Autot eivät ole
kiinnostaneet minua sitten parinkympin iän. Minulle ne ovat kulkuvälineitä ja
maailman huonoin investointikohde, mutten suinkaan tuomitse autoihmisiä
mitenkään. Jokainen käyttää rahansa, miten haluaa. Jos minun pitäisi valita ”näköiseni”
auto, se olisi Morris Minin modernisoitu versio, mutta sellaista autoa en halua
käytännön syistä. Oma autoni on Volvon diesel farmari V70 tilan, turvallisuuden
ja luotettavuuden takia. Ja kuten kuka tahansa asiaan paneutunut tietää,
nykydieselit ovat kokonaisuuden kannalta ympäristöystävällisin valinta. Ja
vaikka sähköautoilijat olisivat tästä asiasta eri mieltä, tämän kertomuksen
matkaa ei olisi ollut edes mahdollista tehdä sähköautolla, joten ainakin tähän
matkaan dieselmoottori oli paras valinta. Joskin luotettavuuden ja
turvallisuuden suhteen jouduin syömään sanani ja jopa käsitykseni autoista
huonona investointikohteena saivat kolauksen.
Tarkoituksemme
oli vaimoni kanssa matkustaa Échiré-nimiseen kylään läntisessä Ranskassa
tapaamaan nuorinta tytärtämme ja samalla viedä hänen muuttokuormansa rippeet. Edullisin
ja nopein vaihtoehto oli Finnlines Travemündeen,
josta matkaa perille on enää 1400 km.
Ensimmäinen ongelma
Tyttäremme
tavarat autotallissamme olivat vieneet isohkon tilan ja kaiken sen
mahduttaminen Volvoon tuntui mahdottomalta. Mutta autolle asettamista
kriteereistäni tilavuus osoittautui Volvon kohdalla paikkansa pitäväksi, sillä kuin
ihmeen kaupalla kaikki mahtuikin mukaan lukien iso istuin ja olohuoneen matto. Valitettavasti
tila jäi kriteereistäni ainoaksi paikkansa pitäväksi.
Parin tunnin
pakkaamisen jälkeen olimme valmiita lähtöön ja käynnistettyäni auton näyttöön
ilmestyi punainen hälytys: ”J.nestetaso alh. Pysäytä moottori”. Mielenkiintoinen
alku matkalle. Olisihan se hankalaa lähteä liikkeelle, jos moottori ei käy.
Onneksi vika oli tuttu. Pari vuotta aiemmin jäähdytysjärjestelmä oli vuotanut
ja se oli korjattu. Kesällä oli sama hälytys ilmestynyt muutaman kerran, vaikka
jäähdytysnesteen taso oli ollut lähes maksimissaan ja ilmoitus oli kadonnut aina
nopeasti. Ilmeisesti kyseessä oli ollut anturivika, jonka korjaaminen oli
kuitenkin unohtunut. Eihän se ollut haitannut ajoa, eikä siinä vaiheessa enää
ollut aikaa tehdä mitään.
Pääsimme laivaan
ongelmitta ja matka laivalla meni varsin mukavasti. Jotenkin matka
rahtilaivalla tuntui oikealta matkustamiselta ilman karaokea ja ”midnight
showta”.
Ajaessamme auton
ulos Travemündessä varoitusvalo syttyi uudestaan, mutta tällä kertaa se sammui
ja syttyi uudelleen pysyen aiempaa pidempään päällä. Kello oli jo 22:00 ja oli
pilkkopimeää, eikä ensimmäinen etappi ollut kuin 10 km Lübeckiin, jossa oli
tarkoitus yöpyä. Päätinkin jättää nesteen tarkistamisen aamuksi, kun moottorikin
olisi jäähtynyt.
Aamulla olin
hieman yllättynyt, kun jäähdytysnesteen taso oli alarajalla. Se takia varoitus
oli syttynyt ja sammunut laivan jyrkissä rampeissa. Olin vielä
tarkistuttanutkin auton matkaa varten, mutta ilmeisesti jäähdytysneste ei ollut
ollut autohuollon tarkistuslistalla. Ikävä ajatella, että pitäisi tehdä kaikki
itse, kun ostettuun palveluun ei voikaan luottaa.
Tarvitsin siis
jäähdytinnestettä ja sattumalta automme takaluukussa oli kulkenut pari vuotta pienessä
laukussa sekä jäähdytinnestettä että sen laimentamiseen tarvittavaa akkuvettä.
Jokin ääni oli sanonut, että se on hyvä pitää autossa kaiken varalta. Autoa
pakatessa olin kuitenkin ollut valinnan edessä, sillä tila oli ollut kortilla.
