Sattumaa ja satumaista onnea

 

Autot eivät ole kiinnostaneet minua sitten parinkympin iän. Minulle ne ovat kulkuvälineitä ja maailman huonoin investointikohde, mutten suinkaan tuomitse autoihmisiä mitenkään. Jokainen käyttää rahansa, miten haluaa. Jos minun pitäisi valita ”näköiseni” auto, se olisi Morris Minin modernisoitu versio, mutta sellaista autoa en halua käytännön syistä. Oma autoni on Volvon diesel farmari V70 tilan, turvallisuuden ja luotettavuuden takia. Ja kuten kuka tahansa asiaan paneutunut tietää, nykydieselit ovat kokonaisuuden kannalta ympäristöystävällisin valinta. Ja vaikka sähköautoilijat olisivat tästä asiasta eri mieltä, tämän kertomuksen matkaa ei olisi ollut edes mahdollista tehdä sähköautolla, joten ainakin tähän matkaan dieselmoottori oli paras valinta. Joskin luotettavuuden ja turvallisuuden suhteen jouduin syömään sanani ja jopa käsitykseni autoista huonona investointikohteena saivat kolauksen.

Tarkoituksemme oli vaimoni kanssa matkustaa Échiré-nimiseen kylään läntisessä Ranskassa tapaamaan nuorinta tytärtämme ja samalla viedä hänen muuttokuormansa rippeet. Edullisin ja nopein vaihtoehto oli Finnlines Travemündeen, josta matkaa perille on enää 1400 km.

 

Ensimmäinen ongelma

 

Tyttäremme tavarat autotallissamme olivat vieneet isohkon tilan ja kaiken sen mahduttaminen Volvoon tuntui mahdottomalta. Mutta autolle asettamista kriteereistäni tilavuus osoittautui Volvon kohdalla paikkansa pitäväksi, sillä kuin ihmeen kaupalla kaikki mahtuikin mukaan lukien iso istuin ja olohuoneen matto. Valitettavasti tila jäi kriteereistäni ainoaksi paikkansa pitäväksi.

Parin tunnin pakkaamisen jälkeen olimme valmiita lähtöön ja käynnistettyäni auton näyttöön ilmestyi punainen hälytys: ”J.nestetaso alh. Pysäytä moottori”. Mielenkiintoinen alku matkalle. Olisihan se hankalaa lähteä liikkeelle, jos moottori ei käy. Onneksi vika oli tuttu. Pari vuotta aiemmin jäähdytysjärjestelmä oli vuotanut ja se oli korjattu. Kesällä oli sama hälytys ilmestynyt muutaman kerran, vaikka jäähdytysnesteen taso oli ollut lähes maksimissaan ja ilmoitus oli kadonnut aina nopeasti. Ilmeisesti kyseessä oli ollut anturivika, jonka korjaaminen oli kuitenkin unohtunut. Eihän se ollut haitannut ajoa, eikä siinä vaiheessa enää ollut aikaa tehdä mitään.

Pääsimme laivaan ongelmitta ja matka laivalla meni varsin mukavasti. Jotenkin matka rahtilaivalla tuntui oikealta matkustamiselta ilman karaokea ja ”midnight showta”.

Ajaessamme auton ulos Travemündessä varoitusvalo syttyi uudestaan, mutta tällä kertaa se sammui ja syttyi uudelleen pysyen aiempaa pidempään päällä. Kello oli jo 22:00 ja oli pilkkopimeää, eikä ensimmäinen etappi ollut kuin 10 km Lübeckiin, jossa oli tarkoitus yöpyä. Päätinkin jättää nesteen tarkistamisen aamuksi, kun moottorikin olisi jäähtynyt.

Aamulla olin hieman yllättynyt, kun jäähdytysnesteen taso oli alarajalla. Se takia varoitus oli syttynyt ja sammunut laivan jyrkissä rampeissa. Olin vielä tarkistuttanutkin auton matkaa varten, mutta ilmeisesti jäähdytysneste ei ollut ollut autohuollon tarkistuslistalla. Ikävä ajatella, että pitäisi tehdä kaikki itse, kun ostettuun palveluun ei voikaan luottaa.

