Outo Peli

 

Outo Peli

Olemme seuranneet omituista tenniksen kaltaista peliä 80 vuotta. Siinä Yhdysvallat pelaa kaikkia maailman maita vastaan. Aluksi peli oli reilua, mutta viimeiset melkein 50 vuotta se on muuttunut aste asteelta oudommaksi. Pelissä muut saavat tasoitusta ja sen seurauksena EU saa keskimäärin reilut 60 % pisteistä ja Yhdysvallat alle 40 %. Kiinalla etu on paljon suurempi, mutta keskitytään tässä vain Eurooppaan.  Eurooppalaiset seuraavat intohimoisesti tätä peliä, sillä niin monella on tässä niin paljon pelissä. Saattaa kummastuttaa, mikseivät amerikkalaiset protestoi pelin epäreiluista säännöistä huolimatta, mutta siihen on yksinkertainen selitys: tappioista korvikkeena he saavat suurimman osan palkkioista. Amerikkalaisia katsojia ei koko peli kiinnosta, koska heille on tarjolla parempia huveja. Kummallisinta pelissä on se, ettei kukaan tunnu tietävän, ketkä peliä pelaavat. Huimia palkintoja kuitenkin jaetaan. Ja on varaakin, mistä jakaa, sillä pelin ympärillä pyörii valtava oheisbisnes. Tuo oheisbisnes kattaa lähes kaikki elämänalat ja sitoo itseensä jopa ihmiset, jotka eivät edes seuraa koko peliä. Itse asiassa tuo oheisbisnes on perimmäinen syy, miksi koko peliä pelataan.

 

Pelin katto-organisaatiolla on valtavasti valtaa ja sillä on kaikki pelissä. Lahjonta, uhkailu ja kiristys ovat tietenkin arkipäivää, mutta vastustajia myös raivataan tieltä ja pahimmillaan jopa sotia käynnistetään. Puhumattakaan ihmisten massiivisesta harhautuksesta. Kaikesta tästä huolimatta ihmiset sulkevat silmänsä vääryyksiltä, koska peli tai muut huvit ovat liian tärkeitä. Kukaan ei uskonut sen voivan ajautua ongelmiin, koska se oli yksinkertaisesti kaikkivaltainen. Kukaan ei osannut odottaa mustaa joutsenta.

 

Talousteoriat

 

Tämän pelin nimi on globalismi ja tullit ovat sille kryptoniittia. Adam Smithin vapaan markkinafilosofian tai Ludwig Von Misesin ja hänen itävaltalaisen koulukuntansa kannattajat vastustavat Donald Trumpin tullimaksusuunnitelmia aivan yhtä todennäköisesti kuin kuka tahansa Davosin globalisti, mutta täysin eri syistä. Itävaltalaiset taloustieteilijät vastustavat tulleja olettaen, että suuret yritykset ovat ”vapaiden markkinoiden” operoijia ja, että globalismi on vapaiden markkinoiden tuote, mutta itävaltalainen koulukunta ei voinut aavistaakaan, miten kieroutuneen vapaasta markkinataloudesta voi saada. Eikä heillä ollut aavistustakaan Davosista tai eurodollarijärjestelmästä. Adam Smith vastusti merkantilismia varsinkin sen 1600-luvun vääristyneisyyden takia, mikä antaa eväitä kritiikille Trumpin politiikkaa kohtaan. Olihan merkantilismi itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa, jolla pyrittiin voimakkaasti edistämään teollisuutta, erityisesti tuonnin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla.

Tilanne on kuitenkin peilikuva edellä kuvatun kanssa, sillä tällä hetkellä Kiina edustaa parhaiten merkantilismia yksinvaltiuden, kauppataseen ylijäämän ja kultakannan haalimisen perusteella. Eurooppakaan ei poikkea tästä muuten kuin kullan haalimisen osalta. Yhdysvaltain kauppataseen alijäämä on järkyttävä lähes kaikkien maiden suhteen, eikä siitä ole mahdollista päästä eroon ilman merkantilismia.

 

Tulleista on yritetty maalata kuva epäoikeudenmukaisena ja kilpailua rajoittavana, mutta se on kuitenkin vain vero ja hyvin pitkälti verrattavissa liikevaihtoveroon. Se kohdistuu yrityksiin, usein kansainvälisiin yrityksiin, jotka ovat päätyneet tuomaan valmisteita ja raaka-aineita ulkomailta kotimaisen sijaan. Toki sillä voidaan pyrkiä vaikuttamaan myös muihin maihin poliittisesti, mutta se edellyttää kohdemailta selvää kauppataseen ylijäämää.

 

Trumpin toimia kritisoivat vetoavat siihen, että tullit siirtyvät suoraan hintoihin ja aiheuttavat merkittävää inflaatiota. Tämä on kuitenkin lyhytnäköinen arvio. Todellinen inflaatio ei määräydy hintapyyntien perusteella, vaan perustuu siihen, miten paljon kuluttajat käyttävät näihin tuotteisiin. Ensinnäkin tullit lisäävät kotimaisten tuotteiden myyntiä, joka toki saattaa nostaa hintoja, jos kotimaiset tuotteet ovat lähtökohtaisesti kalliimmat, mutta samalla se lisää työllisyyttä ja kotimaisten yritysten kannattavuutta. Se, mikä usein sivuutetaan, on kulutustottumusten muutos. Yhdysvaltain kaltaisessa kerskakulutuksen maassa sillä voi olla iso merkitys. Ehkä autotalliin ei hankitakaan useampaa autoa tai vaihdeta uuteen vanhaan tahtiin. Tai elektroniikkatuotteiden kierrätys kaatopaikalle hidastuu. Kaikki tämä saattaa jopa lisätä hyvinvointia, sillä investointituotteisiin kuluu usein suuria summia ja ilman niitä varaa onkin enemmän palvelujen ostamiseen. Nämä taas ovat usein suoraan kotimaan työvoimaa työllistäviä ja kansantaloutta tehokkaimmin vauhdittavaa.

Mutta nyt Yhdysvalloilla on kiire rakentaa resursseja tuotannon lisäämiselle.

 

Miksi globalismi on vaarallista?

 

Globalismissa lähtökohtaisesti suuret syövät pienet ja sulautuvat alati suuremmiksi yksiköiksi. Valta globaaleissa yrityksissä on kätketty monimutkaisten ristiinomistusten taakse, josta on topologisia verkkomalleja ja supertietokonetta käyttäen on paljastunut hyvin pieni ryhmä finanssialan yrityksiä globaalin vallan takana. Samaan aikaan rajat hallitusten, yritysten, hallitusten ulkopuolisten organisaatioiden ja median välillä ovat hämärtyneet. Sanomattakin on selvää, ettei demokratian "we the people" -tarkoitus toteudu.

Kansainvälinen taloudellinen keskinäinen riippuvuus on eräänlaista orjuutta, etenkin kun mukana on yrityksiä ja kansalaisjärjestöjen välikäsiä. Ainoastaan resurssien päällekkäisyys ja paikallisuus edistävät todellisia vapaita markkinoita ja yksilönvapautta. Tullit voivat auttaa lisäämään paikallista tuotantoa ja kauppaa ja tehdä yhteisöistä itsenäisempiä. Siitä tulee väistämättä kustannuksia, mutta se on sen arvoista.

 

Mitä on pelissä?

