Tieteen ja Hämärän Rajamailla - Osa2: Kollektiivinen tietoisuus

Kollektiivinen tietoisuus

Väärinymmärretty Schumannin resonanssi

Internet vilisee kirjoituksia siitä, että Schumannin resonanssitaajuus on rajussa nousussa ja että tämä tarkoittaa maapallon magneettikentän värähtelytaajuutta. Tämän sanotaan myös liittyvän maapallon tietoisuuden nousuun ja ns. uusi maapallo -ilmiöön. Schumannin resonanssitaajuus ei kuitenkaan ole nousussa, eikä Schumannin resonanssitaajuus ole sama kuin maan magneettikentän värähtelytaajuus.

Schumannin resonanssitaajuus tarkoittaa globaalia sähkömagneettista resonanssia, joka muodostuu maan pinnan ja ionosfäärin välille salamoinnin seurauksena. Tämän taajuus määrittyy maapallon ympärysmitasta ja valonnopeudesta, joskin sähkövastuksesta johtuen syntyy pieni ero teoreettiseen laskelmaan. Schumannin resonanssitaajuus on keskimäärin 7.83Hz ja vaihtelee välillä ±0,5 Hz johtuen auringon UV-säteilyn vaihtelun aiheuttamasta ionosfäärin ionisaation vaihtelusta.

Harha Schumannin resonanssin noususta johtuu siitä, että näitä on monia. Se taas johtuu luonnon värähtelylaista, jonka mukaan perusvärähtelystä syntyy automaattisesti, superpositiossa loputon sarja ylätaajuuksia, joiden intensiteetti heikkenee ylöspäin mentäessä. Perusvärähtelystä syntyvä ensimmäinen oktaavi on: 7.8, 14, 20, 26, 33, 39 and 45 Hz. Puhutaankin monikossa resonansseista.

Schumannin resonanssi aivoissa

Schumannin resonanssitaajuuksista huomaa välittömästi, että ne vastaavat ihmisaivojen aaltojen valveillaoloa vastaavia taajuuksia. Ihmisaivot näyttäisivät olevan yhteydessä maapalloon, mutta ajatuksena se voi kuulostaa rationaalisille ihmisille liian paksulta. Ajatus maapallon tietoisuudesta on heille suorastaan naurettava ajatus. Vaikka seuraava kuvaus ei olekaan viimeinen totuus, se toimii hyvin esimerkkinä siitä, että hulluiltakin kuulostavilla asioilla voi olla lopulta järkeenkäyvä selitys.

EEG-mittauksilla kartoitetut aivokäyrät ovat epämääräisiä, eikä niiden perusteella ole ollut helppoa tehdä vertailuja täsmällisiin Schumannin resonansseihin. Tähän on kuitenkin tuonut muutoksen uunituore tutkimus.

* * *

Aivosähkökäyrä on hyvä esimerkki siitä, miten vanha tietämys voi olla taakka kehitykselle. Kun Hans Berger vuonna 1929 ilmoitti pystyvänsä mittaamaan aivojen sähköistä aktiivisuutta pintaelektrodeilla ja galvanometrillä, kukaan ei uskonut häntä. Kun laitteen toiminta saatiin varmistettua, sen antama informaatio ei ollut mitenkään ymmärrettävää. Ainoa tapa tarkastella tuloksia oli mittaustulosten tulostaminen ja niiden visuaalinen tarkastelu. Toinen ongelma oli tulostimien hitaus, joka mahdollisti enintään 30-50 Hz:n lukemat. Mittalaite itsessään ei pystynyt mittaamaan alle 5 mikrovoltin jännitteitä, eikä vähänkään korkeammista taajuuksista kuin todella pieniä amplitudeja. Todellisuus vääristyi siis hyvin paljon.