Tarvitsin siis jäähdytinnestettä ja sattumalta automme takaluukussa oli kulkenut pari vuotta pienessä laukussa sekä jäähdytinnestettä että sen laimentamiseen tarvittavaa akkuvettä. Jokin ääni oli sanonut, että se on hyvä pitää autossa kaiken varalta. Autoa pakatessa olin kuitenkin ollut valinnan edessä, sillä tila oli ollut kortilla. Ja sekin oli loppujen lopuksi ollut pelastus, sillä sen pohtimisen ansiosta muistin paikan, mihin olin laukun laittanut ja vieläpä ennakoinut tarpeen niin, että se löytyi etummaisena takapenkin jalkatilasta. Auton purkaminen hotellin parkkipaikalle olisi ollut aikamoinen operaatio.

Sitten vain vajaat 800 km kohti Valenciennes-nimistä kaupunkia Ranskassa lähellä Belgian rajaa. Ajotaktiikkani oli ajaa vakionopeussäätimellä 110 km/h keskikaistaa, jolloin ohitin oikean kaistan tukkineet rekat, eikä tarvinnut ohitella juuri ketään tai kurkkia taustapeileistä takaa tulevia kaahaajia vasemmalla kaistalla. Mukava stressitön ajotapa.

 

Toinen ongelma

 

Lähestyessämme Ranskaa halusin levyjen sijaan kuunnella ranskalaista radiokanavaa. Jokaisessa maassa on radioissa oma helposti tunnistettava tyylinsä ja vaikken juuri osaakaan ranskaa, ranskalaisen radiokanavan kuuleminen toi mieleeni lukemattomia muistoja Pariisin takseista matkalla lentokentältä kaupunkiin. Olenhan entisessä elämässäni käynyt Pariisissa laskelmieni mukaan yhteensä 75 kertaa. Radion kuuntelu oikeaan aikaan oli seuraava sattuma, sillä sujuvaa ranskaa puhuva vaimoni kuuli keskusteluista, että Pohjois-Ranskassa oli lakon takia polttoainepula, mitä pahensi taloudellisen tilanteen aiheuttamat huoltoasemien sulkemiset.

Aluksi emme reagoineet uutiseen juurikaan, koska matkalla kaikki huoltoasemat olivat toimineet normaalisti ja suunnitelmamme mukaan tarkoitus oli tankata maantien varressa pari kilometriä Valenciennesin jälkeen. Hotelliin päästyämme tyhjään tankkiin oli matkaa 120 km. Illalla kierrellessämme kaupunkia ravintolaa etsien noteerasin useammankin lopettaneen huoltoaseman. Lopulta oli selvää, että oli parasta tankata auto ennen maantielle lähtöä sillä nähtävästi kaupungin ainoalla auki olleella huoltoasemalla, jonka olin noteerannut kaupunkia kiertäessämme.

Aamulla näky huoltoasemalla oli kuin uutislähetyksissä energiapulaa kärsivistä maista. Jono tuli ulos huoltoasemalta, jatkui läpi läheisen liikenneympyrän ja pitkään siitä eteenpäinkin. Onneksi asemalla oli peräti 10 tankkauspistettä. eikä mahdottomalta tuntunut jonotus kestänyt tuntiakaan.

 

Kolmas ongelma

Matka jatkui ongelmitta Pariisiin, joka oli lyhyimmän reitin varrella. Pariisin periferia eli kehätie kaupungin ympäri ei kuitenkaan ole niitä nopeimpia. Pariisissa on omat liikennesääntönsä, jotka on hyvä tuntea ennen siellä ajamista. Ensimmäinen koskee taustapeiliä: siihen ei pidä koskaan katsoa, koska takana on aina kaaos. Toinen on poikittaisliikenne laitimmaiselta kaistalta toiseen laitaan. On nimittäin parempi antaa tietä, sillä oikojat tulevat joka tapauksessa. Kaaokseen nähden onnettomuuksia tapahtuu yllättävän vähän. Meidän läpiajomme aikana näimme kaksi kolaria – pelkkiä peltivaurioita, mutta tehokkaita tien tukkeita.

Pariisin ruuhkan jälkeen auton tehot alkoivat kadota. Normaalisti 163 hv turbodiesel liikuttaa autoa varsin äkäisesti, jopa paremmin kuin aiemmin omistamani 175 hv turboton bensakone. Nyt auto ei jaksanut pitää isommissa mäissä vakionopeutta 110 km/h, vaan automaatti alkoi vaihtaa pienempää vaihdetta sisään.