 

Trumpin liikkeet vaikuttavat tarkoin suunnitelluilta ja luultavasti taustalla on päteviä asiantuntijoita. Trumpia syytetään ailahtelevaisuudesta, mutta juonen yllättävät käänteet ovat varmasti käsikirjoitettuja. Niin hyvää tuuria ei hänelläkään voi olla, vaikka pelastui luodilta kuin ihmeen kaupalla. Tulleilla uhkaaminen kohdistui aluksi Meksikoon ja Kanadaan, joista huumeilla ja etenkin fentanyylillä on ollut lähes vapaa pääsy Yhdysvaltoihin. Näistä Kanada saattaa yllättää, mutta sillä on pitkät perinteet kieltolain ajoilta alkaen, jota jatkoi huumeiden salakuljetus. Mutta fentanyylin pysäyttäminen ei ratkaise talousongelmaa. Meksikon kauppataseen ylijäämä on luokkaa 130 miljardia dollaria ja Kanadan luokkaa 60 mrd.$, ja mikä pahinta, ne ovat tuplautuneet viimeisen 10 vuoden aikana. Kuvaavaa on, että Kanadan ylijäämä Yhdysvaltain kanssa on yhtä suuri kuin Japanilla, jota vielä jokin aika sitten pidettiin ylijäämien pahiksena. Vastaavasti Meksikon ylijäämä on suurempi kuin Euroopalla oli 10 vuotta sitten Yhdysvaltain kanssa. Kuvaavaa tässä on se, että Meksikon vientiteollisuus on menestynyt jo pitkään, mutta meksikolaisten elintaso on noussut vain vähän, kun heitä työvoimana käyttävät yritykset saavat edun, kuten myös jotkin hallituksen virkamiehet pöydän alta.

 

Eurooppa on Trumpin kannalta todellinen kivi kengässä ja erilainen kuin Kiina. Ei ole ihme, että Eurooppa onkin kolmantena listalla. Eurooppa on Yhdysvaltain suurin tuontimaa, vaikka Kiinan kauppataseen ylijäämä onkin suurempi. Lääketeollisuuden vienti Euroopasta Yhdysvaltoihin on peräti 120 mrd. €. Näiden siirrettävyys Yhdysvalloissa lisenssillä valmistettavaksi on matala ja osalla on ehkä patenttioikeudet jo rauenneet, jolloin niiden kopioiminen tulee kyseeseen. Ajoneuvojen vientiarvo on n. 40 mrd. € ja sen siirtämistä Yhdysvaltoihin nopeuttaa huomattavasti Euroopan suunnitellut polttomoottorikiellot. Kokonaisviennin arvo on reilusti yli 500 mrd. €, joten lähtijöitä voi olla paljonkin. Vastaavasti suurin tuontituote Yhdysvalloista Eurooppaan on energia eri muodoissaan. Ilman Venäjän tuontia olemme pitkälti kiinni Yhdysvaltain energiassa, eikä tullien nostaminen sille voisi olla vahingoittamatta Eurooppaa. Samoin hävittäjäkaupat eri maiden kanssa ovat tullikorotusten ulkopuolella.

 

Eurooppa, Kanada ja Meksiko ovat ne maat, joiden kanssa Yhdysvallat voi vain voittaa lisäten omaa teollisuustuotantoaan. Ennen lopullisia tulleja tapahtuu varmasti paljon pumppausta, jolla nämä pakotetaan myös poliittisesti ruotuun. Kiina sen sijaan on vaikeampi tapaus. Sillä on lähes monopoli moniin harvinaisiin maametalleihin ja siksi Trump on pakotettu etsimään korvaavia lähteitä hinnalla millä hyvänsä. Siinä ei ole kyseessä talous vaan eksistentiaalinen uhka. Siksi Ukrainan ja Grönlannin mineraalivarat. Toinen Kiinaa koskeva erilaisuus on sen teollinen toimintamalli. Kiina menettäisi kilpailukykynsä paikallisiin valmistajiin nähden, jos sen pitäisi kilpailla samalta viivalta innovaatioiden ja kustannusten osalta. Myös poliittinen kynnys on korkea siirtää valmistusta Yhdysvaltoihin. Loppujen lopuksi Kiinassa valmistetaan vähän tuotteita, joita se ei voisi korvata omalla tuotannolla tai joita ylipäänsä tarvitaan.

 

Korkean kauppavajeen maista Vietnam poikkeaa muista siinä, että se tarjoaa matalien kustannusten valmistuksen amerikkalaisillekin yrityksille. Japanin kohtalosta on vaikea tehdä vielä arvioita. Kummallisin kauppakumppani Yhdysvalloille on UK, jonka kanssa Yhdysvalloilla on pieni ylijäämä. Siksi sitä ei ole vielä mainittu tullioperaatiossa, mutta aivan varmasti jotain dramaattista on edessä. Lontoon City on nimittäin keskiössä niin Trumpin vastustajien osalta kuin eurodollarimarkkinoiden ja veroparatiisienkin.

 

Miten kaikki pääsi tapahtumaan?

 

Vuonna 1944 luotiin Bretton Woods -järjestelmä, jossa Yhdysvaltain dollari sidottiin kultakantaan ja muut valuutat sidottiin vaihtositoumuksella dollariin. Yhdysvaltain dollarista tuli siten maailman varantovaluutta. Britannian imperiumi oli päättymässä ja Englannin punta ohella asemansa varantovaluuttana. Monet asiantuntijat ovat kutsuneet tilannetta näkymättömäksi sodaksi Yhdysvaltain ja Britannian välillä. Tosin valtakamppailu oli jatkunut Yhdysvaltain itsenäistymisestä lähtien ja Britannia, lähinnä Lontoon City ja MI6, osasivat varautua maailman johtoaseman siirtymiseen Yhdysvalloille jo ennen Ensimmäistä Maailmansotaa. Se alkoi varautua siihen ujuttautumalla Yhdysvaltain hallinnollisiin ja muihin avainasemiin. Lontoon City turvasi asemansa luomalla veroparatiisi- (oikea käännös verosatama-) järjestelmän. Yhdysvaltain asema maailman varantovaluuttana sisälsi sanattoman sopimuksen Yhdysvaltain roolista länsimaiden sotilaallisena turvaajana. Muille maille Britannia mukaan lukien tämä oli valtava taloudellinen helpotus.

 

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain dollarin fyysisten seteleiden määrä Yhdysvaltojen ulkopuolella kasvoi merkittävästi, mikä johtui sekä Marshall-suunnitelman dollarimääräisestä rahoituksesta että dollarimääräisistä tuloista, jotka saatiin Euroopan viennistä Yhdysvaltoihin, josta oli tullut suurin kuluttajamarkkina-alue. Ajan myötä dollarin vaihtosuhteen pitäminen kiinteänä kultaan nähden alkoi dollarikysynnän takia käymään mahdottomaksi. Nixon oli lopulta pakotettu irrottamaan dollari kultakannasta ja vaikka syyt siitä on vieritetty hänen niskaansa, tilanne oli lopulta pedattu ja ratkaisu syötettiin hänelle suoraan lapaan.

 

Hätä ei ollut sen näköinen, sillä Kissingerillä oli vielä parempi ratkaisu: petrodollari. Hän solmi ensimmäiseksi Saudi-Arabian kanssa sopimuksen öljykaupoista dollareissa ja siihen liittyen petrodollarien kierrättämisen. Siinä öljynviejämaat sijoittavat usein ylimääräiset Yhdysvaltain dollarinsa Yhdysvaltain valtion arvopapereihin ja muihin dollarimääräisiin varoihin pitääkseen ne turvassa ja saadakseen samalla tuottoa. Tämä prosessi, jota kutsutaan petrodollareiden kierrätykseksi, auttaa rahoittamaan Yhdysvaltain hallituksen budjetti- ja kauppavajetta. Samalla se lisää dollarin kysyntää ja nostaa sen arvoa ja statusta.  Lopuksi öljynviejämaiden lisääntynyt kysyntä Yhdysvaltain valtion arvopapereille auttaa pitämään Yhdysvaltain korot alhaisempina kuin ne muuten olisivat, mikä hyödyttää Yhdysvaltain hallitusta ja kuluttajia. Tämä johtuu siitä, että kun joukkovelkakirjojen hinnat nousevat, niiden tuotot luonnollisesti laskevat. Yhdysvaltain kauppataseen vaje kääntyi pysyvään kasvuun vuotta petrodollarin sopimisen jälkeen.