Samoihin aikoihin kehittyi signaalien harmoniseen analysointiin matemaattinen menetelmä, Fourier muunnos, jonka avulla data saatiin jäsenneltyä taajuuksittain. Laskenta ilman tietokoneita oli kuitenkin valtavan työlästä ja kuin pienenä ihmeenä, saksalainen tutkija onnistui tekemään ensimmäisen analyysin aivojen EEG-käyristä. Tuloksena oli rajoitettu määrä taajuuksia. 30-luvun puolivälissä kehitettiin EEG-mittarin jälkianalyysiin vielä valomekaaninen analysaattori, jolla käytännön syistä voitiin keskittyä vain muutamiin taajuuksiin. Tällä tavalla syntyi nykyinen malli aivojen taajuuskaistoista delta, theta, alfa, beta ja gamma. Aaltojen muodot olivat vaihe-erojen takia vieläkin suurempi haaste, sillä kaksi täsmälleen samanlaista aaltoa voivat muodostaa loputtoman määrän erilaisia summautuneita aaltoja vaihe-eroista riippuen. Käytännössä valtaosa aivojen sähkömagneettisesta informaatiosta katoaa paketoimalla taajuudet kaistoihin. Edes tietokoneiden kehitys ja Fourier-muunnosten tekemiseen kehitetty FFT-algoritmi eivät ole tuoneet apua, vaan yhä tänä päivänä tieteelliset tutkimukset noudattavat samaa kaavaa, joka luotiin 1930-luvulla silloisten teknisten rajoitusten takia. Aivokäyrien spektritiheys ja vaihe-erojen monimutkaiset rakenteet ovat yhä piilossa.

Fourierin muunnos pystyy erottelemaan esimerkiksi pianokappaleen nuotit, mutta aivosignaalien rakenne on sille aivan liian monimutkainen. Luca Perotti ryhmineen julkaisi vuonna 2018 tutkimuksen (1), joka julkaistiin artikkelina Nature-julkaisussa tammikuussa 2019. Tutkimuksessa käytettiin Padé-approksimaatioteoriaa ja sille pohjautuvaa menetelmää, nimeltään diskreetti Padé-muunnos viitaten vanhanaikaiseen diskreettiin Fourier-muunnokseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että 95% aivotaajuuksista on kohinaa, mutta muutama vakaa taajuus (oskillonit) harmonisine superpositioineen (ylätaajuudet) kattavat 99% signaalin amplitudista. Tämä tarkoittaa, että informaatio on kokonaan muutamassa oskillonissa. Padé-muunnoksen tarkkuudesta kertoo hyvin se, että sitä käytettiin vastikään heikkojen gravitaatioaaltojen havaitsemiseen resonanssi-interferometrissä. Kohinakin on biologisesti tärkeä, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan.

* * *

Luca Perottin ryhmän vuonna 2018 julkaisema tutkimus (1) saattaa hyvinkin mullistaa koko aivotutkimuksen ja liittää aivotoiminnan hämmästyttävällä tavalla Schumannin resonansseihin. Aivokäyrät koostuvat ehkä vain kahdessa ”kantoaallosta”, oskillonista, joista alempi on 7.5±0,5 Hz. Tämä on täsmälleen sama taajuus, kuin mitä Schumannin resonanssi 7.83 Hz olisi maapallon ympärysmitan ja valonnopeuden perusteella ilman sähköistä vastusta. Aivan kuten Schumannin sähkömagneettisessa kentässä, oskillonissa on kyse seisovasta aallosta. Tähän oskilloniin on frekvenssimoduloituneena, kuten ääni radioaalloissa, itse informaatio ja harmonisen sarjan värähtelyt. Kokonaisaalto värähtelee pääasiassa aivan matalimmista värähtelyistä n. 20 hertsiin saakka. Seuraavan oskillonin perusvärähtelytaajuus on 34 Hz ja sen kokonaisvärähtely kattaa selvästi yli 20 hertsistä aina vähän yli 40 hertsin taajuuksiin. Tutkimuksessa ei määritelty ylemmän gamma-alueen oskillonia, mutta sellainen tai sellaisia saattaa siltä alueelta löytyä. Yhdessä oskillonit kattavat aivojen koko värähtelyalueen menemättä kuitenkaan keskenään päällekkäin.