Sitten kojelaudassa syttyi keltainen virheilmoitus, että ” Nokisuodatin täynnä. Ks. Käsikirjaa”. Siinä keskellä moottoritietä ei oikein huvittanut alkaa tutkia käsikirjaa, varsinkaan, kun auton historian takia se on ainoastaan italiaksi. Vaimoni tosin puhuu myös italiaa, mutten halunnut huolestuttaa häntä. Sen verran tiesin, että suodattimen ns. regenerointi tapahtuu automaattisesti n. 300 – 900 km:n välein ajo-olosuhteista riippuen ja että regenerointi kestää normaalisti 10 – 20 minuuttia. Tämän tiesin, koska sama ilmoitus oli tullut kesällä. Silloin tarkastuksessa ei ollut löytynyt ongelmaa ja auto oli kaivannut vain pidempää ajoa. Tosin sen olin tiennyt jo ennenkin ja autolla ajettiin säännöllisesti pidempäänkin. Nyt oltiin kuitenkin 4000 km:n lenkillä, eikä regeneroinnin olisi mitenkään pitänyt olla ongelma. Panin kuitenkin merkille, että varoitus syttyi ja sammui n. 20 minuutin jaksoissa, ikään kuin suodatin tukkeutuisi ja puhdistuisi vuorotellen. Mutta mitä sitä suremaan, jos ei sillä hetkellä voi mitään tehdä? Hanaa, sanoi komisaario Jalo. Lopulta tehotkin tuntuivat palaavan.

 

Ongelmitta mutta sanojeni syönti

 

Pääsimme lopulta perille ja seuraavat päivät menivät ongelmitta. Piskuruinen Échiré osoittautui kokoaan paljon suuremmaksi. Siitä kirjoitettu historiikkikin oli melkein puhelinluettelon paksuinen, mikä selittyy sillä, että kylän moderni historia on peräti 800 vuotta pitkä. Todellisuudessa ihmisjälkiä löytyy 35000 vuoden takaa. Mutta löytyi kylästä nuorempaakin historiaa, historiaa, joka pakotti minut pohtimaan uudelleen autoja investointikohteena.

 Échirén kylästä nimittäin löytyi kartanon ladon alta kokoelma vanhoja autoja, joista arvokkain, Ferrari 250 GT SWB California Spider, Alain Delon -nimiselle näyttelijälle kuulunut auto, myytiin huutokaupassa hintaan 14 miljoonaa Euroa. Näitä oli valmistettu kaiken kaikkiaan vain 37 kappaletta.

Toki ladon alla oli paljon muutakin:

Se siitä autojen huonosta investointiarvosta…

Ja hieman itseruoskintaa harjoittaen täytyy todeta, että saman ladon alta löytyi Talbot Lago T26 Cabriolet, Egyptin viimeiselle monarkille,kuningas Farouk:lle kuulunut auto. Ovathan nuo aikamoisia taideteoksia.

Neljäs ongelma ja ensimmäinen katastrofi

 

Lähtö takaisin oli tarkoitus tapahtua tiistaina ja sunnuntaina kävimme tutustumassa La Rochelle -nimiseen kaupunkiin. Matkaamme oli kruunannut loistava sää ja sinä päivänä lämpöä oli peräti 29 astetta. Paluumatkalla päätimme poiketa ns. vihreässä Venetsiassa, paikallisella kanavoidulla suoalueella. Juuri ennen sitä näyttöön ilmestyi uusi vika.

 

Kokemuksesta tiesin, että kyseessä oli katalysaattori ja että ainoastaan vilkkuva symboli on kriittinen. Juuri sillä hetkellä ei ollut sitä vaihtoehtoa, että vikaa alettaisiin tutkia. Olimme keskellä Ranskan maaseutua, oli sunnuntai ja paluumatkalle oli lähdettävä kahden päivän päästä. Silti aistin uhkaavan tilanteen ja sellaisissa tilanteissa käyn aina hiljaiseksi. Vaimoni reagoi heti, mutta syytin hiljaisuudestani helteen aiheuttamaa uupumusta.

Kun lähdimme paluumatkalle kohti tyttäremme kotia, ilmastointi alkoi puhaltaa täysillä. Oli tosin lämmintä, mutta olimme pitäneet ovia auki ennen lähtöä, eikä ilmastoinnin käytös automaattisella asetuksella ollut normaalia missään olosuhteissa. Juuri kun olin kytkemässä sitä pois päältä, ohjaustehostin lakkasi toimimasta. Ongelmaa ei voinut olla huomaamatta, sillä ratista piti vääntää tosissaan. Vaimoni ei luultavasti olisi edes jaksanut ohjata autoa. Liikenneympyröiden luvatussa maassa se oli katastrofaalista. Ajattelin ensin olla huolestuttamatta muita ja kuvittelin jopa kykeneväni ajamaan auton Suomeen asti. Kuinka typerää! Toisaalta auton korjaaminen Ranskassa kahden päivän aikataululla oli epätoivoinen ajatus, ja oli vielä sunnuntai.

