Kaikki näytöt kasvien älykkyydestä on helppo
yksinkertaistaa darwinilaiseksi luonnonvalinnaksi vaivautumatta sen enempää
ajattelemaan asiaa ja typistää koko älykkyyden käsite lähinnä metaforiseksi
kuorrutukseksi. Eihän kasvi voi ajatella, kun sillä ei ole aivoja eikä
hermostoa. Ajatuskin siitä on absurdi ja suorastaan naurettava. Kasvien
tietoisuuteen ja tunteisiin uskominen on jo vähä-älyisyyttä. Induktiivisen
päättelyn mukaisesti on kuitenkin perusteltua sanoa, että koska kasvien
käyttäytyminen on säännönmukaisesti älykästä, on täysin mahdollista, että ne
ovat älykkäitä. Sen sijaan epätieteellistä on väittää, että vaikka kasvit
käyttäytyvät älykkäästi, on järjetöntä edes olettaa niitä järjellisiksi.
Oman älyn käyttö on tiedemaailmassa kontrolloitua ja tieteelliset reviirit tarkoin suojattuja älyllisiltä invaasioilta. Tästä on kasvimaailman älytutkimuksen osalta hyvä esimerkki vuonna 2007 Trends in Plant Science –julkaisussa ollut avoin kirje, jonka oli allekirjoittanut 36 tutkijaa 33:sta eri instituutiosta. Siinä sanottiin, ”ettei kasvineurobiologia lisää ymmärrystä kasvien fysiologiasta, solubiologiasta tai signaloinnista” ja kehottivat ”kriittisesti uudelleenarvioimaan koko konseptin ja kehittämään sille älyllisesti kestävän pohjan”.
Määrittely kasvien älykkyyskäsitteelle
Älykäs
käyttäytyminen vaatii rinnalleen muistin ja oppimisen, jotta voidaan puhua
aidosta älykkyydestä. Korkeampi älykkyys tarkoittaa oppimisessa myös
sopeutumista uusiin tilanteisiin. Korkeamman kognitiivisen toiminnan ja
tietoisuuden vähimmäisvaatimusten rajanveto on kuitenkin epäselvä.
Yksinkertaisimmillaan tietoisuus tarkoittaa sitä, että on tietoa ympäröivästä
maailmasta. Siihen kykenee jopa mittalaite, joten tieto on syytä korvata
sanalla käsitys. Tämän käsityksen pitäisi vielä johtaa holistiseen toimintaan
suhteessa ympäristöön. Tähän kykenee monipuolisesti ohjelmoitu tietokonekin,
joten tietoisuus edellyttää vielä itsensä tiedostamista osana kokonaisuutta.
Varsinkin väitteet kasvien tietoisuudesta ylittävät rajan, joka on useimmille
terveen järjen äärimmäinen raja-aita. Suurin epäuskon aiheuttaja saattaa hyvinkin
olla se, ettei kasveilla näytä olevan mitään näkyvää mekanismia informaation
prosessointiin, kuten aivot, synapseja tai aktiopotentiaaleja.
Voiko ihmisellä olla
lehtiä ja juuret?
Kasvi
ei ole ihmisen tai eläimen kaltainen, eikä sen toimintaa pidä siksi yrittää
ymmärtää ihmisen tai eläinkunnan kannalta. Näkemys kasveista muuttuu
oleellisesti, kun katsoo asioita niiden näkökulmasta. Ihmisten kannalta kasvit ovat
paikkaan sidottuja, eikä niissä näytä tapahtuvan juuri mitään. Se on kuitenkin
ihmisen harhaluulo. Kun kasveja filmataan ja filmiä katsotaan sitten
nopeutettuna, kasvit näyttävät heräävän eloon ja muistuttavan käytökseltään
eläimiä. Juuren kasvu on kuin ympäristöään tarkkailevan käärmeen matelu. Nuoret
kasvit harjoittelevat leikkimällä keskenään aurinkoon suuntautumista ja
kilpailemalla siitä. Aikuiset kasvit kamppailevat kirjaimellisesti paikasta
auringossa. Ne työntävät ja tönivät toisiaan hakeutuessaan auringonpaisteeseen.
Kasvien
älykkyys ja tietoisuus avautuvat aivan uudella tavalla, kun tajuaa, etteivät ne
olekaan sidottuja paikoilleen. Siirtymisen sijaan ne kasvavat haluamaansa
suuntaan. On näyttöjä siitä, että kasvien tietoisuus suuntautuukin kasvuun,
eikä tässä pidä rajoittua ihmisen kokemukseen kasvusta. Kauemmaksi kasvaessaan
eli siirtyessään lähipiirin ulkopuolelle siemenkasvi tekee sen pölyttämällä.