Kaiken tämä vastineeksi Yhdysvallat sitoutui myymään öljyntuottajamaille parasta sotateknologiaa ja turvaamaan heitä sotilaallisesti. Petrodollari mahdollisti myös Yhdysvaltain sotilasmenot, jotka ovat yhtä paljon kuin kymmenen seuraavaksi suurinta maata yhteensä. Sitä tarvitaan myös varantovaluutan ja imperiumin aseman säilyttämiseen.

 

Öljyn hinnoittelu dollareissa siirtyi kaikkiin raaka-aineisiin. Kullan hinta alkoi nousta dollareissa samalla hetkellä, kun dollari irrotettiin kultakannasta. Tällä hetkellä dollarin ostovoima kullassa mitattuna on enää 16% vuoden 1971 tasosta. Tämän vahvistavat todellisuutta vastaavaksi tarkat inflaatiotutkimukset, vaikka viralliset inflaatiotilastot kertovat muuta. Tavalliset perheet ovat nykyään paljon köyhempiä kuin 54 vuotta sitten. Samaan aikaan dollaria voidaan painaa vuosikymmenien ajan paljon enemmän kuin mitään muuta valuuttaa kärsimättä hyperinflaation välittömistä vaikutuksista, koska suurin osa näistä dollareista olisi ulkomailla. Rahan painaminen tyhjästä tekee paitsi kansasta köyhempää, myös rikkaista entistä rikkaampia. Ero on kasvanut mielipuoliseksi. Dollarien järjetön määrä maailmalla tekee myös veroparatiisien alati paisuvat varat mahdollisiksi.

 

Mitä Trumpin toimista seuraa?

 

Reservivaluutan asema on jo pitkään ollut Yhdysvaltojen akilleenkantapää, ja sen on lopulta tultava päätökseen. Näin on käynyt historiassa kaikkien edeltäjien kanssa, eikä koskaan ennen aseman antamia etuja ole venytetty yhtä pitkälle. Maailman velkojen kasvu on saavuttanut tason, jossa sen kasvunopeus ei enää riitä siihen, että velasta eli tyhjästä voitaisiin painaa tarpeeksi rahaa edes korkojen maksuun. Tämän takia globalisteilla oli suunnitelmissa Suuri Nollaus, jossa kukaan ei omista enää mitään (ja kaikki ovat onnellisia).

 

Naton hajoaminen ja kauppasota saattavat aiheuttaa tämän järjestelyn päättymisen. Tämä tarkoittaa, että kaikki ulkomaisissa pankeissa olevat dollarit voisivat virrata takaisin Yhdysvaltoihin ja aiheuttaa valtavan inflaation. Kauppasota ei ainoastaan vaadi Trumpin hallintoa helpottamaan kotimaisen tuotannon lisäämistä, vaan myös helpottamaan uutta hyödykkeisiin perustuvaa valuuttajärjestelmää, joka suojaa dollarin putoamiselta.

Globalistit ovat valmistautuneet tähän muutokseen ainakin vuodesta 2008 lähtien SDR-korin ja CBDC-järjestelmien avulla.  EU ilmoitti äskettäin, että se aikoo jakaa vähittäiskaupan CBDC:tä tämän vuoden loppuun mennessä.  He tietävät, mitä on tulossa.

 

Presidentti Trump haluaa, että Ukraina ratkaistaan välittömästi. Näin hän voi edetä nopeasti - normalisoida suhteensa Venäjään ja aloittaa hankkeen uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi, joka lopettaa sodat ja helpottaa liikesuhteita.

Tässä on kyse siitä, että Ukrainan konfliktin päättyminen on Trumpin ”portti” sille, jonka pohjalta hän asettui ehdolle, mitä Euroopan ja kaikkien häntä vihaavien on mahdotonta ymmärtää. Yksinkertaistettuna Ukraina on este Trumpin pyrkimykselle saavuttaa hänen ensisijainen tavoitteensa: The Global Reset. Se on vastaisku globalistien nollaukselle ja yritys pelastaa Yhdysvallat. Yhdysvaltojen täytyy päästä eroon globaalin poliisin asemasta ilman riskiä omalle turvallisuudelle. Se tarvitsee aidon yhteistyön Venäjän kanssa, mikä on avain samaan useiden muiden Brics-maiden kanssa. Se taas on välttämätöntä Kiinan hegemonian torjumiseksi ilman sotilaallista konfliktia ja lopulta terve liitto senkin kanssa.

 

Kyse ei ole Trumpista, vaan hän on vain väline yrityksessä pelastaa Yhdysvallat. Ja on hyvä ymmärtää, että hänen takanaan olevat tahot ovat pelastamassa Yhdysvaltoja, eikä koko maailmaa. Mutta tavallisten ihmisten kannalta se päästää meidät kaikki pahasta. Meidän täytyy vain pelastaa itse oma maamme, oli se sitten Suomi tai Eurooppa yhdessä.

 

Mitä Euroopan pitäisi tehdä?

 

Trumpin tullimaksu teräkselle ja alumiinille, ja Euroopan reaktio niihin on varsin ironista. Sekä teräs- että alumiinituotanto ovat erittäin energiaintensiivisiä, joten niiden vähentäminen olisi vihreän siirtymän kannalta varsin suotavaa. Mutta ei.

EU:n pelaaminen globaalissa pelissä on käynyt niin ylimieliseksi, että olemme sitoneet kengännauhammekin yhteen uskoen silti voittoomme. Olemme tappamassa ison osan teollisuuttamme vihreällä siirtymällä ja pakotteilla Venäjän edullista energiaa vastaan, mihin mikään muu maanosa ei usko. Eurooppa on myös ainoa maanosa ja maa, joka ei halua nähdä Ukrainan sodan todellista syytä globalistien juonena. Siinä molemmat osapuolet ovat uhreja, vaikka molemmat ovat sortuneet virheisiinkin.

Vihreässä siirtymässä tuloksemme kalpenevat sen rinnalla, mitä Kiina tai Intia ovat tehneet toiseen suuntaan. Eikä se ole moraalitonta, sillä samaan aikaan he ovat vähentäneet oikeita päästöjä ja tietävät, että poliittinen ilmastomuutosteoria on vain globalistien petosta. Kyse tieteellisessä ilmastomuutoksessa on sykleistä ja siitä, ettei maapallo todellakaan ole kuolemassa hiilidioksidin määrän seurauksiin. Eurooppalaiset on hypnotisoitu uskomaan siihen samoin kuin russofobiaankin. Mutta Davosin aika on loppumassa ja ihmisten silmät avautumassa. Syytä onkin, sillä tällä tiellä olemme törmäyskurssilla Yhdysvaltojen kanssa.

 

Suomi ja Eurooppa voivat pelastua vain tulemalla omavaraisiksi ja siinä asemassa lisäämällä yhteistyötä muun maailman kanssa mukaan lukien Venäjä. Euroopan sisällä olisi syytä palata siihen, mihin EU perustettiin eli itsenäisten maiden yhteistyöhön. Valuviat ovat sellaisessa varmaan korjattavissa kaikkia tyydyttävällä tavalla.

Sattumaa ja satumaista onnea

 

Autot eivät ole kiinnostaneet minua sitten parinkympin iän. Minulle ne ovat kulkuvälineitä ja maailman huonoin investointikohde, mutten suinkaan tuomitse autoihmisiä mitenkään. Jokainen käyttää rahansa, miten haluaa. Jos minun pitäisi valita ”näköiseni” auto, se olisi Morris Minin modernisoitu versio, mutta sellaista autoa en halua käytännön syistä. Oma autoni on Volvon diesel farmari V70 tilan, turvallisuuden ja luotettavuuden takia. Ja kuten kuka tahansa asiaan paneutunut tietää, nykydieselit ovat kokonaisuuden kannalta ympäristöystävällisin valinta. Ja vaikka sähköautoilijat olisivat tästä asiasta eri mieltä, tämän kertomuksen matkaa ei olisi ollut edes mahdollista tehdä sähköautolla, joten ainakin tähän matkaan dieselmoottori oli paras valinta. Joskin luotettavuuden ja turvallisuuden suhteen jouduin syömään sanani ja jopa käsitykseni autoista huonona investointikohteena saivat kolauksen.