Sitten kojelautaan ilmestyi punainen varoitus:

Oh shit! Hetken tuntui, ettei mitään ollut tehtävissä. Laivamatkaa oli pakko siirtää ja yritettävä löytää korjaamo jostain. Hetken heikkoudessa harkitsin jopa auton jättämistä Ranskaan tyttärellemme. Kukaan muu ei tuntunut reagoivan ongelmaan mitenkään ja halusivat pysähtyä tien varrelle pystytetylle kirpputorille. Pysähdys sopi minullekin. Ehkä pysähdys auttaisi. Kävelin levottomana ympyrää pohtien kuumeisesti tilannetta.

Ongelma ei tietenkään poistunut ja välittömäksi tavoitteeksi muodostui päästä tyttäremme kotiin. Ajatus tien varrelle jäämisestä keskellä Ranskan maaseutua, sunnuntaina, ei ollut houkutteleva. Onneksi tajusin sammuttaa valot ja kytkeä ilmastoinnin pois. Kun lopulta pääsimme perille ja sammutin auton pihalle, se ei sen jälkeen enää pihahtanutkaan yritettäessä startata. Sunnuntaina ei ollut paljon tehtävissä, mutta akku oli saatava ladattua. Muuten auto oli saatava hinattua, eikä sellaiseen ollut enää aikaa. Tyttäremme mies ei tiennyt, oliko talossa sähkölaturia. Sellainen kuitenkin löytyi autotallista hänen isänsä jäljiltä. Enempää kuin akun lataaminen ei ollut tehtävissä, joten mitä sitä suremaan. ”In every life we have some trouble. But when you worry you make it double”.

 

Hetken helpotus

 

Maanantai-aamu koitti taisteluvireellä. Olin nukkunut olosuhteisiin nähden hyvin, mutta alitajunta oli silti katkonut unen kesken. Korjaamot avautuivat klo. 9, eikä aikaa ollut hukattavana. Ensimmäinen paikallinen korjaamo antoi aikaisimman ajan kahden viikon päähän ja seuraava torstaiksi. Kun laiva oli lähdössä torstaina klo. 2:45 aamuyöstä, sekin oli pikemminkin pilkkaa. Sitten tyttäremme mies muisti korjaamon läheisessä Niortin kaupungissa, jossa heidän autonsa oli hieman aiemmin hajonnut juuri korjaamon edessä. Soitto sinne onnisti ja piti vain päästä paikalle mahdollisimman pian. Matka sinne ilman ilmastointia tuulilasi huurteessa oli seikkailu, mutta päästiin kuitenkin perille. Korjausmies uskoi tietävänsä vikojen syyn ja kyse oli lähinnä siitä, että olisiko Niortin kaupungissa tarvittavat osat. Siinä tapauksessa auto olisi valmis päivän kuluessa ja maksaisi alle 500 Euroa.

Tarina lyhyesti: vietimme päivän suunnitellun ohjelman mukaisesti ilman stressin häivää ja auto oli valmis noudettavaksi illalla. Ongelma oli ollut rikkinäisessä akkukaapelissa, joka oli lopulta rikkonut akun. Jopa ohjaus toimi jälleen ja vain katalysaattorin vikailmoitus paloi yhä.

 

Viides ongelma ja toinen katastrofi

 

Kun elämässä sattuu asioita, sitä harvoin tulee ajatelleeksi, miten kriittinen on ajoitus. Jos akun ongelma olisi paljastunut vain hetkeä myöhemmin, peli olisi ollut menetetty. Jos se olisi tapahtunut kotimatkalla, olisi tilanne ollut mitä epämiellyttävin. Seuraavankin ongelman kohdalla täytyy olla vain kiitollinen.

Lähtöpäivänä, tiistaina, päätimme käydä tankkaamassa valmiiksi jo aamulla ja samalla käydä paikallisessa boulangeriessa eli leipomossa. Kun yritin startata autoa leipomon pihalta lähtiessä, mitään ei tapahtunut. Edes avainta ei saanut pois. Näyttö oli pimeänä, vilkut eivät toimineet. Nada.