Aikaisempien Fourier-muunnokseen perustuvissa analyyseissä tietoista ajattelua vastaavat taajuuskaistat ovat ylemmät beta-aallot ja alemmat gamma-aallot. Toinen oskilloneista, 34 Hz:n perustaajuudella värähtelevä aalto, vastaa tätä erinomaisesti ja mitä todennäköisimmin edustaa juuri tietoista ajattelua.

Luca Perottin ryhmän tutkimuksessa (1) ei siis yritetty määritellä aaltoa ylemmille gamma-taajuuksille ja perinteisestikin ne on jätetty tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Tähän lienee syynä niiden pieni amplitudi ja häiriöiden aiheuttama kontaminaatio, joka tekee niiden tutkimisen perinteisellä tekniikalla melkein mahdottomaksi. Taajuusalueen on oletettu liittyvän korkeampaan kognitioon ja muistikäsittelyyn, mutta myös psykiatrisiin häiriöihin kuten skitsofrenia, hallusinaatiot, alzheimer ja epilepsia. Perottin tutkimus tekee kuitenkin havainnon, että mitä ylemmäksi taajuuksissa mennään, sitä lyhyemmiksi ja harvinaisemmiksi spektriaallot käyvät. Ylemmällä gamma-alueella on suuri määrä epäsäännöllisiä taajuuksia, jotka esiintyvät hetkestä toiseen hajanaisilla arvoilla. Ne eivät siis muodosta jatkuvia kuvioita, vaan koostuvat hetkellisistä aalloista. Muinaiset buddhalaiset tekstit kuvaavat tätä varsin osuvasti. Ne kuvailevat tietoisuuden erillisiksi, kytkeytymättömiksi ja väliaikaisiksi hetkiksi, jotka tuhoutuvat yhtä nopeasti kuin saavat alkunsa. Jotkut buddhalaiset kirjoitukset määrittelevät jopa frekvenssin kuten esimerkiksi Sarvaastivaadins: 6,480,000 hetkeä vuorokaudessa. Tämä tekee 13,3 ms per hetki eli 75 Hz. Kiinalaisen buddhismin mukaan tapahtuu yksi ajatus per 20 ms, mikä tekee 50 Hz.

Tietoisuuden käsite on aivoja moniulotteisempi asia, mutta gammasynkronia 50-100 Hz edustaa varmasti aivojen luovaa aluetta. Luontoa matkivassa, äärimmäisen tehokkaassa optimointialgoritmissa hyödynnetään kaaosta ja tahallisia virheitä parhaan ratkaisun etsimisessä. Sumeassa logiikassa on vähän samoja piirteitä. Ehkä nuo väliaikaiset ja epäsäännölliset aallot generoivat ideoita muuten suoraviivaisesti toimivalle ajattelulle. Jos toinen (34 Hz) oskilloni edustaa aivojen rationaalista ajattelua ja ylemmät gamma-aallot luovuutta, niin mikä rooli on 7,5 Hz:n oskillonilla? Perinteisessä aivotutkimuksessa tuo sijoittuu unen rajamaille, mutta kyseessä näyttäisi olevan paljon enemmän. Pikemminkin tuo aalto saattaa antaa aihetta unienkin merkityksen uudelleenarviointiin.

Nimensä maa-ionosfäärin resonanssille antanut WO Schumann ja hänen seuraajansa H. L. Koenig havaitsivat jo vuonna 1954 maa-ionosfäärin resonanssin ja ihmisaivojen aktiviteetin hämmästyttävän samankaltaisuuden spektritiheydessä ja -kuvioissa, minkä lisäksi ne ovat samassa mittaluokassa niin sähkö- kuin magneettikentänkin osalta (2). Koenig jatkoi aiheesta vielä vuosina 1960 ja 1981 (3, 4). Vuonna 2006 Pobachenko kollegoineen havaitsi, että aivojen pitkittäisen akselin spektritiheydessä oli terävä huippu 10.25 Hz:n kohdalla, kun taas vasen-oikea -akselilla huippu oli 1.95 Hz:n kohdalla tahtieron ollessa 7.5-8 Hz. (5)

