lähinnä Newtoniin.

 

 

 

Boylen ajan alkemiaa kuvasi pseudonyymillä Eirenaeus Philalethes kirjoittanut George Starkey kirjassaan 'Introitus apertus ad occulusum regis palatium' (1667) ja englanninkielisenä käännöksenä (1669): Secrets revealed; or, 'An open entrance to the shut-palace of the King : containing the greatest treasure in chymistry never yet so plainly discovered'.

Philalethes paljastaa, että vastoin yleistä käsitystä todelliset alkemistit eivät pyrikään tekemään perusmetalleista kultaa Viisauden Kiven avulla, vaan Viisauden Kiveä kullasta, muttei kuitenkaan tavallisesta kullasta. Hän paljastaa myös, että Viisauden Kivi on äärimmäisen hienoa, valkoista jauhetta.

Oxfordin yhteisössä ei enää luettu ’Salaisuuksien Salaisuutta’, vaan ikivanhaa aleksandrialaista dokumenttiä, ’Iter Alexandri ad Paradisium’, jonka mukaan ”vaikka Viisauden Kivi painaa enemmän kuin oma määränsä kultaa, höyhenkin riittää kumoamaan sen vaa’assa”.

Robert Boylen isä oli ollut menestyvä liikemies ja Corkin jaarli, jolta Robert oli perinyt mittavan omaisuuden. Sen turvin hän saattoi tehdä tutkimusmatkoja minne halusi ja hänen tiedetään käyneen mm. Firenzessä Medicien kuuluisassa kirjastossa. Hän myös tiesi, mitä etsiä. Boylen elämänkerta tietää kertoa, että Boyle tutustui matkoillaan pieneen kulholliseen valkeaa jauhetta, jonka wieniläinen munkki oli löytänyt luostaristaan. Hän raportoi Royal Societyssä erityisesti sen, että jauhe kumosi painovoiman (Michael Hunter, Robert Boyle, Scrupulosity and Science, Boydell Press, Woodbridge, 2000, ch 5, pp 108-9). Myöhemmin Boyle löysi itämaisen lähteen luonnollisessa tilassaan olevalle Viisauden Kivelle. Jos väitteet Boylen löydöstä pitävät paikkansa, hän oli löytänyt nykytermillä eksoottisen aineen.

Boylen ensimmäinen tieteellinen yhteisö, ’Näkymätön Yliopisto’ antaa vihjeen Oxfordin yhteisön alkemistisen renesanssin lähteestä. Tuota termiä käytettiin tavallisesti salaisissa ruusuristiläisissä piireissä, mikä sopii hyvin alkemian renesanssin ajoitukseen Englannissa. Elisabeth I:n kuoleman jälkeen vuonna 1603 Skotlannin kuningas Jaakko VI (Englannissa Jaakko I) nousi kuninkaaksi. Hän oli vapaamuurari skotlantilaisessa järjestelmässä ja ruusuristiläisyys oli siihen aikaan Skotlannissa suoraan yhteydessä vapaamuurariuden kanssa. Nykypäivän vapaamuurarius ei enää ole ollenkaan sama asia, sillä kuningas Jaakko II:n syrjäytyksen yhteydessä vuonna 1688, joka ilmeisesti oli myös skotlantilaisen järjestelmän suurmestari, kaikki materiaali katosi ja vapaamuuraritoiminta lakkasi sekä Englannissa että Skotlannissa. Sen käynnistyessä uudelleen 30 vuotta myöhemmin, koko järjestelmä jouduttiin rakentamaan uudelleen ja yhteydet ruusuristiläisiin sekä alkemiaan olivat katkenneet.

Skotlannin ruusuristiläisyys ja vapaamuurarius antavat kuitenkin vihjeet siitä, mistä jatkaa Viisasten Kiven etsimistä. Sitä varten sukellamme seuraavassa osassa kauaksi historiaan, kunnes viimeisessä osassa palaamme nykyaikaan ja hypermoderniin tieteeseen – tieteeseen, jota nykytiedekään ei vielä tunnusta. Eksoottisen aineen etsintään nykyaikana liittyy myös jännitystarinan aineksia samalla tavalla kuin puritaanien aikaan Englannissa: aina on olemassa tahoja, jotka syystä tai toisesta haluavat estää Viisasten Kiven paljastumisen.