Syntyvät uudet kasvit eivät näytä olevan samalla tavalla erillisiä yksilöitä
kuin ihmiset tai eläimet. Erityisesti tämä korostuu metsissä, joissa 2/3
massasta on maan alla juuristossa. Avatar-elokuvassa maaginen emopuu luo
elinmahdollisuudet kokonaiselle ekosysteemille. Mitä jos meidänkin
maailmassamme on emopuita, jotka ruokkivat jälkeläisiään? University of British
Columbian professori, Tri Suzanne Simard totesi tuon elokuvan nähtyään, että
”aivan kuin sen tekijät olisivat lukeneet hänen tutkimusmateriaalinsa”. Hän oli
selvittänyt radioaktiivisen merkkiaineen avulla, että emopuun ravinteista
valtaosa päätyy pienimmille jälkeläisille.
Älykäs
käyttäytyminen
Villi tupakkakasvi nicotiana attenuata eli
kojoottitupakka on erinomainen esimerkki monipuolisesta älykkäästä
käyttäytymisestä. Sen genomissa on kertaluokkaa enemmän ympäristön
havaitsemiseen liittyviä geenejä kuin useimmilla eläimillä. Sen siemenet
vaativat tulta alkaakseen itää ja ne saattavat odottaa vuosisatoja
aavikkopaloa. Kun siemen viimein itää, sitä saattaa odottaa tyystin eri uhat
kuin emokasvilla on ollut. Tulen raivaamaan maastoon saapuu valtava määrä uusia
organismeja. Kasvin jokaista osaa vastaan hyökkää jokin eliö, joka on siihen
erikoistunut. Tupakkakasvi torjuu kasvinsyöjähyönteisiä erittämällä myrkkyä eli
nikotiinia, mikä vaikuttaa lihaksia sisältäviin organismeihin ja tappaa ne.
Tupakkahaukkaperhosen toukka on sille kuitenkin immuuni ja pystyy syömään koko
tupakkakasvin muutamassa päivässä. Sellaisen sattuessa kohdalle kasvi alkaa
lähettää ilmaan kemiallista hätäviestiä. Viesti tuo paikalle petoluteita, jotka
syövät toukkia ja niiden munia.
Mistä kasvi tietää, mikä on sen kimppuun käynyt ja mikä
pitäisi kutsua apuun? Selitys piilee toukan lähettämässä kemiallisessa
viestissä, jonka kasvi saa toukan syljestä. Siitä se voi päätellä, onko
kimpussa vaikka tupakkahaukkaperhosen toukka vai kilpikirva ja puolustautua
oikealla tavalla. Yksi keinoista on erittää makeaa nestettä, jota toukka ei voi
vastustaa. Se saa toukan kuitenkin haisemaan pahalle ja kutsuu paikalle petoja.
Toukkavihollisesta huolimatta kojoottitupakan tärkein
pölyttäjä on tupakkahaukkaperhonen. Samalla kun se auttaa kasvia lisääntymään,
se istuttaa siihen myös muniaan, joista kuoriutuvat toukat ovat sen vihollisia.
Jos toukat kasvin puolustusmekanismeistä huolimatta onnistuvat tuhoamaan
kasvin, se yksinkertaisesti vaihtaa pölyttäjää. Normaalisti tupakan kukinnot
avautuvat hämärässä ja houkuttelevat öisiä pölyttäjiä kuten
tupakkahaukkaperhosia. Toukkien saadessa yliotteen kasvi alkaakin avata
kukintonsa vasta aamun sarastaessa. Samalla niiden mesi, tuoksu ja ulkonäkö
muuttuvat täysin ja ne alkavat houkutella kolibreja. Kolibrit pölyttävät siinä
missä tupakkahaukkaperhonenkin, mutta kolibrin munista ei kuoriudu kasvia
syöviä toukkia. Kasvin muutos voi tapahtua viikossa, eikä tiedetä, mikseivät
kasvit turvaudu ainoastaan kolibreihin.
Toinen hyvä esimerkki on täplikäs kaunokki, joka
muistuttaa ihmistä siinä, että se käy laajamittaista valloitussotaa oman
eliökuntansa jäseniä vastaan. Sen asevalikoimaan kuuluvat Haagin sopimusten
vastaisesti jopa kemialliset aseet aivan kuten ihmiskunnallakin. Sen juuret
kykenevät imemään vettä nopeammin kuin muut kasvit vieden siten kilpailijoilta
elinolosuhteet. Se siementää muita kasveja enemmän ja leviää siksi nopeammin.
Lisäksi se ei maistu suurelle osalle eläimiä, eikä siksi joudu ravinnoksi.
Näiden ominaisuuksien lisäksi sillä on kasvimaailmassa ainutkertainen kyky
käydä kemiallista sotaa. Sen juuret erittävät ainetta nimeltä (-)-katekiini,
joka on katekiinin stereoisomeeri ja joka toimii kasvimyrkkynä.
Voiko kasvi muistaa
ja oppia?