Tarkoituksemme oli vaimoni kanssa matkustaa Échiré-nimiseen kylään läntisessä Ranskassa tapaamaan nuorinta tytärtämme ja samalla viedä hänen muuttokuormansa rippeet. Edullisin ja nopein vaihtoehto oli Finnlines Travemündeen, josta matkaa perille on enää 1400 km.

 

Ensimmäinen ongelma

 

Tyttäremme tavarat autotallissamme olivat vieneet isohkon tilan ja kaiken sen mahduttaminen Volvoon tuntui mahdottomalta. Mutta autolle asettamista kriteereistäni tilavuus osoittautui Volvon kohdalla paikkansa pitäväksi, sillä kuin ihmeen kaupalla kaikki mahtuikin mukaan lukien iso istuin ja olohuoneen matto. Valitettavasti tila jäi kriteereistäni ainoaksi paikkansa pitäväksi.

Parin tunnin pakkaamisen jälkeen olimme valmiita lähtöön ja käynnistettyäni auton näyttöön ilmestyi punainen hälytys: ”J.nestetaso alh. Pysäytä moottori”. Mielenkiintoinen alku matkalle. Olisihan se hankalaa lähteä liikkeelle, jos moottori ei käy. Onneksi vika oli tuttu. Pari vuotta aiemmin jäähdytysjärjestelmä oli vuotanut ja se oli korjattu. Kesällä oli sama hälytys ilmestynyt muutaman kerran, vaikka jäähdytysnesteen taso oli ollut lähes maksimissaan ja ilmoitus oli kadonnut aina nopeasti. Ilmeisesti kyseessä oli ollut anturivika, jonka korjaaminen oli kuitenkin unohtunut. Eihän se ollut haitannut ajoa, eikä siinä vaiheessa enää ollut aikaa tehdä mitään.

Pääsimme laivaan ongelmitta ja matka laivalla meni varsin mukavasti. Jotenkin matka rahtilaivalla tuntui oikealta matkustamiselta ilman karaokea ja ”midnight showta”.

Ajaessamme auton ulos Travemündessä varoitusvalo syttyi uudestaan, mutta tällä kertaa se sammui ja syttyi uudelleen pysyen aiempaa pidempään päällä. Kello oli jo 22:00 ja oli pilkkopimeää, eikä ensimmäinen etappi ollut kuin 10 km Lübeckiin, jossa oli tarkoitus yöpyä. Päätinkin jättää nesteen tarkistamisen aamuksi, kun moottorikin olisi jäähtynyt.

Aamulla olin hieman yllättynyt, kun jäähdytysnesteen taso oli alarajalla. Se takia varoitus oli syttynyt ja sammunut laivan jyrkissä rampeissa. Olin vielä tarkistuttanutkin auton matkaa varten, mutta ilmeisesti jäähdytysneste ei ollut ollut autohuollon tarkistuslistalla. Ikävä ajatella, että pitäisi tehdä kaikki itse, kun ostettuun palveluun ei voikaan luottaa.

Tarvitsin siis jäähdytinnestettä ja sattumalta automme takaluukussa oli kulkenut pari vuotta pienessä laukussa sekä jäähdytinnestettä että sen laimentamiseen tarvittavaa akkuvettä. Jokin ääni oli sanonut, että se on hyvä pitää autossa kaiken varalta. Autoa pakatessa olin kuitenkin ollut valinnan edessä, sillä tila oli ollut kortilla. Ja sekin oli loppujen lopuksi ollut pelastus, sillä sen pohtimisen ansiosta muistin paikan, mihin olin laukun laittanut ja vieläpä ennakoinut tarpeen niin, että se löytyi etummaisena takapenkin jalkatilasta. Auton purkaminen hotellin parkkipaikalle olisi ollut aikamoinen operaatio.

Sitten vain vajaat 800 km kohti Valenciennes-nimistä kaupunkia Ranskassa lähellä Belgian rajaa. Ajotaktiikkani oli ajaa vakionopeussäätimellä 110 km/h keskikaistaa, jolloin ohitin oikean kaistan tukkineet rekat, eikä tarvinnut ohitella juuri ketään tai kurkkia taustapeileistä takaa tulevia kaahaajia vasemmalla kaistalla. Mukava stressitön ajotapa.

 

Toinen ongelma

 

Lähestyessämme Ranskaa halusin levyjen sijaan kuunnella ranskalaista radiokanavaa. Jokaisessa maassa on radioissa oma helposti tunnistettava tyylinsä ja vaikken juuri osaakaan ranskaa, ranskalaisen radiokanavan kuuleminen toi mieleeni lukemattomia muistoja Pariisin takseista matkalla lentokentältä kaupunkiin. Olenhan entisessä elämässäni käynyt Pariisissa laskelmieni mukaan yhteensä 75 kertaa. Radion kuuntelu oikeaan aikaan oli seuraava sattuma, sillä sujuvaa ranskaa puhuva vaimoni kuuli keskusteluista, että Pohjois-Ranskassa oli lakon takia polttoainepula, mitä pahensi taloudellisen tilanteen aiheuttamat huoltoasemien sulkemiset.

Aluksi emme reagoineet uutiseen juurikaan, koska matkalla kaikki huoltoasemat olivat toimineet normaalisti ja suunnitelmamme mukaan tarkoitus oli tankata maantien varressa pari kilometriä Valenciennesin jälkeen. Hotelliin päästyämme tyhjään tankkiin oli matkaa 120 km. Illalla kierrellessämme kaupunkia ravintolaa etsien noteerasin useammankin lopettaneen huoltoaseman. Lopulta oli selvää, että oli parasta tankata auto ennen maantielle lähtöä sillä nähtävästi kaupungin ainoalla auki olleella huoltoasemalla, jonka olin noteerannut kaupunkia kiertäessämme.

Aamulla näky huoltoasemalla oli kuin uutislähetyksissä energiapulaa kärsivistä maista. Jono tuli ulos huoltoasemalta, jatkui läpi läheisen liikenneympyrän ja pitkään siitä eteenpäinkin. Onneksi asemalla oli peräti 10 tankkauspistettä. eikä mahdottomalta tuntunut jonotus kestänyt tuntiakaan.

 

Kolmas ongelma

Matka jatkui ongelmitta Pariisiin, joka oli lyhyimmän reitin varrella. Pariisin periferia eli kehätie kaupungin ympäri ei kuitenkaan ole niitä nopeimpia. Pariisissa on omat liikennesääntönsä, jotka on hyvä tuntea ennen siellä ajamista. Ensimmäinen koskee taustapeiliä: siihen ei pidä koskaan katsoa, koska takana on aina kaaos. Toinen on poikittaisliikenne laitimmaiselta kaistalta toiseen laitaan. On nimittäin parempi antaa tietä, sillä oikojat tulevat joka tapauksessa. Kaaokseen nähden onnettomuuksia tapahtuu yllättävän vähän. Meidän läpiajomme aikana näimme kaksi kolaria – pelkkiä peltivaurioita, mutta tehokkaita tien tukkeita.

Pariisin ruuhkan jälkeen auton tehot alkoivat kadota. Normaalisti 163 hv turbodiesel liikuttaa autoa varsin äkäisesti, jopa paremmin kuin aiemmin omistamani 175 hv turboton bensakone. Nyt auto ei jaksanut pitää isommissa mäissä vakionopeutta 110 km/h, vaan automaatti alkoi vaihtaa pienempää vaihdetta sisään.