Ja sekin oli loppujen lopuksi ollut pelastus, sillä sen pohtimisen ansiosta muistin
paikan, mihin olin laukun laittanut ja vieläpä ennakoinut tarpeen niin, että se
löytyi etummaisena takapenkin jalkatilasta. Auton purkaminen hotellin parkkipaikalle
olisi ollut aikamoinen operaatio.
Sitten vain
vajaat 800 km kohti Valenciennes-nimistä kaupunkia Ranskassa lähellä Belgian
rajaa. Ajotaktiikkani oli ajaa vakionopeussäätimellä 110 km/h keskikaistaa,
jolloin ohitin oikean kaistan tukkineet rekat, eikä tarvinnut ohitella juuri
ketään tai kurkkia taustapeileistä takaa tulevia kaahaajia vasemmalla
kaistalla. Mukava stressitön ajotapa.
Toinen ongelma
Lähestyessämme
Ranskaa halusin levyjen sijaan kuunnella ranskalaista radiokanavaa. Jokaisessa
maassa on radioissa oma helposti tunnistettava tyylinsä ja vaikken juuri
osaakaan ranskaa, ranskalaisen radiokanavan kuuleminen toi mieleeni
lukemattomia muistoja Pariisin takseista matkalla lentokentältä kaupunkiin.
Olenhan entisessä elämässäni käynyt Pariisissa laskelmieni mukaan yhteensä 75
kertaa. Radion kuuntelu oikeaan aikaan oli seuraava sattuma, sillä sujuvaa
ranskaa puhuva vaimoni kuuli keskusteluista, että Pohjois-Ranskassa oli lakon
takia polttoainepula, mitä pahensi taloudellisen tilanteen aiheuttamat
huoltoasemien sulkemiset.
Aluksi emme
reagoineet uutiseen juurikaan, koska matkalla kaikki huoltoasemat olivat
toimineet normaalisti ja suunnitelmamme mukaan tarkoitus oli tankata maantien
varressa pari kilometriä Valenciennesin jälkeen. Hotelliin päästyämme tyhjään
tankkiin oli matkaa 120 km. Illalla kierrellessämme kaupunkia ravintolaa etsien
noteerasin useammankin lopettaneen huoltoaseman. Lopulta oli selvää, että oli
parasta tankata auto ennen maantielle lähtöä sillä nähtävästi kaupungin ainoalla
auki olleella huoltoasemalla, jonka olin noteerannut kaupunkia kiertäessämme.
Aamulla näky
huoltoasemalla oli kuin uutislähetyksissä energiapulaa kärsivistä maista. Jono
tuli ulos huoltoasemalta, jatkui läpi läheisen liikenneympyrän ja pitkään siitä
eteenpäinkin. Onneksi asemalla oli peräti 10 tankkauspistettä. eikä
mahdottomalta tuntunut jonotus kestänyt tuntiakaan.
Kolmas ongelma
Matka jatkui
ongelmitta Pariisiin, joka oli lyhyimmän reitin varrella. Pariisin periferia
eli kehätie kaupungin ympäri ei kuitenkaan ole niitä nopeimpia. Pariisissa on
omat liikennesääntönsä, jotka on hyvä tuntea ennen siellä ajamista. Ensimmäinen
koskee taustapeiliä: siihen ei pidä koskaan katsoa, koska takana on aina kaaos.
Toinen on poikittaisliikenne laitimmaiselta kaistalta toiseen laitaan. On
nimittäin parempi antaa tietä, sillä oikojat tulevat joka tapauksessa.
Kaaokseen nähden onnettomuuksia tapahtuu yllättävän vähän. Meidän läpiajomme
aikana näimme kaksi kolaria – pelkkiä peltivaurioita, mutta tehokkaita tien tukkeita.
Pariisin ruuhkan
jälkeen auton tehot alkoivat kadota. Normaalisti 163 hv turbodiesel liikuttaa
autoa varsin äkäisesti, jopa paremmin kuin aiemmin omistamani 175 hv turboton
bensakone. Nyt auto ei jaksanut pitää isommissa mäissä vakionopeutta 110 km/h,
vaan automaatti alkoi vaihtaa pienempää vaihdetta sisään.
Sitten
kojelaudassa syttyi keltainen virheilmoitus, että ” Nokisuodatin täynnä. Ks. Käsikirjaa”.