Stanislaw
Karpinski Varsovan yliopistosta tutki ryhmänsä kanssa lituruohon avulla kasvien
mekanismeja, joilla ne keräävät valoa ympäristöstä, muuttavat sen relevantiksi
informaatioksi ja jakavat kasvin kaikkiin osiin. Tutkimuksen todellinen yllätys
tuli, kun kasvia oli ensin ärsytetty liiallisella valon intensiteetillä ja
sitten valot kytketty pois: kasvi jatkoi muutoksia valojen sammutuksen
jälkeenkin. Toinen yllätys oli se, että kasvit tunnistivat valon värin ja
välittivät siitä tiedon kemiallisella viestillä. Tutkijat totesivat
johtopäätöksissään, että lehdet pimeässä eivät kykene ainoastaan näkemään
valoa, vaan kykenevät erikseen muistamaan sen spektrikoostumuksen ja käyttämään
tätä informaatiota lisäämään niiden selviytymismahdollisuuksia. Kasveilla onkin
monipuoliset mekanismit ei ainoastaan vaikeuksista selviämiseen, vaan myös
ympäristöön sopeutumiseen ennakoivasti.
Entä korkeampi kognitiivinen toiminta ja tietoisuus?
On
helppo kuvitella kasvien vain passiivisesti olevan kuolemaansa asti, mutta
todellisuudessa ne osallistuvat aktiivisesti ympäristönsä toimintaan. Ne
kommunikoivat ja reagoivat ravintoon, kasvinsyöjiin, tuholaisiin ja toisiinsa.
Humalanvieras on loiskasvi, jolla ei ole juuria ja se
kuolee muutamassa päivässä, ellei se ei löydä isäntäkasvia, josta imeä
ravinteita. Vastaitänyt kasvi pyörii ympyrää kuin käärme ja haistelee
ympäröiviä kasveja, joista se hajun perusteella valitsee itselleen sopivimman.
Kun parasiitti kytkeytyy kasviin, isäntäkasvi alkaa erittää kemikaaleja, jotka
ovat sen hätähuuto. Näin tekevät kaikki kasvit vaikka ihmisen vahingoittaessa
niitä, kuten ruohoa leikattaessa.
Kun yksi kasvi lähettää hätäviestin, kaikki kasvit
reagoivat siihen ja alkavat kohentaa puolustustaan. Kun kasvia estetään
haistamasta omia viestejään, siitä tulee ikään kuin kuuro ja se alkaa huutaa
kovempaa. Se ei esimerkiksi tiedä, onko se jo pölytetty ja jatkaa huutamistaan.
Tavallaan tämä on osoitus kasvien tietoisuudesta. Jos ne eivät tiedosta
itseään, ne tulevat hulluiksi.
Kasvit tuntevat jopa sukurakkautta. Eräässä kokeessa
merisinappi-nimisiä kasveja istutettiin pareittain samoihin ruukkuihin joko eri
emokasveista lähtöisin olevia tai samasta emokasvista olevia eli sisaruksia.
Yllättäin sisarukset kasvattivat pienemmät juuret, koska niiden ei tarvinnut
kilpailla ravinteista. Selitykseksi sisaren tunnistukselle löytyi kemiallinen
viestintä. Se ei kuitenkaan selitä kasvien altruismia sisarusten kesken.
Yksi paljon kiistelty alue on kasvien reagoiminen
musiikkiin. Siitä on jo sadan vuoden ajan kirjoitettu kirjoja, jotka ovat
perustuneet kirjoittajien omiin kokemuksiin ja jopa tutkimuksiin. Väitteet ovat
olleet niin uskottavia, että ainakin kaksi viinitilaa maailmassa on ottanut
käyttöönsä ympärivuorokautisen musiikinsoiton pitkin viljelmiä sijoitettujen
kaiuttimien kautta. Molemmat ovat raportoineet merkittäviä parannuksia
kasvuluvuissa. Paradiso di Frassina Toscanassa käyttää Mozardia, Vivaldia,
Haydnia ja Mahleria - DeMorgenzon Stellenbosch Etelä-Afrikassa taas
barokki-musiikkia. Tässä voi ainakin asettaa kysymyksen, että miksi kaupalliset
yritykset tekisivät ison investoinnin ja näkisivät moisen vaivan, elleivät
oikeasti saisi sillä tuloksia?
Musiikin vaikutuksesta kasvien kasvuun on tehty myös
tieteellisiä tutkimuksia. Etelä-Korean kansallinen maatalousbioteknologinen
instituutti tutki klassisen musiikin vaikutusta riisin kasvuun. Tutkijat
totesivat kasvin geenien ”kuulevan” ja parantavan satoa.
Myytti murrettu?
Kun
tarkastellaan kasveja ja niiden käyttäytymistä, on suuri virhe kuvitella niitä
itsemme kaltaisiksi. Juuri tähän syyllistyivät TV-sarja ”Myytinmurtajat”
episodissa, jossa he tutkivat Cleve Backster –nimisen, 1970-luvun johtavan
valheenpaljastuskoneiden ja -testien asiantuntijan kokeita kasveilla.