Sitten kojelaudassa syttyi keltainen virheilmoitus, että ” Nokisuodatin täynnä. Ks. Käsikirjaa”. Siinä keskellä moottoritietä ei oikein huvittanut alkaa tutkia käsikirjaa, varsinkaan, kun auton historian takia se on ainoastaan italiaksi. Vaimoni tosin puhuu myös italiaa, mutten halunnut huolestuttaa häntä. Sen verran tiesin, että suodattimen ns. regenerointi tapahtuu automaattisesti n. 300 – 900 km:n välein ajo-olosuhteista riippuen ja että regenerointi kestää normaalisti 10 – 20 minuuttia. Tämän tiesin, koska sama ilmoitus oli tullut kesällä. Silloin tarkastuksessa ei ollut löytynyt ongelmaa ja auto oli kaivannut vain pidempää ajoa. Tosin sen olin tiennyt jo ennenkin ja autolla ajettiin säännöllisesti pidempäänkin. Nyt oltiin kuitenkin 4000 km:n lenkillä, eikä regeneroinnin olisi mitenkään pitänyt olla ongelma. Panin kuitenkin merkille, että varoitus syttyi ja sammui n. 20 minuutin jaksoissa, ikään kuin suodatin tukkeutuisi ja puhdistuisi vuorotellen. Mutta mitä sitä suremaan, jos ei sillä hetkellä voi mitään tehdä? Hanaa, sanoi komisaario Jalo. Lopulta tehotkin tuntuivat palaavan.

 

Ongelmitta mutta sanojeni syönti

 

Pääsimme lopulta perille ja seuraavat päivät menivät ongelmitta. Piskuruinen Échiré osoittautui kokoaan paljon suuremmaksi. Siitä kirjoitettu historiikkikin oli melkein puhelinluettelon paksuinen, mikä selittyy sillä, että kylän moderni historia on peräti 800 vuotta pitkä. Todellisuudessa ihmisjälkiä löytyy 35000 vuoden takaa. Mutta löytyi kylästä nuorempaakin historiaa, historiaa, joka pakotti minut pohtimaan uudelleen autoja investointikohteena.

 Échirén kylästä nimittäin löytyi kartanon ladon alta kokoelma vanhoja autoja, joista arvokkain, Ferrari 250 GT SWB California Spider, Alain Delon -nimiselle näyttelijälle kuulunut auto, myytiin huutokaupassa hintaan 14 miljoonaa Euroa. Näitä oli valmistettu kaiken kaikkiaan vain 37 kappaletta.

Toki ladon alla oli paljon muutakin:

Se siitä autojen huonosta investointiarvosta…

Ja hieman itseruoskintaa harjoittaen täytyy todeta, että saman ladon alta löytyi Talbot Lago T26 Cabriolet, Egyptin viimeiselle monarkille,kuningas Farouk:lle kuulunut auto. Ovathan nuo aikamoisia taideteoksia.

Neljäs ongelma ja ensimmäinen katastrofi

 

Lähtö takaisin oli tarkoitus tapahtua tiistaina ja sunnuntaina kävimme tutustumassa La Rochelle -nimiseen kaupunkiin. Matkaamme oli kruunannut loistava sää ja sinä päivänä lämpöä oli peräti 29 astetta. Paluumatkalla päätimme poiketa ns. vihreässä Venetsiassa, paikallisella kanavoidulla suoalueella. Juuri ennen sitä näyttöön ilmestyi uusi vika.

 

Kokemuksesta tiesin, että kyseessä oli katalysaattori ja että ainoastaan vilkkuva symboli on kriittinen. Juuri sillä hetkellä ei ollut sitä vaihtoehtoa, että vikaa alettaisiin tutkia. Olimme keskellä Ranskan maaseutua, oli sunnuntai ja paluumatkalle oli lähdettävä kahden päivän päästä. Silti aistin uhkaavan tilanteen ja sellaisissa tilanteissa käyn aina hiljaiseksi. Vaimoni reagoi heti, mutta syytin hiljaisuudestani helteen aiheuttamaa uupumusta.

Kun lähdimme paluumatkalle kohti tyttäremme kotia, ilmastointi alkoi puhaltaa täysillä. Oli tosin lämmintä, mutta olimme pitäneet ovia auki ennen lähtöä, eikä ilmastoinnin käytös automaattisella asetuksella ollut normaalia missään olosuhteissa. Juuri kun olin kytkemässä sitä pois päältä, ohjaustehostin lakkasi toimimasta. Ongelmaa ei voinut olla huomaamatta, sillä ratista piti vääntää tosissaan. Vaimoni ei luultavasti olisi edes jaksanut ohjata autoa. Liikenneympyröiden luvatussa maassa se oli katastrofaalista. Ajattelin ensin olla huolestuttamatta muita ja kuvittelin jopa kykeneväni ajamaan auton Suomeen asti. Kuinka typerää! Toisaalta auton korjaaminen Ranskassa kahden päivän aikataululla oli epätoivoinen ajatus, ja oli vielä sunnuntai.

Sitten kojelautaan ilmestyi punainen varoitus:

Oh shit! Hetken tuntui, ettei mitään ollut tehtävissä. Laivamatkaa oli pakko siirtää ja yritettävä löytää korjaamo jostain. Hetken heikkoudessa harkitsin jopa auton jättämistä Ranskaan tyttärellemme. Kukaan muu ei tuntunut reagoivan ongelmaan mitenkään ja halusivat pysähtyä tien varrelle pystytetylle kirpputorille. Pysähdys sopi minullekin. Ehkä pysähdys auttaisi. Kävelin levottomana ympyrää pohtien kuumeisesti tilannetta.

Ongelma ei tietenkään poistunut ja välittömäksi tavoitteeksi muodostui päästä tyttäremme kotiin. Ajatus tien varrelle jäämisestä keskellä Ranskan maaseutua, sunnuntaina, ei ollut houkutteleva. Onneksi tajusin sammuttaa valot ja kytkeä ilmastoinnin pois. Kun lopulta pääsimme perille ja sammutin auton pihalle, se ei sen jälkeen enää pihahtanutkaan yritettäessä startata. Sunnuntaina ei ollut paljon tehtävissä, mutta akku oli saatava ladattua. Muuten auto oli saatava hinattua, eikä sellaiseen ollut enää aikaa. Tyttäremme mies ei tiennyt, oliko talossa sähkölaturia. Sellainen kuitenkin löytyi autotallista hänen isänsä jäljiltä. Enempää kuin akun lataaminen ei ollut tehtävissä, joten mitä sitä suremaan. ”In every life we have some trouble. But when you worry you make it double”.

 

Hetken helpotus

 

Maanantai-aamu koitti taisteluvireellä. Olin nukkunut olosuhteisiin nähden hyvin, mutta alitajunta oli silti katkonut unen kesken. Korjaamot avautuivat klo. 9, eikä aikaa ollut hukattavana. Ensimmäinen paikallinen korjaamo antoi aikaisimman ajan kahden viikon päähän ja seuraava torstaiksi. Kun laiva oli lähdössä torstaina klo. 2:45 aamuyöstä, sekin oli pikemminkin pilkkaa. Sitten tyttäremme mies muisti korjaamon läheisessä Niortin kaupungissa, jossa heidän autonsa oli hieman aiemmin hajonnut juuri korjaamon edessä. Soitto sinne onnisti ja piti vain päästä paikalle mahdollisimman pian. Matka sinne ilman ilmastointia tuulilasi huurteessa oli seikkailu, mutta päästiin kuitenkin perille. Korjausmies uskoi tietävänsä vikojen syyn ja kyse oli lähinnä siitä, että olisiko Niortin kaupungissa tarvittavat osat. Siinä tapauksessa auto olisi valmis päivän kuluessa ja maksaisi alle 500 Euroa.

Tarina lyhyesti: vietimme päivän suunnitellun ohjelman mukaisesti ilman stressin häivää ja auto oli valmis noudettavaksi illalla. Ongelma oli ollut rikkinäisessä akkukaapelissa, joka oli lopulta rikkonut akun. Jopa ohjaus toimi jälleen ja vain katalysaattorin vikailmoitus paloi yhä.

 

Viides ongelma ja toinen katastrofi

 

Kun elämässä sattuu asioita, sitä harvoin tulee ajatelleeksi, miten kriittinen on ajoitus. Jos akun ongelma olisi paljastunut vain hetkeä myöhemmin, peli olisi ollut menetetty. Jos se olisi tapahtunut kotimatkalla, olisi tilanne ollut mitä epämiellyttävin. Seuraavankin ongelman kohdalla täytyy olla vain kiitollinen.