Poikkitieteellisen biologisen psykologian professori ja tietoisuustutkija Michael A. Persinger julkaisi vuonna 2014 mielenkiintoisen tutkimusartikkelin Maan ja aivojen vuorovaikutuksesta (6). Valitettavasti aivojen oskilloneista ei silloin vielä ollut tietoa, joten hän joutui turvautumaan vanhaan tietämykseen, mutta onnistui silti tuomaan esiin mielenkiintoisia havaintoja. Ensinnäkin hän havaitsi matemaattisesti, että Schumannin resonanssien muutosten synnyttämät äärettömän pienet magneettisen energian muutosten kvantit vaikuttaessaan koko isojen aivojen alueella synnyttävät muutoksia aivojen kokemuksissa ja muistissa. Persinger spekuloi myös salamoinnin tiheydellä, sillä globaalisti salamoi keskimäärin 40-100 kertaa sekunnissa ja 40-100 hertsin välinen alue aivoissa on korkeamman kognition alue. Hän löysi myös yhteyden salamoiden synnyttämien sähkömagneettisten aaltojen leviämisen ja kierron ympäri maapalloa, ja aivokuoren ”virkistystaajuuden” välillä, joka määrittelee valveillaolon ja unen tilat. Ehkä hämmästyttävin havainto artikkelissa oli aivokuoren ja maa-ionisfäärin sähkömagneettinen samankaltaisuus. Jopa galaksien välinen magneettikenttä on kertoimiltaan ja suuruusluokaltaan hämmästyttävän samanlainen.

Paul L. Nunez totesi vuonna 1989 ilmestyneessä artikkelissaan ”Towards a Physics of Neocortex” (7), että kun toimintapotentiaalit etenevät 4.5 m/s bulkkinopeudella, ympärysmitaltaan 60 cm kallossa, seisova aalto tai resonanssi on 7.5 Hz. Vastaavasti bulkkinopeudella aivojen pituuden matkaan kuluu n. 20-25 ms, joka vastaa taajuutta 40-45 Hz. Kuten Persinger, Nunezin mukaan 40 Hz:n toisto liittyy valveillaolon ja unen tiloihin.

Laatikon ulkopuolelta

Edellä mainittu Persingerin tutkimusraportti luo rohkeasti kuvan ihmisaivojen ja maan ionosfäärin samankaltaisuudesta. Yhtä rohkea väite on, että maan ydin vastaa ihmisen sydäntä.

Kuten edellä on käynyt ilmi, Schumannin resonanssit eivät tarkoita maan magneettikenttää, vaan syntyvät salamoinnin seurauksena. Maan magneettikenttä sen sijaan syntyy maan ytimessä, kuun kokoisen ja auringon pintalämpötilan kuumuudella hehkuvan rautapallon ansiosta. Uusi tutkimus maan ytimen kiderakenteesta huomioi myös ytimen dynaamiset ominaisuudet. Siinä ytimen pallonpuoliskot ovatkin hyvin erilaiset. Läntinen puolisko on kiinteytynyttä, kristallisoitunutta rautaa ja itäinen puolisko sulaa rautaa. Läntinen puolisko on kuvioitunut ja itäinen puolisko elastisesti isotrooppinen eli tasalaatuinen. Materian virta kulkee kohti itää, jossa se sulaa. Kristallirakenteen faasimuoto on kuutio ja on dominoiva koko ytimessä, mutta kuusitahoisella faasilla on huomattava osa läntisellä puoliskolla. Maan vaikutuksesta ihmisten tietoisuuteen tulee mieleen ajatus. Metafyysisesti ajatellen nuo kaksi puoliskoa vastaavat ihmisaivoja: läntinen kristallisoitunut puolisko on looginen vasen aivopuolisko ja sula itäinen luova ja intuitiivinen oikea aivopuolisko. Tuo virtaus kohti itää vastaa feminiinisyyden vahvistumista maailmassa. Ajatus voi nykyihmisestä kuulostaa mielikuvitukselliselta, mutta niin on näihin päiviin saakka kuulostanut myös Pythagoraan väite, että maan elementti on kuutio. Väite on vähintäänkin kummallinen, sillä täytyihän Pythagoraan tietää maan palloksi, vaikka keskiajalla ja nykyäänkin jotkut kuvittelivat sen litteäksi – mutta kuutio? Nyt tiedämme kristalloituneen ytimen faasimuodon kuutioksi, muttemme tiedä, mitä se merkitsee.