Nousin autosta ja olin jo luovuttamassa. Auto oli pakko hinata ja vian korjauksen kanssa peli oli menetetty. Kylmäävä hetki. Peli menetetty.

Sitten päätin kuitenkin painaa starttinappia uudelleen ja wroom! Mikään muu ei toiminut, mutta auto käynnistyi. Edellisen päivän korjauksesta oli kuitti tallella hansikaslokerossa ja siinä sekä puhelinnumero että osoite. Soitimme heti korjaamoon ja saatuamme positiivisen vastauksen, ajoimme GPS:n ohjaamana, ilman vilkkua tai nopeusnäyttöä niiltä sijoilta korjaamoon. Korjaaminen kesti lopulta kymmenisen minuuttia ja nyt hävisi jopa katalysaattorin vikailmoitus. Olimme takaisin tyttäremme luona melkein yhtä nopeasti kuin suunniteltu aamuohjelma olisi vaatinut.

 

Kuudes ongelma

 

Olimme päättäneet välttää Pariisin periferiaa ja etsin vaihtoehtoisen reitin Le Mansin kautta. Millaista kohtalon ironiaa: Le Mansin 24h ajot!

Kun lyhyin tie Pariisin läpi Valenciennesiin oli vain reilut 600 km, Le Mans – Rouen -reitillä Pariisin ympäri matkaa oli 100 km enemmän. Mutta kun sillä vältti periferian ruuhkat, aikaa ei olisi pitänyt mennä juurikaan enemmän. Toisin kuitenkin kävi.

Olin katsonut tiekoneella reitin moottoriteitä pitkin, joille oletimme Google Mapsin ohjaavan meidät. Päädyimme kuitenkin heti alkuunsa kirjaimellisesti keskelle peltoa, jonka kuvittelimme olevan oikotie. Sitten olimmekin Toursin kaupungin keskustassa. Ja mikä ironisinta, joka kohdassa oli kyltti Saumur -nimiseen kaupunkiin, josta minulla oli painajamaiset muistot työuraltani. Sinne ei ollut lähtöpaikastamme kuin 100 km, mutta joka paikasta sinne näytti olevan aina alle sen riippumatta siitä, miten pitkään olimme ajaneet. Yhdessä vaiheessa päätimme hylätä Google mapsin ja valita moottoritien Le Mansiin. Sitten se vain katosi, eikä kylttejä moottoritielle enää näkynyt. Sen sijaan päädyimme loputtomalle ketjulle liikenneympyröitä. En todellakaan ymmärrä, miten pitkä reitistä lopulta muodostuikaan. Aikaa siihen meni kaikkiaan 10 tuntia!

 

Seitsemäs ja viimeinen ongelma

 

Matkan varrella tehot katosivat autosta uudelleen. Tällä kertaa vaimonikin huomasi sen, kun ilman vakionopeuden säätäjää kierrokset karkailivat holtittomasti. Vakionopeuden säätimellä taas moottori ei jaksanut pitää vaatimatonta vauhtiamme yllä. Jostain syystä en enää jaksanut huolehtia.

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin

 

Lopulta pääsimme puolilta öin väsyneinä perille Valenciennesiin. Kaukaa viisaina olimme varanneet huoneen jo menomatkalla ja saaneet proseduurin huoneeseen pääsemiseksi. Sitten uusi aamu ja uudet kujeet. Yhtäkkiä moottori toimi paremmin kuin aikoihin. Yhtään virheilmoitusta ei ollut näkyvissä ja huomasin heti polttoainettakin kuluvan selvästi vähemmän. Kun lopulta tankkasimme Kirkkonummella, samalla asemalla kuin lähtiessä, dieseliä oli kulunut samalla matkalla ja samalla nopeudella 15% vähemmän kuin ennen ensimmäistäkään teho-ongelmaa. Nyt auto on parempi kuin koskaan hallussani ollessa. Ilmeisesti akun kaapeli oli ollut syynä kaiken maailman haamuvikoihin, joita Hangon paikallinen korjaamo ei ollut onnistunut selvittämään. Se saattoi olla syynä myös hiukkassuodattimen ongelmiin ja pitkällä matkalla ehjän kaapelin kanssa karstat paloivat lopultakin pois. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta oliko kaikki ajoituksineen vain sattumaa?