Lähtöpäivänä, tiistaina, päätimme käydä tankkaamassa valmiiksi jo aamulla ja samalla käydä paikallisessa boulangeriessa eli leipomossa. Kun yritin startata autoa leipomon pihalta lähtiessä, mitään ei tapahtunut. Edes avainta ei saanut pois. Näyttö oli pimeänä, vilkut eivät toimineet. Nada.

Nousin autosta ja olin jo luovuttamassa. Auto oli pakko hinata ja vian korjauksen kanssa peli oli menetetty. Kylmäävä hetki. Peli menetetty.

Sitten päätin kuitenkin painaa starttinappia uudelleen ja wroom! Mikään muu ei toiminut, mutta auto käynnistyi. Edellisen päivän korjauksesta oli kuitti tallella hansikaslokerossa ja siinä sekä puhelinnumero että osoite. Soitimme heti korjaamoon ja saatuamme positiivisen vastauksen, ajoimme GPS:n ohjaamana, ilman vilkkua tai nopeusnäyttöä niiltä sijoilta korjaamoon. Korjaaminen kesti lopulta kymmenisen minuuttia ja nyt hävisi jopa katalysaattorin vikailmoitus. Olimme takaisin tyttäremme luona melkein yhtä nopeasti kuin suunniteltu aamuohjelma olisi vaatinut.

 

Kuudes ongelma

 

Olimme päättäneet välttää Pariisin periferiaa ja etsin vaihtoehtoisen reitin Le Mansin kautta. Millaista kohtalon ironiaa: Le Mansin 24h ajot!

Kun lyhyin tie Pariisin läpi Valenciennesiin oli vain reilut 600 km, Le Mans – Rouen -reitillä Pariisin ympäri matkaa oli 100 km enemmän. Mutta kun sillä vältti periferian ruuhkat, aikaa ei olisi pitänyt mennä juurikaan enemmän. Toisin kuitenkin kävi.

Olin katsonut tiekoneella reitin moottoriteitä pitkin, joille oletimme Google Mapsin ohjaavan meidät. Päädyimme kuitenkin heti alkuunsa kirjaimellisesti keskelle peltoa, jonka kuvittelimme olevan oikotie. Sitten olimmekin Toursin kaupungin keskustassa. Ja mikä ironisinta, joka kohdassa oli kyltti Saumur -nimiseen kaupunkiin, josta minulla oli painajamaiset muistot työuraltani. Sinne ei ollut lähtöpaikastamme kuin 100 km, mutta joka paikasta sinne näytti olevan aina alle sen riippumatta siitä, miten pitkään olimme ajaneet. Yhdessä vaiheessa päätimme hylätä Google mapsin ja valita moottoritien Le Mansiin. Sitten se vain katosi, eikä kylttejä moottoritielle enää näkynyt. Sen sijaan päädyimme loputtomalle ketjulle liikenneympyröitä. En todellakaan ymmärrä, miten pitkä reitistä lopulta muodostuikaan. Aikaa siihen meni kaikkiaan 10 tuntia!

 

Seitsemäs ja viimeinen ongelma

 

Matkan varrella tehot katosivat autosta uudelleen. Tällä kertaa vaimonikin huomasi sen, kun ilman vakionopeuden säätäjää kierrokset karkailivat holtittomasti. Vakionopeuden säätimellä taas moottori ei jaksanut pitää vaatimatonta vauhtiamme yllä. Jostain syystä en enää jaksanut huolehtia.

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin

 

Lopulta pääsimme puolilta öin väsyneinä perille Valenciennesiin. Kaukaa viisaina olimme varanneet huoneen jo menomatkalla ja saaneet proseduurin huoneeseen pääsemiseksi. Sitten uusi aamu ja uudet kujeet. Yhtäkkiä moottori toimi paremmin kuin aikoihin. Yhtään virheilmoitusta ei ollut näkyvissä ja huomasin heti polttoainettakin kuluvan selvästi vähemmän. Kun lopulta tankkasimme Kirkkonummella, samalla asemalla kuin lähtiessä, dieseliä oli kulunut samalla matkalla ja samalla nopeudella 15% vähemmän kuin ennen ensimmäistäkään teho-ongelmaa. Nyt auto on parempi kuin koskaan hallussani ollessa. Ilmeisesti akun kaapeli oli ollut syynä kaiken maailman haamuvikoihin, joita Hangon paikallinen korjaamo ei ollut onnistunut selvittämään. Se saattoi olla syynä myös hiukkassuodattimen ongelmiin ja pitkällä matkalla ehjän kaapelin kanssa karstat paloivat lopultakin pois. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta oliko kaikki ajoituksineen vain sattumaa?

Ensimmäinen FB-sensurointini

Kauan kesti, että FB alkoi sensuroida juttujani. Pari Myytinkertojien Tyhmyyden Rovio -jaksoa, joissa olen ollut mukana, on mennyt sensuuriin ja kuinka huvittavaa, niiden sisältö pohti koronaa tieteelliseltä kannalta, ja pätisivät yhä tänä päivänä. Tämä minulta sensuroitu FB-postaus esitti THL:n omaa virallista dataa, joten ei kai siihenkään voi luottaa.

Tässä sitten tuo postaus sellaisenaan. Lisää juttuja tulee. Tuollainenhan vain inspiroi minua.

THL esitteli jälleen Hesarissa laskuharjoituksiaan. Kutsuvat niitä matemaattisiksi mallinnuksiksi. Sallikaa minun hymähtää. Taustalla voi olla Excelissä kaava, mutta lopputulos on täysin oletusten varassa. Se ei ole tiedettä ja vielä vähemmän matematiikkaa.

Aikaisemminkin nämä mallit ovat tehneet THL:n naurunalaiseksi, kun todellisuudessa ennusteet ovatkin olleet 1000% toteutuneesta. Nyt THL väittää, että tauti selätetään, jos 100000 piikitöntä ottaa molemmat piikit ja piikittömät eristetään yhteiskunnasta. Todellisuudessa tartunnat ovat lisääntyneet (kts. kuva1) samassa tahdissa toisen piikin kanssa. Vastaavasti mitä pienemmäksi piikittömien joukko käy, sitä enemmän koronaporukkaa on sairaalassa (kts. kuva 2). Täytyy olla joko tylppä tikka tai kovassa uskossa, että pystyy päättelemään piikkien lisäämisen parantavan tilannetta. Maailmalta on jo paljon näyttöä siitä, että Suomea korkeammilla piikitysluvuilla rikotaan vain tartuntaennätyksiä.

Koronapassi ei ole tuonut helpotusta tilanteeseen, vaan ennätykset ovat paukkuneet sen käyttöönoton jälkeen. Itse asiassa passi tulee osoittamaan, että juuri piikittömät pitää päästää pyörittämään tätä yhteiskuntaa ja alkaa suojella piikitettyjä toisiltaan. Sattumoisin ihan samaa propagandaa piikittömien vaarallisuudesta levitetään muuallakin:

https://off-guardian.org/2021/12/06/coronavirus-fact-check-13-icus-are-filled-with-the-unvaccinated/

Meillä ei olisi enää mitään koronaa, jos ensimmäistäkään piikkiä ei olisi annettu. Tämän osoittavat maat, kuten esimerkiksi Intia (delta-variantin kotimaa), joissa tauti on kadonnut matalilla piikitysmäärillä. Viimeistään omicron muuttaisi taudin lasten nuhataudiksi.

 

Sanojen valta

 

On meillä uusi uljas maailma… Luin tänään Iltalehdestä, miten kouluissa opettajat ja oppilaat uupuvat. Opettajilla ei ole aikaa opettaa, kun aika menee toissijaiseen työhön. Eikä ole ihme, että oppilaat turhautuvat, kun heitä ei opeteta. Kaikki olisi hyvin, jos kyse olisi päivähoitopaikasta, mutta samaan aikaan tulostavoitteet kasvavat molemmilla osapuolilla. Ei ole ihme, että kaikki uupuvat ja 60% opettajista on ainakin miettinyt alan vaihtoa. Oppilailla ei ole edes sitä vaihtoehtoa.