Siinä keskellä moottoritietä ei oikein huvittanut alkaa tutkia käsikirjaa,
varsinkaan, kun auton historian takia se on ainoastaan italiaksi. Vaimoni tosin
puhuu myös italiaa, mutten halunnut huolestuttaa häntä. Sen verran tiesin, että
suodattimen ns. regenerointi tapahtuu automaattisesti n. 300 – 900 km:n välein
ajo-olosuhteista riippuen ja että regenerointi kestää normaalisti 10 – 20
minuuttia. Tämän tiesin, koska sama ilmoitus oli tullut kesällä. Silloin
tarkastuksessa ei ollut löytynyt ongelmaa ja auto oli kaivannut vain pidempää
ajoa. Tosin sen olin tiennyt jo ennenkin ja autolla ajettiin säännöllisesti
pidempäänkin. Nyt oltiin kuitenkin 4000 km:n lenkillä, eikä regeneroinnin olisi
mitenkään pitänyt olla ongelma. Panin kuitenkin merkille, että varoitus syttyi
ja sammui n. 20 minuutin jaksoissa, ikään kuin suodatin tukkeutuisi ja
puhdistuisi vuorotellen. Mutta mitä sitä suremaan, jos ei sillä hetkellä voi
mitään tehdä? Hanaa, sanoi komisaario Jalo. Lopulta tehotkin tuntuivat
palaavan.
Ongelmitta mutta sanojeni syönti
Pääsimme lopulta perille
ja seuraavat päivät menivät ongelmitta. Piskuruinen Échiré osoittautui kokoaan
paljon suuremmaksi. Siitä kirjoitettu historiikkikin oli melkein
puhelinluettelon paksuinen, mikä selittyy sillä, että kylän moderni historia on
peräti 800 vuotta pitkä. Todellisuudessa ihmisjälkiä löytyy 35000 vuoden takaa.
Mutta löytyi kylästä nuorempaakin historiaa, historiaa, joka pakotti minut
pohtimaan uudelleen autoja investointikohteena.
Échirén kylästä nimittäin löytyi kartanon
ladon alta kokoelma vanhoja autoja, joista arvokkain, Ferrari 250 GT SWB
California Spider, Alain Delon -nimiselle näyttelijälle kuulunut auto, myytiin
huutokaupassa hintaan 14 miljoonaa Euroa. Näitä oli valmistettu kaiken
kaikkiaan vain 37 kappaletta.
Se siitä autojen
huonosta investointiarvosta…
Ja hieman
itseruoskintaa harjoittaen täytyy todeta, että saman ladon alta löytyi Talbot
Lago T26 Cabriolet, Egyptin viimeiselle monarkille,kuningas Farouk:lle kuulunut
auto. Ovathan nuo aikamoisia taideteoksia.
Neljäs ongelma ja ensimmäinen
katastrofi
Lähtö takaisin
oli tarkoitus tapahtua tiistaina ja sunnuntaina kävimme tutustumassa La
Rochelle -nimiseen kaupunkiin. Matkaamme oli kruunannut loistava sää ja sinä
päivänä lämpöä oli peräti 29 astetta. Paluumatkalla päätimme poiketa ns.
vihreässä Venetsiassa, paikallisella kanavoidulla suoalueella. Juuri ennen sitä
näyttöön ilmestyi uusi vika.
Kokemuksesta
tiesin, että kyseessä oli katalysaattori ja että ainoastaan vilkkuva symboli on
kriittinen. Juuri sillä hetkellä ei ollut sitä vaihtoehtoa, että vikaa
alettaisiin tutkia. Olimme keskellä Ranskan maaseutua, oli sunnuntai ja
paluumatkalle oli lähdettävä kahden päivän päästä. Silti aistin uhkaavan
tilanteen ja sellaisissa tilanteissa käyn aina hiljaiseksi. Vaimoni reagoi heti,
mutta syytin hiljaisuudestani helteen aiheuttamaa uupumusta.
Kun lähdimme
paluumatkalle kohti tyttäremme kotia, ilmastointi alkoi puhaltaa täysillä. Oli
tosin lämmintä, mutta olimme pitäneet ovia auki ennen lähtöä, eikä ilmastoinnin
käytös automaattisella asetuksella ollut normaalia missään olosuhteissa. Juuri
kun olin kytkemässä sitä pois päältä, ohjaustehostin lakkasi toimimasta. Ongelmaa
ei voinut olla huomaamatta, sillä ratista piti vääntää tosissaan. Vaimoni ei
luultavasti olisi edes jaksanut ohjata autoa. Liikenneympyröiden luvatussa
maassa se oli katastrofaalista. Ajattelin ensin olla huolestuttamatta muita ja
kuvittelin jopa kykeneväni ajamaan auton Suomeen asti. Kuinka typerää!