Vuonna 1968 Backster väitti, että kasvit kykenevät
aistimaan ihmisen ajatuksia ja reagoimaan niihin. Hän oli päätynyt siihen
mittaamalla kasveja valheenpaljastuskoneella. Ajatus kasvien kyvystä lukea
ajatuksia oli vallankumouksellinen muttei suinkaan uusi. Saksalainen
kokeellinen psykologi Gustav Theodor Fechner oli esittänyt saman jo 1848 ja
intialainen tiedemies Sir Jagadish Chandra Bose aloittanut tieteelliset
tutkimukset samasta aiheesta vuonna 1900. Backsterin aikaan reduktiivinen
tieteellinen materialismi oli aallonharjalla, ja hänen väitteensä otettiin
vastaan kauhun ja vihansekaisella kritiikillä sekä vähättelyllä.
Myytinmurtajat tekivät ensimmäisen virheen jo aiheen
valinnassa. Jokaisen aiheen pitäisi olla sellainen, että myytin voi myös
vahvistaa ilman uskottavuuden menetystä. Kasvien tunteet ei ole sellainen aihe,
jota voisi tarkastella objektiivisesti. Itse asiassa sellaiselle aiheelle on
pakko saada ”murrettu” –leima. Mutta Backsterin väittämät olivat niin naurettavia,
ettei mitään riskiä ilmeisesti katsottu olleen. Se näkyi hyvin episodin alussa,
kun yksi tutkimusryhmän jäsenistä esitteli aiheen: kahden muun oli silmin
nähden vaikea pysyä vakavina. Juuri siitä syystä kokeen alusta muodostui varsin
mielenkiintoinen.
Ensimmäiseksi ryhmän jäsen löi kasvia ja
valheenpaljastuskoneen viisari piirsi käyrään piikin. Ryhmän ilmeet olivat
paljon puhuvia. Seuraavaksi kasvia ruiskutettiin sammuttimella, jolloin
piirtimen neula piirsi valtavan piikin. Huvittuneisuus oli vaihtunut
epäuskoksi. Kolmannessa ja uskomattomimmassa osassa ryhmän jäsen ajatteli
polttavansa kasvin, jolloin neula piirsi käyrään piikin. Ymmärrettävästi koko
ryhmä oli shokissa.
Koejärjestely oli rakennettu rahtikonttiin, joka suojasi
ulkoisilta häiriöiltä. Ryhmä alkoi kuitenkin epäillä, että neulan piirtämät
piikit saattoivat johtua heidän itsensä aiheuttamasta tärinästä. Oletus ei
ollut kovin järkevä, sillä laite ei ole
kovin herkkä ulkoiselle tärinälle ja tärinä olisi näkynyt muulloinkin kuin
kasvin ärsytyksen hetkellä. Varsinkaan pelkkä ajattelu ei ole kovin
järisyttävää! Kokeet joka tapauksessa tehtiin myös kontin ulkopuolelta
suunnilleen samoin tuloksin.
Mutta kokeessa oli mutka matkassa. Kasvin ärsytystä
jatkettiin ja lopulta tilastollisesti kasvi näytti reagoineen noin kolmasosassa
tapauksia. Sen perusteella ryhmä päätyi antamaan sille ”murrettu” –leiman. Kuin
varmuuden vakuudeksi kasvia vielä pistettiin neulalla ja sen lehteä poltettiin
ilman piikkiä käyrässä. Oliko siis myytti murrettu vaiko ryhmä tehnyt virheen?
Ryhmän toinen ratkaiseva virhe oli kasvin vertaaminen
ihmiseen tai eläimeen. Kasvit eivät tunne kipua. Se olisi luonnonvastaista,
sillä ulkoinen vahingoittuminen on osa kaikkien kasvien elämää ja esimerkiksi
omenapuun oksien leikkaaminen vain parantaa omenasatoa. Oksan katkeaminen on
aivan eri asia kuin ihmisen käden irtoaminen. Piikit käyrällä olivat signaaleja
kasvin kokemasta uhasta. Kohdistuuhan sen tietoisuus kasvuun ja elämän
säilyttämiseen.
Kolmas virhe liittyi siihen, etteivät tutkijat olleet
tehneet kotiläksyjään riittävän hyvin. Kokeiden jatkuessa kasvi lakkasi siis
reagoimasta. Myytinmurtajat laskivat ne negatiivisiksi tuloksiksi, mutta
Backsterin kokeeseen 70-luvun alussa osallistunut kuuluisa taiteilija ja
mentalisti, Ingo Swann teki toisenlaisen havainnon. Hän tajusi kasvin oppivan,
ettei uhka ollutkaan todellinen. Todetakseen asian hän oli omissa kokeissan
vaihtanut ajatustaan tulesta happoon, jolloin jo rauhoittunut kasvi olikin
reagoinut uudelleen vaikutuksen jälleen himmetessä toisto toistolta.