Ja mikä onkaan syynä tähän kaikkeen? Syylliset yrittävät kyllä piiloutua sen meksikolaisen oluen taakse, mutta todellisuudessa kyse on uudistuksista. Se on jännä sana, jossa on sisään rakennettuna paljon toiveita ja odotuksia; vähän niin kuin siinä vanhassa pesuainemainoksessa, jossa aineen sanottiin räjäyttävän lian pois. Jos ei ole paljon järkeä päässä, saattaa samaa yrittää dynamiitilla ja lähteehän se lika, mutta kovin puhdasta ei tule. Nyt on vähän sama tilanne uudistusten kanssa. Osaamattomat uudistajat ovat kuin vanha ja nykyään sopimaton kuvaus pienimmästä haitasta: mieluummin laiska kuin tyhmä ja ahkera. Ainakin koulumaailmassa on tuloksista päätellen käytetty siivouksessa dynamiittia, kun on putsattu tutkitusti maailman parhaat oppimistulokset saavuttanutta järjestelmää vanhoista pölyistään. Onnistuneen ja hienon ohjelman tunnistaa siitä, että poliitikot ja byrokraatit ovat kilpaa kehumassa sitä omilla kasvoillaan, mutta turhan usein niistä tulee OHO-ilmiöitä ja niiden taustalla häslänneet poliitikot tekevät bernerit. Ketkä loivat tämänkin uudistuksen?

Eivätkä uudistukset suinkaan rajoitu koulumaailmaan. Vieläkin isompi muutos on meneillään sote- ja maakuntauudistuksessa, joissa toteutetaan lukiouudistuksen kaltaista ”moduuli”-ajattelua. Kun taustalla vaikuttavat vielä lobbareina aiemmat ahkerat ja vaikutusvaltaiset poliitikot, sekä vallan voimaannuttavat byrokraatit, niin ainakaan omat odotusarvoni eivät ole korkealla. Ja kun tietää, miten raha- ja valtataloudessa kylvämisen ja sadonkorjuun metafora toimii, kysymys ei ole edes odotusarvon korkeudesta.

Uudistus onkin mielenkiintoinen sana. 70-luvulla uudistettiin 100-vuotta vanhoja, kauniita kivitaloja purkamalla ne uusien ja uljaiden modernien arkkitehtonisten mallien tieltä. Nykyään uutta käyttöesinettä ostaessaan tietää sen olevan vanha jo maksaessaan tuotetta ja pian varmaan käyttöesineisiin liitetään jatkuva tilaus niin, että uusi toimitetaan automaattisesti, vaikka vuoden välein – automaattiveloituksella luonnollisesti. Ennen vanhaan oli sanonta, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa, mutta sekään ei enää päde. Tuotteiden hinta määräytyy merkin eli ”hype”-arvon perusteella, eikä niiden tarvitse kestää aikaa tai kulutusta: jatkuva tai pitkään kestävä käyttö olisi vain noloa. Nykypäivän köyhät sen sijaan etsivät kirppiksiltä aitoja ja vanhoja ”Uittonin pusseja”, koska hyvälaatuiset sellaiset ovat koeponnistettuja ja kestävät hamaan ikuisuuteen. Mallitkaan eivät vanhene, sillä todella tyylitietoiset arvostavat klassikkoja, oli sitten kyseessä pussi tai nelipyöräinen. Klassikkomallitkin ovat kestäneet esteettisesti ajan kulutusta aivan kuten ne kivitalot, joita aikanaan intohimoisesti purettiin.

Uusi maailma onkin kuvaava ilmaisu. Oikeastaan kaikkea ajallisesti edessämme manifestoituvaa maailmaa ohjaavat samat arkkityypit, sanat. Alussa oli sana jne.. Meille on esimerkiksi vapaa-aika todella tärkeä, mutta missä vaiheessa me lakkasimme omistamasta oman aikamme? Emmekö todellisuudessa myy aikaamme omasta valinnastamme? Jos se ei ole oma valinta ja sen oivaltaa, alkaa olla totuuden ja valintojen äärellä. Vain pakkolaitoksissa ei ole vapaa-aikaa, mutta sielläkin voi halutessaan olla mentaalisesti vapaa.

Toinen hauska esimerkki sanoista on yrittäjä. Se ilmentää nykymaailmassa riskiä ja todennäköistä epäonnistumista, joista jälkimmäinen on seurausta yhteiskuntiemme mielentilasta. Kun on henkisesti totuttu lapsen asemaan, jossa joku muu aina huolehtii, kaikki menee erinomaisesti vakauden tilassa. Sitä ei kannata järkyttää riskeillä, kuten yrittäjäksi ryhtymällä.

Lääketiede sanoo sanana selvästi, että kyse on lääkkeiden tutkimisesta. Nykyinen lääkäri-sana pitäisi jakaa kahteen ryhmään: lääkerit ja parantajat. Valitettavasti parantaja-sanaan on lyöty huuhaa-leima, joten sekin pitäisi uudistaa – ei uudistaa, vaan kehittää parempi tilalle. Onneksi on vielä olemassa pilaamaton sana eli terveydenhuolto, jossa terveydestä huolehditaan, jotta ihmiset eivät sairastuisi turhaan. Sinne tarvitaan vain enemmän ravinnon, liikunnan, unen ja stressittömän elämän – siihen löytyy oikea sanakin, siis terveellisen elämän opastajia. Kaikesta huolimatta sairastuneet pitää sitten pyrkiä parantamaan.

Tiedekään ei tarkoita tietämistä, vaikka nykymaailman hybriksessä monet sen harjoittajat niin kuvittelevat. Tiede on ensisijaisesti tutkimista, kuten johtaminen on johtamista, vaikka monet johtajat kuvittelevat sen olevan paremmuutta. Toimitusjohtajat pitävätkin kärkeä niiden ammattien joukossa, joihin hakeutuu eniten psykopaatteja.

https://www.forbes.com/sites/jackmccullough/2019/12/09/the-psychopathic-ceo/

Johtaminen sanana tarkoittaa edessä olemista ja esimerkin näyttämistä, eikä johtajan arvonimeä pidä antaa niille, jotka tuon artikkelin mukaan luovat kaaosta muille näyttääkseen itse hyvältä. Heihin pätee paremmin kieliuudistuksen mukainen nimitys ”esihenkilö”, joka viittaa lähinnä johonkin esiyhteiskunnalliseen aikaan, jolloin laumajohtajuus ansaittiin voimalla ja väkivallalla. Kieliuudistus itsessään kertoo jo nimenä, mihin se taas johtaa.

Uudistus oli hyvä asia niin kauan, kun ihmiskunta oli menossa kehityksessään ylöspäin. Lakipisteen ohituksen kohdalla etumerkki muuttui. Kaikki on kuitenkin aaltoliikettä ja jossain vaiheessa ihmiskunta alkaa jälleen kehittyä taantumisen sijaan. Sitä ei meille tarjoile esihenkilöt eri organisaatioissa, vaan se on lunastettava omilla valinnoilla. Kaiken voi aloittaa valitsemillaan sanoilla. Oman tien valitseminen saattaa tehdä aluksi kipeää, mutta ei tarvitse olla rikas saadakseen rikkaan elämän, päinvastoin. Omalla esimerkillään voi johtaa muita, jos muut haluavat seurata. Tuskin kukaan aidosti itsenäinen ihminen kuitenkaan haluaa johtaa muita ja silti heidän joukostaan löytyy parhaimmat johtajat. Siihen pätee vanha, turhaan kulutettu sanonta, etteivät he valitse johtamista, vaan johtaminen heidät. Kansan on vaikea valita parasta johtajaa, koska sellainen tulee tuntemattomuudesta ja haluaa siirtää vallan eteenpäin heti, kun oma annettava loppuu. Sellaisia johtajia Suomi ja koko maailma tarvitsee joka saralla. Ja sanotaankin, että kansat saavat sellaiset johtajat, kuin ansaitsevat. Siinä piilee totuuden siemen.

