Sanojen valta

 

On meillä uusi uljas maailma… Luin tänään Iltalehdestä, miten kouluissa opettajat ja oppilaat uupuvat. Opettajilla ei ole aikaa opettaa, kun aika menee toissijaiseen työhön. Eikä ole ihme, että oppilaat turhautuvat, kun heitä ei opeteta. Kaikki olisi hyvin, jos kyse olisi päivähoitopaikasta, mutta samaan aikaan tulostavoitteet kasvavat molemmilla osapuolilla. Ei ole ihme, että kaikki uupuvat ja 60% opettajista on ainakin miettinyt alan vaihtoa. Oppilailla ei ole edes sitä vaihtoehtoa.

Ja mikä onkaan syynä tähän kaikkeen? Syylliset yrittävät kyllä piiloutua sen meksikolaisen oluen taakse, mutta todellisuudessa kyse on uudistuksista. Se on jännä sana, jossa on sisään rakennettuna paljon toiveita ja odotuksia; vähän niin kuin siinä vanhassa pesuainemainoksessa, jossa aineen sanottiin räjäyttävän lian pois. Jos ei ole paljon järkeä päässä, saattaa samaa yrittää dynamiitilla ja lähteehän se lika, mutta kovin puhdasta ei tule. Nyt on vähän sama tilanne uudistusten kanssa. Osaamattomat uudistajat ovat kuin vanha ja nykyään sopimaton kuvaus pienimmästä haitasta: mieluummin laiska kuin tyhmä ja ahkera. Ainakin koulumaailmassa on tuloksista päätellen käytetty siivouksessa dynamiittia, kun on putsattu tutkitusti maailman parhaat oppimistulokset saavuttanutta järjestelmää vanhoista pölyistään. Onnistuneen ja hienon ohjelman tunnistaa siitä, että poliitikot ja byrokraatit ovat kilpaa kehumassa sitä omilla kasvoillaan, mutta turhan usein niistä tulee OHO-ilmiöitä ja niiden taustalla häslänneet poliitikot tekevät bernerit. Ketkä loivat tämänkin uudistuksen?

Eivätkä uudistukset suinkaan rajoitu koulumaailmaan. Vieläkin isompi muutos on meneillään sote- ja maakuntauudistuksessa, joissa toteutetaan lukiouudistuksen kaltaista ”moduuli”-ajattelua. Kun taustalla vaikuttavat vielä lobbareina aiemmat ahkerat ja vaikutusvaltaiset poliitikot, sekä vallan voimaannuttavat byrokraatit, niin ainakaan omat odotusarvoni eivät ole korkealla. Ja kun tietää, miten raha- ja valtataloudessa kylvämisen ja sadonkorjuun metafora toimii, kysymys ei ole edes odotusarvon korkeudesta.

Uudistus onkin mielenkiintoinen sana. 70-luvulla uudistettiin 100-vuotta vanhoja, kauniita kivitaloja purkamalla ne uusien ja uljaiden modernien arkkitehtonisten mallien tieltä. Nykyään uutta käyttöesinettä ostaessaan tietää sen olevan vanha jo maksaessaan tuotetta ja pian varmaan käyttöesineisiin liitetään jatkuva tilaus niin, että uusi toimitetaan automaattisesti, vaikka vuoden välein – automaattiveloituksella luonnollisesti. Ennen vanhaan oli sanonta, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa, mutta sekään ei enää päde. Tuotteiden hinta määräytyy merkin eli ”hype”-arvon perusteella, eikä niiden tarvitse kestää aikaa tai kulutusta: jatkuva tai pitkään kestävä käyttö olisi vain noloa. Nykypäivän köyhät sen sijaan etsivät kirppiksiltä aitoja ja vanhoja ”Uittonin pusseja”, koska hyvälaatuiset sellaiset ovat koeponnistettuja ja kestävät hamaan ikuisuuteen. Mallitkaan eivät vanhene, sillä todella tyylitietoiset arvostavat klassikkoja, oli sitten kyseessä pussi tai nelipyöräinen. Klassikkomallitkin ovat kestäneet esteettisesti ajan kulutusta aivan kuten ne kivitalot, joita aikanaan intohimoisesti purettiin.