Neljäs virhe perustui jälleen ihmiseen vertaamiseen.
Jostain syystä ryhmä päätti vaihtaa mittalaitteen valheenpaljastuskoneesta
EEG-laitteeseen väittäen vielä sen olleen Backsterin alkuperäinen testilaite.
Väite oli luonnollisesti väärä, sillä Backster oli
valheenpaljastuskoneasiantuntija. Ohjelmassa syntyi virheellinen käsitys, että
EEG otettiin käyttöön, koska se on tarkempi. Kyse on kuitenkin aivan eri
menetelmästä: valheenpaljastuskone mittaa sähkönjohtavuutta lähettämällä
virtaa, kun taas EEG mittaa sähköisen potentiaalin muutoksia lähettämättä
virtaa. Kasveista ei ole EEG-dataa, eikä kasveilla ole samanlaisia neuroneja
kuin ihmisillä tai eläimillä. Silti kasveilla näyttäisi olevan samankaltainen
tai erilainen mutta korvaava mekanismi, kuten myöhemmin tullaan huomaamaan.
Joka tapauksessa kaikki myytinmurtajien EEG-mittaukset
olivat arvottomia ja niiden pohjalta kuitenkin vedettiin johtopäätös myytin
murtumisesta. EEG:llä testattiin sitä, miten kasvi reagoisi esimerkiksi
bakteerien tai kananmunien kuolemaan. Toki jo testiasetelma saattoi
alunperinkin olla elämää vailla: bakteerien määrä jogurtissa ja
hedelmöittymättömät kananmunat (ilman kukkoa munitut, joita ovat kaikki kaupan
kananmunat). Testit näyttivät tyhjää ainakin siksi, ettei EEG voinutkaan
näyttää mitään.
Kasvien empaattisuudesta oli kuitenkin tehty tieteellinen
tutkimus jo vuonna 1975 Stanford Research Institutessa fyysikko Harold
Puthoffin johdolla. Tutkimus kulki nimellä ”Orgaaninen biokenttäsensori”
(Organic Biofield Sensor). Tutkimuksen tilaaja oli yksityishenkilö, kun SRI:n
pääasialliset asiakkaat olivat armeija ja tiedustelupalvelut. Hal Puthoffin
tiimissä eräässä toisessa projektissa toimi myös edellämainittu taiteilija ja
tunnettu psyykikko Ingo Swann, mikä saattaa antaa vihjeitä tutkimuksen
tilaajasta. Cleve Backster tiettävästi työskenteli myös CIA:lle.
SRI:n tutkimus ei kohdistunut kasveihin kuin
välillisesti. Itse asiassa siinä etsittiin toimivaa kontaktitonta (lue:
kohteelta salaa) biosensoria ihmisen stressin ja muiden tunnereaktioiden
havaitsemiseksi. Tässä tapauksessa sellaisena toimi kasvi. Koehenkilöille
näytettiin erilaatuisia diakuvia ja niiden aiheuttamaa stressiä mitattiin
koehenkilön galvaanisesta ihovasteesta. Vertailevana mittauksena oli kasvin
bioreaktioiden mittaus. Kaikki koelaitteiden vuorovaikutukset oli poissuljettu.
Kasvin reaktioilla ihmisen tunnekokemuksiin oli vahva yhteys 20%:ssa
tapauksista. Tutkijoiden mukaan kyse oli paljon enemmästä kuin sattumasta,
mutta käytännön sovelluksen kannalta tulokset olivat riittämättömät.
Loppuhuomautuksena voidaan sanoa, että myös SRI:n tutkimuksessa
kasvia rinnastettiin turhan paljon ihmiseen. Kaikki ihmisen tunnereaktiot eivät
välttämättä ole relevantteja kasville. Miten kasvi reagoi esimerkiksi ihmisen
eroottiseen tunteeseen? Ei liene vaikea arvata, mistä SRI:n kokeessa tuo
mainittu 20% syntyi, kun koehenkilöille näytetyistä kuvista (poislukien
neutraalit kontrollikuvat) 9 esitti alastonta naista, 2 väkivaltaista kuolemaa
ja yksi surrealistista maalausta ihmisen irtonaisista ruumiinjäsenistä. Onhan
tietysti mahdollista, että alastonkuvat sisällytettiin tutkimusaineistoon
varmistamaan hylkäävä virallinen loppupäätelmä.
Yhteenvetona
kasvien käyttäytymisestä voidaan sanoa, että kasvit laskevat luotettavasti
olosuhteensa käyttäen edistyneitä hyötysuhdeanalyysejä ja sopeutuvat
kontrolloidusti yllättäviin stressitilanteisiin. Ne kykenevät erottamaan
positiivisen ja negatiivisen kokemuksen toisistaan ja oppimaan menneestä.