Toisaalta auton korjaaminen Ranskassa kahden päivän aikataululla oli
epätoivoinen ajatus, ja oli vielä sunnuntai.
Sitten
kojelautaan ilmestyi punainen varoitus:
Oh shit! Hetken
tuntui, ettei mitään ollut tehtävissä. Laivamatkaa oli pakko siirtää ja
yritettävä löytää korjaamo jostain. Hetken heikkoudessa harkitsin jopa auton jättämistä
Ranskaan tyttärellemme. Kukaan muu ei tuntunut reagoivan ongelmaan mitenkään ja
halusivat pysähtyä tien varrelle pystytetylle kirpputorille. Pysähdys sopi
minullekin. Ehkä pysähdys auttaisi. Kävelin levottomana ympyrää pohtien
kuumeisesti tilannetta.
Ongelma ei
tietenkään poistunut ja välittömäksi tavoitteeksi muodostui päästä tyttäremme
kotiin. Ajatus tien varrelle jäämisestä keskellä Ranskan maaseutua,
sunnuntaina, ei ollut houkutteleva. Onneksi tajusin sammuttaa valot ja kytkeä
ilmastoinnin pois. Kun lopulta pääsimme perille ja sammutin auton pihalle, se
ei sen jälkeen enää pihahtanutkaan yritettäessä startata. Sunnuntaina ei ollut
paljon tehtävissä, mutta akku oli saatava ladattua. Muuten auto oli saatava
hinattua, eikä sellaiseen ollut enää aikaa. Tyttäremme mies ei tiennyt, oliko
talossa sähkölaturia. Sellainen kuitenkin löytyi autotallista hänen isänsä
jäljiltä. Enempää kuin akun lataaminen ei ollut tehtävissä, joten mitä sitä
suremaan. ”In every life we have some trouble. But when you worry you make it
double”.
Hetken helpotus
Maanantai-aamu
koitti taisteluvireellä. Olin nukkunut olosuhteisiin nähden hyvin, mutta
alitajunta oli silti katkonut unen kesken. Korjaamot avautuivat klo. 9, eikä
aikaa ollut hukattavana. Ensimmäinen paikallinen korjaamo antoi aikaisimman
ajan kahden viikon päähän ja seuraava torstaiksi. Kun laiva oli lähdössä
torstaina klo. 2:45 aamuyöstä, sekin oli pikemminkin pilkkaa. Sitten tyttäremme
mies muisti korjaamon läheisessä Niortin kaupungissa, jossa heidän autonsa oli hieman
aiemmin hajonnut juuri korjaamon edessä. Soitto sinne onnisti ja piti vain
päästä paikalle mahdollisimman pian. Matka sinne ilman ilmastointia tuulilasi
huurteessa oli seikkailu, mutta päästiin kuitenkin perille. Korjausmies uskoi tietävänsä
vikojen syyn ja kyse oli lähinnä siitä, että olisiko Niortin kaupungissa
tarvittavat osat. Siinä tapauksessa auto olisi valmis päivän kuluessa ja
maksaisi alle 500 Euroa.
Tarina lyhyesti:
vietimme päivän suunnitellun ohjelman mukaisesti ilman stressin häivää ja auto
oli valmis noudettavaksi illalla. Ongelma oli ollut rikkinäisessä
akkukaapelissa, joka oli lopulta rikkonut akun. Jopa ohjaus toimi jälleen ja
vain katalysaattorin vikailmoitus paloi yhä.
Viides ongelma ja toinen
katastrofi
Kun elämässä
sattuu asioita, sitä harvoin tulee ajatelleeksi, miten kriittinen on ajoitus.
Jos akun ongelma olisi paljastunut vain hetkeä myöhemmin, peli olisi ollut
menetetty. Jos se olisi tapahtunut kotimatkalla, olisi tilanne ollut mitä epämiellyttävin.
Seuraavankin ongelman kohdalla täytyy olla vain kiitollinen.
Lähtöpäivänä,
tiistaina, päätimme käydä tankkaamassa valmiiksi jo aamulla ja samalla käydä
paikallisessa boulangeriessa eli leipomossa. Kun yritin startata autoa leipomon
pihalta lähtiessä, mitään ei tapahtunut. Edes avainta ei saanut pois. Näyttö
oli pimeänä, vilkut eivät toimineet. Nada.
Nousin autosta ja
olin jo luovuttamassa. Auto oli pakko hinata ja vian korjauksen kanssa peli oli
menetetty. Kylmäävä hetki. Peli menetetty.