Sarjan ensimmäisessä ohessa esiteltiin eri tunteiden synnyttämät tehon spektritiheydet sydämessä. Global Coherence Initiative on yhteisö, joka pyrkii lisäämään rauhaa ja harmoniaa kohottamalla globaalia tietoisuutta. Heillä on maan magneettikenttää mittaava sensori mm. Boulder Creekissä, Kaliforniassa. Oheinen maan geomagneettisen kentän tehon spektritiheys muistuttaa suuresti ihmisten ja eläinten vastaavaa sydämessä ja menee päällekkäin ihmisen autonomisen ja kardiovaskulaarisen systeemin taajuuksien kanssa. Yksi huipuista on sydänkoherentin 0.1 Hz:n kohdalla. Tehon spektritiheyden profiili on tavallaan sormenjälki vallitsevista tunteista. Ihmisellä tätä profiilia vastaisi suurin piirtein rentoutumisen ja kiitollisuuden yhdistelmä, joskin sydänkoherenssissa tilassa koko spektrin edustama teho olisi keskittynyt 0.1 Hz:n piikkiin.

Schumann – connecting life

Tieteellisestä materiaalista löytyy yllättävän paljon tutkimuksia auringon, geomagneettisen ja kosmisen  säteilyn aktiivisuuden vaikutuksesta ihmiseen ja elolliseen maailmaan ylipäätänsä. Tätä poikkitieteellistä biologian haaraa kutsutaan helio- tai astrobiologiaksi. Mutta kun samat tutkimukset käsittelevät myös vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen, kyseessä on myös helio- tai astropsykologia. Tutkimuksissa selvitetään myös atmosfäärisen sähkötehon vaikutusta ihmisaivoihin ja vaikka se onkin Schumannin resonanssien taustalla, itse Schumannin resonanssien roolia aivoissa ei ole juurikaan pystytty selittämään. Pobachenk kollegoineen onnistui kuitenkin vuonna 2006 (5) todentamaan reaaliaikaisen koherenssin Schumannin ja aivojen aktiivisuuden spektrin välillä 6-16 Hz:n alueella. Saroka kollegoineen lisäsi tähän mielenkiintoisen uuden mausteen todentamalla Schumannin resonanssien globaalin vaikutuksen tutkimuksessa (9), jossa paikallisen vaikutuksen lisäksi mitattiin Italiassa mitatun Schumannin resonanssin ja Kanadassa olleiden koehenkilöiden aivojen spektritiheyden korrelaatiota.

Kuten aiemmin on käynyt ilmi, Schumannin resonanssin aallonpituus on sama kuin maan ympärysmitta. Magneettikentän aalto alkaa siitä, mihin se loppuu, eikä se näin ollen etene. Kyseessä on ns. seisova aalto. Usein seisova aalto selitetään virheellisesti kuvaamalla sitä toisesta päästä seinään kiinnitettyyn naruun, jota heilutetaan toisesta päästä. Tällöinhän aallot kulkevat narussa edestakaisin, mutta todellisuudessa se ei ole seisova aalto. Seisovan aallon metafyysinen elementti on siinä, ettei sellaisessa informaatio kulje, vaan on jokaisessa pisteessä koko ajan. Toisin sanoen jokainen piste on välittömässä, ajasta ja etäisyydestä riippumattomassa yhteydessä toisiinsa. Paras vertauskuva seisovalle aallolle onkin keppi, jota tökätään toisesta päästä. Tällöin impulssi vaikuttaa kepin kaikissa pisteissä samaan aikaan ja voidaankin filosofisesti pohtia, mitä tapahtuisi, jos keppi ulottuisi valovuoden päähän avaruuteen. Tuntuisiko impulssi toisessa päässä vasta vuoden kuluttua? Seisovan aallon tapauksessa informaatio olisi yhtä aikaa myös toisessa päässä.