Opitun perusteella ne muuttavat käyttäytymistään muuttuneisiin uhkiin paremmin
soveltuvaksi. Kasvit myös tiedostavat itsensä erikseen ja osana ympäristöä.
Silti kaikki tämä ei vielä riitä useimmille ihmisille todisteeksi kasvien
älykkyydestä, vaan myös älyn taustalla olevat mekanismit pitää pystyä
selittämään. Niitä etsittäessä kannattaa aluksi palata juurille.
Kätketyt aivot
Charles
Darwinin vähemmän tunnetussa teoksessa vuodelta 1880 ’The Power of Movement in Plants’ hän tarkastelee sirkka- eli
alkeisjuurta todeten sen kärjen älykkään käyttäytymisen ja kyvyn ohjata
vierekkäisiä osia. Hänen päättelynsä mukaan juuren etummainen osa on sen aivot,
joka aistielinten kautta saadun informaation pohjalta ohjaa liikettä. Darwin
saattoi hyvinkin olla oikeassa, sillä vasta aivan äskettäin on juurten kärjestä
löydetty n. 1 mm leveä alue aivan juuren kärjen (meristem) takana, joka on nimetty
siirtymäalueeksi (transition zone). Tältä alueelta on löydetty
aktiopotentiaalien toimintaa. Aktiopotentiaali eli toimintapotentiaali eli
toimintajännite on solun – usein hermosolun – kalvoa pitkin kulkeva sähköisen
latauksen aalto. Se ei vielä yksinään selitä mitään, mutta on hyvä alku. Jos
vertaus ihmiseen sallitaan, kasvien voidaan kuvitella seisovan pää alaspäin.
Tässä tapauksessa pää mullassa ei välttämättä viittaa tyhmyyteen.
Ehkä
neuroni on parempi vertauskuva juuren siirtymäalueelle kuin aivot. Kasveilla juuristo
on nimittäin usein valtavan kokoinen. Esimerkiksi rukiin monimutkaisessa,
haaroittuneessa juuristossa on 14 miljoonaa juurta ja sen kokonaispituus on yli
600 km. Kyseessä on siis verkosto, joka saattaa hyvinkin toimia hermoverkon
kaltaisesti. Kuten aikaisemmin mainittiin, on metsien massasta 2/3 maan alla
juuristossa. Maan alla oleva koko ekosysteemi on keskenään yhteydessä ja toimii
yhteistyössä juuriston sekä sienirihmastojen välityksellä. Esimerkiksi maan
pinnalla kasvavat sienet ovat vain itiöemiä, jotka levittävät itiöitä. Itse
sieni – sienet eivät kuulu kasvi- vaan omaan sienikuntaansa - on valtava
rihmasto ja organismi maan alla, joka kiinnittyy puiden ja muiden kasvien
juuriin. Kasveilta ne saavat hiiltä sokerien muodossa ja puut vastaavasti
sieniltä kivennäisaineita. Sienen pienet rihmastot pääsevät paikkoihin, joihin
puun juuret eivät pääse ja ne välttyvät juurisysteeminsä laajentamiselta yhä
pienemmiksi haaroiksi. Sienet kuljettavat puilta saamaansa hiiltä myös
keskenään ja yhdistävät puita keskinäiseksi verkostoksi. Verkoston
mittasuhteista kertoo hyvin se, että Oregonista on löytynyt mesisieniin kuuluva
Armillaria solidipes kattaa yksinään lähes kymmenen neliökilometriä. Sen
kasvuun on mennyt tuhansia vuosia – jopa 9000 vuotta.
Kasvien
juurille ei ole koskaan tehty älykkyystestiä ja luultavasti yhtäkään kasvia ei
tulla koskaan hyväksymään Mensan jäseneksi. Kasveille soveltuvia testejä
saattaa kyllä tulevaisuudessa olla käytössä. Sellaisia on kokeiltu limasienten
kanssa, jotka ovat amebojen kehityslinjaan kuuluvia alkeellisia aitotumallisia
eliöitä. Vaikka kyse ei olekaan kasvista, on sen käyttäytymismalli ravinnon
luokse kasvavana yksikkönä hyvin samankaltainen. Merkittävin limasienten ryhmä
on plasmodiolimasienet. Plasmodio koostuu lukuisista tumista, joiden välillä ei
kuitenkaan ole soluseiniä. Sitä voidaan siten pitää myös yhtenä jättikokoisena
soluna, jonka koko vaihtelee muutamista senttimetreistä jopa kahteen
neliömetriin.