Uusi maailma onkin kuvaava ilmaisu. Oikeastaan kaikkea ajallisesti edessämme manifestoituvaa maailmaa ohjaavat samat arkkityypit, sanat. Alussa oli sana jne.. Meille on esimerkiksi vapaa-aika todella tärkeä, mutta missä vaiheessa me lakkasimme omistamasta oman aikamme? Emmekö todellisuudessa myy aikaamme omasta valinnastamme? Jos se ei ole oma valinta ja sen oivaltaa, alkaa olla totuuden ja valintojen äärellä. Vain pakkolaitoksissa ei ole vapaa-aikaa, mutta sielläkin voi halutessaan olla mentaalisesti vapaa.

Toinen hauska esimerkki sanoista on yrittäjä. Se ilmentää nykymaailmassa riskiä ja todennäköistä epäonnistumista, joista jälkimmäinen on seurausta yhteiskuntiemme mielentilasta. Kun on henkisesti totuttu lapsen asemaan, jossa joku muu aina huolehtii, kaikki menee erinomaisesti vakauden tilassa. Sitä ei kannata järkyttää riskeillä, kuten yrittäjäksi ryhtymällä.

Lääketiede sanoo sanana selvästi, että kyse on lääkkeiden tutkimisesta. Nykyinen lääkäri-sana pitäisi jakaa kahteen ryhmään: lääkerit ja parantajat. Valitettavasti parantaja-sanaan on lyöty huuhaa-leima, joten sekin pitäisi uudistaa – ei uudistaa, vaan kehittää parempi tilalle. Onneksi on vielä olemassa pilaamaton sana eli terveydenhuolto, jossa terveydestä huolehditaan, jotta ihmiset eivät sairastuisi turhaan. Sinne tarvitaan vain enemmän ravinnon, liikunnan, unen ja stressittömän elämän – siihen löytyy oikea sanakin, siis terveellisen elämän opastajia. Kaikesta huolimatta sairastuneet pitää sitten pyrkiä parantamaan.

Tiedekään ei tarkoita tietämistä, vaikka nykymaailman hybriksessä monet sen harjoittajat niin kuvittelevat. Tiede on ensisijaisesti tutkimista, kuten johtaminen on johtamista, vaikka monet johtajat kuvittelevat sen olevan paremmuutta. Toimitusjohtajat pitävätkin kärkeä niiden ammattien joukossa, joihin hakeutuu eniten psykopaatteja.

https://www.forbes.com/sites/jackmccullough/2019/12/09/the-psychopathic-ceo/

Johtaminen sanana tarkoittaa edessä olemista ja esimerkin näyttämistä, eikä johtajan arvonimeä pidä antaa niille, jotka tuon artikkelin mukaan luovat kaaosta muille näyttääkseen itse hyvältä. Heihin pätee paremmin kieliuudistuksen mukainen nimitys ”esihenkilö”, joka viittaa lähinnä johonkin esiyhteiskunnalliseen aikaan, jolloin laumajohtajuus ansaittiin voimalla ja väkivallalla. Kieliuudistus itsessään kertoo jo nimenä, mihin se taas johtaa.

Uudistus oli hyvä asia niin kauan, kun ihmiskunta oli menossa kehityksessään ylöspäin. Lakipisteen ohituksen kohdalla etumerkki muuttui. Kaikki on kuitenkin aaltoliikettä ja jossain vaiheessa ihmiskunta alkaa jälleen kehittyä taantumisen sijaan. Sitä ei meille tarjoile esihenkilöt eri organisaatioissa, vaan se on lunastettava omilla valinnoilla. Kaiken voi aloittaa valitsemillaan sanoilla. Oman tien valitseminen saattaa tehdä aluksi kipeää, mutta ei tarvitse olla rikas saadakseen rikkaan elämän, päinvastoin. Omalla esimerkillään voi johtaa muita, jos muut haluavat seurata. Tuskin kukaan aidosti itsenäinen ihminen kuitenkaan haluaa johtaa muita ja silti heidän joukostaan löytyy parhaimmat johtajat. Siihen pätee vanha, turhaan kulutettu sanonta, etteivät he valitse johtamista, vaan johtaminen heidät. Kansan on vaikea valita parasta johtajaa, koska sellainen tulee tuntemattomuudesta ja haluaa siirtää vallan eteenpäin heti, kun oma annettava loppuu. Sellaisia johtajia Suomi ja koko maailma tarvitsee joka saralla. Ja sanotaankin, että kansat saavat sellaiset johtajat, kuin ansaitsevat. Siinä piilee totuuden siemen.