Aikaisemmin mainitut aivojen oskillonit ovat seisovia aaltoja ja niistä ensimmäinen eli 7,5 Hz:n oskillonin aallonpituus on 40000 km eli maapallon ympärysmitta. Sarokan tutkimus (9) osoitti, että ihmiset ympäri maapalloa etäisyydestä riippumatta ovat yhteydessä koko Schumannin 7,5 Hz:n kenttään. Jokaisen ihmisen, eikä vain ihmisen vaan myös eläimen, aivot jakavat saman maapalloa ympäröivän kentän. Väistämättä vaikuttaa siltä, että Schumannin kentässä on se kuuluisa kollektiivinen tietoisuus. Jokainen elävä olento vaikuttaa kenttään ja ottaa siitä vaikutteita. Kyse ei ole pelkästään ajatuksista tai tunteista, vaan kentässä siirtyvä informaatio manifestoituu myös fyysisesti.

Yksi erinomainen esimerkki ovat nyt jo lukuisat joukkorukous- ja -meditaatiokokeet, joilla saadaan aikaiseksi muutoksia ihmisten käyttäytymisessä tai jopa fyysisiä muutoksia. Aiheena tieteellisille tutkimuksille se on varsinainen miinakenttä. Intialainen tutkija Chittaranjan Andrade puki sen hyvin sanoiksi tutkimuksensa (10) tiivistelmässä: ”We believe that the research has led nowhere, and that future research, if any, will forever be constrained by the scientific limitations that we outline.” Skeptisellä tutkijalla on omat olettamuksensa, kuten esimerkiksi oletus rukoilun mekanismista, että tutkittavana on Jumalan puuttuminen peliin. Samaan hengenvetoon voi kysyä, onko paraneminen paras ratkaisu sairastuneelle, vai onko sairastumisella jokin suurempikin tarkoitus. Onko ulkopuolinen puuttuminen edes perusteltua? Tätä skeptisen tutkijan voi olla vaikea ymmärtää. Jopa lääketieteestä tuttu käsite ”kaksoissokkotutkimus” saa uuden merkityksen henkimaailman asioiden kanssa. Nimittäin uskolla asiaan ja avoin ilmapiiri ovat ratkaisevia kokeiden lopputulokselle, eikä siinä ole kyse objektiivisuuden puutteesta. Esimerkiksi kaukonäössä parhaat tulokset saavutetaan, kun se suoritetaan jo ennen kuin koko tehtävää tai sen antajaa on määritelty – siis täysin sokkona. Andrade toteaakin lyhennelmässään osuvasti myös uskonasioista, että kyseessä on myös uskonnollinen miinakenttä.

Ehkä vaikuttavimmat tulokset joukkorukouksilla ja -meditaatioilla on saavutettu kollektiivisissa asioissa, kuten esimerkiksi rikostilastoissa. On olemassa ilmiö nimeltään Maharishi-efekti, jonka mukaan

eli neliöjuuri yhdestä prosentista populaatiota yhtä aikaa meditoimalla samaa tavoitetta alkaa saada aikaan koherenssia kollektiivisessa tietoudessa eli konkreettisia muutoksia. Suomen osalta tuon mukaan riittää 235 henkilöä. Ilmiötä tukeva artikkeli EurkAlert-julkaisussa:

Ryhmämeditointi

Julkaisun takana oleva järjestö, American Association for the Advancement of Science on vuonna 1848 perustettu yhdysvaltalainen voittoa tavoittelematon tieteellinen seura, joka tunnetaan erityisesti Science-lehden julkaisijana.

Tunteelliset kasvit

Kollektiivinen kenttä ei rajoitu ainoastaan ihmisiin ja eläimiin, vaan siihen kytkeytyy myös kasvikunta, kuten seuraava tutkimus osoittaa ja paljon muutakin, kuten myöhemmissä artikkeleissa tulemme huomaamaan.