Plasmodiolle tehtiin Japanissa testi, jossa labyrintin
toiseen päähän laitettiin sen ravintoa. Plasmodio kasvoi labyrintin läpi
systemaattisesti ja kun se lopulta löysi oikean reitin, se muisti sen alkaen
kasvattaa itseään vain oikealla reitillä. Vieläkin hämmästyttävämpi oli tulos
toisessa kokeessa. Siinä tehtiin pienoismalli Tokiosta, jonka taajamiin
asetettiin plasmodion ravintoa. Muutamassa päivässä plasmodio oli kasvattanut
itsensä kaikkiin ravintopisteisiin jättäen jälkeensä kartan tehokkaimmasta
mahdollisesta metroverkostosta. Sama toistui Kanadan, Englannin ja Portugalin
tieverkoston pienoismallin tapauksissa. Kuinka se on mahdollista, kun
limasienellä ei ole aivoja?
Hermojärjestelmä vai
jokin muu?
Jotkut
tiedemiehet vertaavat kasvien sisäistä kommunikointisysteemiä eläinkunnan
hermojärjestelmään käyttäen perusteluna mm. lihansyöjäkasvien nopeaa reagointia
hyönteisen päädyttyä pyydykseen. Tässäkin on kysymyksessä vasta se, että
sellaisella kasvilla näyttäisi olevan jonkinlainen hermojärjestelmä. Ei liene
yllätys, että kasvien glutamaattireseptorit ilmentyvät nimenomaan juurissa.
Glutamaatti on aivojen pääasiallinen kiihottava eli eksitoiva
hermovälittäjäaine. On kuitenkin epäselvää, miksi kasvilla on
glutamaattireseptoreita. Samoin epäselvää on, miksi kasveilta löytyy muitakin
ihmiselle tärkeitä neurokemikaaleja, kuten GABA-reseptorit, endokannabinoidisysteemi
ja typpioksidi.
Hermoston välittäjäaineeksi paras kandidaatti näyttäisi
olevan kasvihormoni auksiini eli indoli-3-etikkahappo, jonka
kuljetusmekanismina toimisivat vesikkelit (pienet lipidi-kapseloidut kuplat),
joilla on eläinmaailman välittäjäaineen kaltaisia ominaisuuksia. Tämän lisäksi
kasveissa voidaan ulkoisella sähköärsykkeellä synnyttää solukalvoja pitkin
etenevä aktiopotentiaali ja tietyissä kasveissa jopa käynnistää niiden
tuottaminen ilman sähköä. Enemmän tai vähemmän eläinmaailman kaltainen
hermojärjestelmä on kasveissa siis mahdollinen muttei itsestäänselvyys.
Muistijärjestelmä ja tietoisuus
Ihmisten
ja eläinten tietoisuutta on selitetty mm. kvanttilaskennan ja huippunopean
klassisen laskennan yhdistelmällä mikrotubuluksissa (Penrose-Homeroff Orch OR –teoria
ihmisen tietoisuudesta). Tämän lisäksi mikrotubulukset näyttäisivät
mahdollistavan holografisen muistin tubulusten sisällä, mikä selittäisi
mittaamattoman suuren muistikapasiteetin aivoissa. Lääkekokeet rotilla ovat
osoittaneet, että mikrotubulukset ovat elintärkeässä osassa rottien muistia.
Mikrotubuluksiin liittyvät proteiinit eli MAPit taas ovat tärkeässä roolissa
oppimisessa.
Myös kasveilla on mikrotubuluksia, vaikka kasveissa
niiden muodostumismekanismi poikkeaakin ihmisistä ja eläimistä. Mikseivät siis
kasvien mikrotubulukset voisi toimia muistina ja jopa prosessoreina tai peräti
kvanttitietokoneina? Kasveilla on muitakin muistimekanismeja, kuten esimerkiksi
transkriptionaalinen stressimuisti ja epigeeniset prosessit. Epigeneettinen
periytyminen tarkoittaa perinnöllisen tiedon siirtoa solun tai eliön
jälkeläiselle ilman, että perinnöllinen tieto on koodattuna DNA:n tai RNA:n
sekvenssiin. Epigeeninen prosessi on esimerkiksi vernalisaatio eli idunviritys.
Siinä viileän ilmaston kasvit vaativat kylmän kauden, ennen kuin kukkasilmut
lähtevät kehittymään. Tämä estää seuraavan kevään silmuja puhkeamasta
edellissyksynä lämpimän jakson koittaessa.
Ihmisillä
tietoisuuden tiedetään liittyvän gamma-aaltoon 25 -100 Hz, tyypillisimmillään
40 Hz. Tietoisuuden kannalta sekä mikrotubulukset että gamma-synkroniteetti
ovat tärkeitä. Entä sitten gamma-aallot kasveilla? Mitään tietoa gamma-aaltojen
toiminnasta kasveissa ei ole, mutta plasmodesmat (mikrokanavat kasvisolujen
seinissä) vastaavat eläinten mikrotubulusten aukkoliitoksia ja voivat
mahdollistaa gamma-synkroniteetin. Ainakin plasmodesmien tiedetään olevan
läheisessä vuorovaikutuksessa solun tukirangan mikrotubulusten kanssa, kuten
aukkoliitokset ovat gamma-synkroniteetin aikana. Kasveista ei kuitenkaan ole
EEG-dataa, joten gamma-aallot eivät todennäköisesti ole kasvien tietoisuuden
taustalla. Mekanismi voikin olla erilainen mutta tavalla tai toisella
samankaltainen.