Sitten päätin
kuitenkin painaa starttinappia uudelleen ja wroom! Mikään muu ei toiminut,
mutta auto käynnistyi. Edellisen päivän korjauksesta oli kuitti tallella
hansikaslokerossa ja siinä sekä puhelinnumero että osoite. Soitimme heti
korjaamoon ja saatuamme positiivisen vastauksen, ajoimme GPS:n ohjaamana, ilman
vilkkua tai nopeusnäyttöä niiltä sijoilta korjaamoon. Korjaaminen kesti lopulta
kymmenisen minuuttia ja nyt hävisi jopa katalysaattorin vikailmoitus. Olimme
takaisin tyttäremme luona melkein yhtä nopeasti kuin suunniteltu aamuohjelma
olisi vaatinut.
Kuudes ongelma
Olimme päättäneet
välttää Pariisin periferiaa ja etsin vaihtoehtoisen reitin Le Mansin kautta.
Millaista kohtalon ironiaa: Le Mansin 24h ajot!
Kun lyhyin tie
Pariisin läpi Valenciennesiin oli vain reilut 600 km, Le Mans – Rouen -reitillä
Pariisin ympäri matkaa oli 100 km enemmän. Mutta kun sillä vältti periferian
ruuhkat, aikaa ei olisi pitänyt mennä juurikaan enemmän. Toisin kuitenkin kävi.
Olin katsonut tiekoneella
reitin moottoriteitä pitkin, joille oletimme Google Mapsin ohjaavan meidät. Päädyimme
kuitenkin heti alkuunsa kirjaimellisesti keskelle peltoa, jonka kuvittelimme
olevan oikotie. Sitten olimmekin Toursin kaupungin keskustassa. Ja mikä
ironisinta, joka kohdassa oli kyltti Saumur -nimiseen kaupunkiin, josta minulla
oli painajamaiset muistot työuraltani. Sinne ei ollut lähtöpaikastamme kuin 100
km, mutta joka paikasta sinne näytti olevan aina alle sen riippumatta siitä,
miten pitkään olimme ajaneet. Yhdessä vaiheessa päätimme hylätä Google mapsin
ja valita moottoritien Le Mansiin. Sitten se vain katosi, eikä kylttejä
moottoritielle enää näkynyt. Sen sijaan päädyimme loputtomalle ketjulle
liikenneympyröitä. En todellakaan ymmärrä, miten pitkä reitistä lopulta
muodostuikaan. Aikaa siihen meni kaikkiaan 10 tuntia!
Seitsemäs ja viimeinen ongelma
Matkan varrella
tehot katosivat autosta uudelleen. Tällä kertaa vaimonikin huomasi sen, kun
ilman vakionopeuden säätäjää kierrokset karkailivat holtittomasti. Vakionopeuden
säätimellä taas moottori ei jaksanut pitää vaatimatonta vauhtiamme yllä.
Jostain syystä en enää jaksanut huolehtia.
Loppu hyvin, kaikki hyvin
Lopulta pääsimme puolilta
öin väsyneinä perille Valenciennesiin. Kaukaa viisaina olimme varanneet huoneen
jo menomatkalla ja saaneet proseduurin huoneeseen pääsemiseksi. Sitten uusi
aamu ja uudet kujeet. Yhtäkkiä moottori toimi paremmin kuin aikoihin. Yhtään
virheilmoitusta ei ollut näkyvissä ja huomasin heti polttoainettakin kuluvan
selvästi vähemmän. Kun lopulta tankkasimme Kirkkonummella, samalla asemalla
kuin lähtiessä, dieseliä oli kulunut samalla matkalla ja samalla nopeudella 15%
vähemmän kuin ennen ensimmäistäkään teho-ongelmaa. Nyt auto on parempi kuin
koskaan hallussani ollessa. Ilmeisesti akun kaapeli oli ollut syynä kaiken
maailman haamuvikoihin, joita Hangon paikallinen korjaamo ei ollut onnistunut
selvittämään. Se saattoi olla syynä myös hiukkassuodattimen ongelmiin ja
pitkällä matkalla ehjän kaapelin kanssa karstat paloivat lopultakin pois. Loppu
hyvin, kaikki hyvin. Mutta oliko kaikki ajoituksineen vain sattumaa?
Uskon aika vähän sattumiin. Ehkä tarkoituksiin enemmän. Tapahtumaketjuilla on vain usein niin monta toisiinsa linkittyvää säiettä, että emme reaaliajassa niitä näe.
ReplyDelete