Stanford Research Institute (SRI) teki 70-luvun puolivälissä tutkimuksen otsikolla ”Organic Biofield Sensor”. Tutkimuksen tilaaja oli nimetön yksityinen taho, mutta kun SRI työskenteli tiedustelupalveluille ja armeijan eri haaroille, tilaajaa ei ole vaikea arvata. Tuloksenkin julistaminen epäonnistuneeksi asettuu uuteen valoon, kun lukee tutkimuksen tarkemmin.

Orgaaninen Biosensori

Myytinmurtajat-ohjelma teki aiheesta omia kokeitaan, jotka myös asettuvat kriittisellä tarkastelulla uuteen valoon.

Myytti murrettu?    (kohdasta ”Myytti murrettu?”)

Tutkimus osoittaa, että kasvit reagoivat ihmisen sähkömagneettisen kentän sisältämään informaatioon. 

Loppusanat:

Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Tellus ja sillä asuva kaikki elollinen ihmisistä kasveihin on yksi kokonainen, sähkömagneettisesti kommunikoiva kollektiivi. Jos tiedostamme sen, ettei tietoisuus perustukaan neuroneihin ja aivoihin, ajatus ei kuulostakaan enää niin kummalliselta. Sydänkoherenssista kertova osa 1 osoitti jo sen, että sydänkin on informaatiota prosessoiva ja muistava elin. Samoin uusimpien tutkimusten mukaan esimerkiksi suoliston bakteerikanta vaikuttaa ihmisen mieleen.

Jatko-osissa tulemme huomaamaan, ettei kollektiivinen tietoisuus suinkaan rajoitu ainoastaan maan piiriin ja että kaikkea yhdistävä kenttä siirtää muutakin kuin vain ajatuksia ja tunteita.

Viitteet

1. Luca Perotti, Justin DeVito, Daniel Bessis, Yuri Dabaghian, Discrete structure of the brain rhythms.arXiv:1806.06412 [q-bio.QM], 2018

2. Schumann WO, Koenig H. Uber die Beobachtung von “atmospherics” beigeringsten Frequenzen. Naturwissenschaften 1954; 8:183–184. 

3. Konig HL, Ankermuller F. Uber den Einfluss besonders niederfrequenter eletrischer Vorgangeinder Atmosphare auf den Menschen. Naturwissenschaften 1960; 21:486–490.

4. H. L. Koenig, A. P. Krueger, S. Lang, W. Sonnig, Biologic Effects of Environmental         Electromagnetism. Spring-Verlag, NewYork, 1981

5. Pobachenko SV, Kolesnik AG, Borodin AS, Kalyuzhin VV. The contingency of parameters of human encephalograms and Schumann Resonance electromagnetic fields revealed in monitoring studies. Biophysics 2006 51:480–483.

6. Persinger, Michael. (2014). Schumann Resonance Frequencies Found within Quantitative Electroencephalographic Activity: Implications for Earth-Brain Interactions. International Letters of Chemistry, Physics and Astronomy. 30. 24-32.

7. Nunez P.L. (1989) Towards a Physics of Neocortex. In: Marmarelis V.Z. (eds) Advanced Methods of Physiological System Modeling. Springer, Boston, MA

8. Saroka KS, Caswell JC, Lapointe A, Persinger MA. Greater electroencephalographic coherence between left and right temporal lobe structures during increased geomagnetic activity. Neurosci Lett 2013; 560:126–130.

9. Saroka, K. S., Vares, D. E., & Persinger, M. A. (2016). Similar Spectral Power Densities Within the Schumann Resonance and a Large Population of Quantitative Electroencephalographic Profiles: Supportive Evidence for Koenig and Pobachenko. PloS one, 11(1), e0146595. doi:10.1371/journal.pone.0146595

10. Andrade, C., & Radhakrishnan, R. (2009). Prayer and healing: A medical and scientific perspective on randomized controlled trials. Indian journal of psychiatry, 51(4), 247–253. doi:10.4103/0019-5545.58288