Kasveihin saattaa soveltua myös spin-välitteinen
tietoisuusteoria (Hu-Wu –tietoisuusteoria), sillä löytyyhän kasveista ainakin
solukalvoja pitkin välittyvä aktiopotentiaali ja paramagneettinen typpioksidi NO.
Täytyy kuitenkin muistaa, että ihmiseenkin liittyvät biofysiikan
tietoisuusteoriat ovat vasta hyvin nuori tieteenala. Kasvien osalta ei olla
kunnolla edes lapsenkengissä ja koko käsite on yhä suuri mysteeri.
Kvasikiteet
Kvasikide
on säännöllinen ja jaksoton. Jaksottomuus merkitsee sitä, ettei sillä ole
siirtosymmetriaa. Toisin sanoen ei voida valita kahta sellaista kohtaa, että
kummastakin mitattuna aina samalla etäisyydellä ja samassa suunnassa olevat
kohdat olisivat identtisiä. Kun tavallisilla
kiteillä voi olla vain 2-,3-,4- ja 6-kertainen rotaatiosymmetria, voi
kvasikiteillä olla muitakin, kuten esimerkiksi 5-kertainen.
Normaalit
kiteet muodostuvat luonnossa matalimman energian konfiguraation mukaisesti.
Kvasikiteiden muodostuminen sen sijaan vaatii lähes yliluonnollisia
laskentaresursseja ja Penrose onkin arvellut kyseessä olevan kvanttilaskennan.
Luonnossa esiintyvät muutamat harvat esimerkit ovat oletuksen mukaan lähtöisin
maan ulkopuolelta.
Yllättäen
sananjalka-nimisen saniaisen hedelmöittyneistä munista on löytynyt ribosomien
muodostamia kvasikiderakenteita. Mistään muusta elävästä organismista ei ole
löytynyt kvasikiteitä. Huomioitavaa tässä on se, että niiden muodostuminen luultavasti
edellyttää kvanttilaskentaa. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että fotosynteesin
yhteydessä fotosynteettisiin proteiineihin näyttäisi liittyvän
kvanttikoherenssi.
Biologinen
virtapiiri
Mikrotubulukset voivat toimia biologisina kaapeleina,
jotka sekä kuljettavat että vahvistavat sähköistä signaalia. Ionit voivat
virrata mikrotubuluksissa potentiaalieron vallitessa levittäen solun sisäistä
viestintää. Levän mikrotubulus haarautuu toipuessaan depolymerisaatiosta ja
alkaa muodostaa fraktaalirakenteita, jotka muistuttavat sähkönpurkauksen
haaroittuneita fraktaalirakenteita. On hyvä syy olettaa mikrotubuluksen
haaroittumisen kasveissa johtuvan sähkövirrasta.
Eläinmaailmassa hermoston sähköinen signalointi on
fraktaali prosessi. Kasvimaailmassa kasvu ja muoto ovat fraktaalisia.
Fraktaalit ovat hyvin entropisia ja ihmisillä tietoisuuteen liittyy entropian
kasvu EEG-datassa. Fraktaalien perusominaisuus on, että niissä informaatio
siirtyy vain yhteen suuntaan aivan kuten kvanttisuperposition romahduksessa.
Fraktaaleissa toteutuu termodynamiikan toinen laki eli suljetussa tilassa entropia
aina kasvaa.
Muita mekanismeja
Vaikka kasvien tietoisuus näyttäisi ilmenevän eri tavalla kuin
eläimillä, ei mikrotubulusten toimintaa prosessorina pidä sulkea pois.
Tietoisuuteen ja ajatteluun saattaa liittyä myös muita vielä tuntemattomia
mekanismeja, jotka kaikki toimivat yhteistyössä. Yksi mahdollinen mekanismi on
vesidipolit eli vesidimeerit. Ne tarkoittavat pienintä veden klusterointia,
johon kuuluu vain kaksi molekyyliä. Energian siirto vedessä voi tapahtua
vesidimeerien oskillaationa, jota ajaa dipoli-dipoli –vuorovaikutukset
peräkkäisten dimeerien välillä. Nämä energia-aallot voidaan itsessään nähdä
kvantteina. Pieni koko ja suuri nopeus voivat mahdollistaa dekoherenssin
välttämisen. Näiden energia-aaltojen on oletettu vastaavan vesidimeerien resonanttia
taajuutta aiheuttaen siten uusien energia-aaltojen emissiota.
No comments:
Post a Comment