Se oli sitten tässä

 

28.9.21 THL ilmoitti muuttavansa koronaviruksesta kertovaa verkkosivuaan. Jatkossa seurannan painopiste siirtyy viruksen tapausmääristä rokotuskattavuuteen ja vakavien tautitapausten määrän seurantaan. Testien tuijottamisen lopettamista ovat tautitilanteen vaarallisuuteen kriittisesti suhtautuvat esittäneet jo pitkään, itse ainakin 11.4.20.

FB 11.4.2020

Syksyllä testausmanian paisuttua älyttömyyksiin ehdotin seurattavaksi absoluuttisten positiivisten lukujen sijaan niiden osuutta testien kokonaismäärästä, enkä siinä suinkaan ollut ainoa. Itse asiassa ajatus on niin itsestään selvä, että kuka tahansa sen tajuaa. Myös THL raportoi sitä sisäisesti, muttei tuonut sitä julkisesti tai näkyvästi missään esiin. Se herättää väistämättä kysymyksiä.

Nyt, kun tuo positiivisten osuus testeistä on huippulukemissa, on varsin erikoinen hetki luopua testien seuraamisesta ja nimenomaan tuon suhteellisen luvun.

Meitä koronakriittisiä ei kaiken tämän jälkeen voi syyttää vainoharhaisuudesta. Koko kriisin kokonaiskuva on sen verran erikoinen ja se ilmenee hyvin seuraavassa kuvassa:

Keväällä -20 oli akuutti taudin vaihe ja testipositiivisten osuus oli varsin korkea. Siinä vaiheessa tehtyjen testien suhteelliset luvut eivät ole vertailukelpoisia myöhempien vaiheitten kanssa, koska niitä tehtiin ainoastaan selkeästi oireellisille. Näin jälkikäteen katsottuna tauti ei sittenkään ollut lukujen valossa kovinkaan poikkeuksellinen. Ylikuolleisuutta ei juurikaan esiintynyt ja koronakuolleisuus kohdistui lähes täysin hyvin iäkkäisiin yhdistettynä monisairaisiin. Epidemia oli myös nopeasti ohi, sillä jo huhtikuun lopussa positiivisten testitulosten osuus oli alempi kuin nyt elokuun jälkeen. Kesällä -20 tautia ei esiintynyt käytännössä ollenkaan, mikä on normaalia myös kaikkien influenssien kanssa. Myös keväällä synnytetty paniikki helpotti.

Plandemia iskee

 

Varsin hämärä liike tapahtui heinäkuun vaihteessa kesällä -20. Tuolloin testien määrää alettiin nopeasti kasvattaa, vaikka tautia ei näkynyt missään. Tehohoidossa ei ollut yhtään, sairaalassa parikymmentä ja positiivisten osuus testatuista alle 0.5 %, ja kaiken lisäksi kaksi viimeistä olivat laskusuunnassa.

Testien määrää nostettiin niin paljon, ettei siinä ollut mitään tolkkua. Kun kesäkuussa testejä tehtiin alle 15000 viikossa, heinäkuun lopussa niitä tehtiin jo yli 30000. Positiivisten osuus testatuista vain laski ja oli enää 0.20% heinäkuun lopussa. Sairaalassa oli enää 4 koko maassa, eikä teholla ketään! Miksi ihmeessä piti testausta vain lisätä ja nyt suorastaan vimmaisesti? Elokuun lopussa testimäärät olivat jo yli 100000 viikossa. Enempään eivät rahkeet riittäneet. Nyt teholle oli saatu yksi ja sanon näin, koska koronapotilaaksi saatettiin merkitä negatiivisellakin testituloksella, jos oli sopivat oireet tai oli antanut positiivisen testituloksen muutaman viikon sisällä ennen sairaalaan joutumista. Sairaalassa ei elokuun lopussa ollut kuin 9.

 

Syyskuussa positiivisten osuus alkoi hitaasti nousta, mutta sairaalaan ei edelleenkään kovin moni päätynyt. Syyskuun lopussa erikoissairaanhoidossa oli 15 ja teholla 4. Nämä luvut viittaavat siihen, että tauti oli käynyt vaarattomaksi. Tartuntojen määrän kasvu syksyllä kuuluu luonnolliseen virusten kausiluonteisuuteen.

Lokakuun alussa positiivisten osuus saavutti huippunsa, viikon keskiarvo peräti 1,76 %. Naurettavaa! Sairaalaan merkittiin lokakuun lopussa koronapotilaiksi 48 ja teholle 10. Luvut olivat koko valtakunnan kokonaismäärinä todella alhaisia, mutta kasvu hieman yllättävää, kun korkeilla testimäärilläkään ei oikein löytynyt positiivisia. Toisaalta influenssat olivat mystisesti kadonneet kokonaan.

Marraskuussa syksyn pahimpaan influenssa-aikaan positiivisten osuus kasvoi taas vähän ja oli korkeimmillaan vaatimattomat 2.55% viikon keskiarvolla. Erikoissairaanhoitopotilaiden määrä kasvoi vähän yli sadan ja teho-osastopaikkojen määrä vähän yli 20:n. Nämä olivat aivan tavanomaisia influenssalukuja ja kuten sanottua, influenssaa ei enää ollut.

Joulukuussa erikoissairaanhoidon tarve kääntyi lopulta laskuun ja painui joulukuun lopulla alle sadan. Tehohoidon tarve ei muuttunut, eikä myöskään testipositiivisten osuus. Tartunnoiksi kutsuttujen testipositiivisten määrä saatiin kyllä kasvamaan, koska testimääriä nostettiin 30%.

Piikitykset alkoivat joulukuun lopussa.

Tammikuussa ihmiset taisivat olla terveitä, koska erikoissairaalapaikkojen tarve laski alimmillaan 60:een, eikä tehohoidon tarve muuttunut. Positiivisten osuus pysyi alle 2.5 %:n, joten ”tartuntojen” määrä tilastoissa kääntyi laskuun. Tämä saattoi olla punainen vaate, sillä se saattoi vähentää halua ottaa koronapiikki. Pieni ihme on, että positiivisten osuus pysyi alhaisena, vaikka PCR-testin syklimääriä nostettiin pilviin tulosten takaamiseksi. Lopulta testimääriä alettiin nostaa tammikuun lopulta.

Helmikuussa absoluuttiset ”tartuntaluvut” saatiin jälleen nousuun ja maaliskuun alussa, samoihin aikoihin kuin tauti alkoi yltyä vuotta aiemmin, päästiin positiivisten osuudessakin yli 3 %:n. Kun samaan aikaan testimäärät nousivat ennätyslukemiin, niin ”tartuntojakin” saatiin ennätysmäärät ja kunnallisvaalit lykättyä. Lähellekään THL:n kauhuskenaarioita ei silti päästy. Viikon testiennätykseksi jäi maaliskuun puolesta välistä 153000 ja positiivisten osuudeksi 3.40%. Tässä vaiheessa ykköspiikin ottaneiden osuus yli 11 vuotiaista (siinä vaiheessa ei vielä puhutti lasten piikittämisestä koronaa vastaan) lähenteli jo 15 prosenttia ja kakkospiikkikin oli hyvässä vauhdissa. Oli siis syytä laskea jalkaa kaasulta, jotta piikistä näyttäisi olevan jotain hyötyäkin. Isoa osaa näytteli myös kevään tulo, joka karkottaa virukset.

 

 

 

Mites tässä näin kävi?

Kevät parantaa. 2020 tauti oli vielä uusi ja siksi ankara. Toisaalta testimäärät olivat pieniä ja tarkoin kohdennettuja, ja siksi positiivisten testitulosten osuus niin suuri. Vasta huhtikuun lopussa tehtiin yli 20000 testiä viikossa. Toukokuussa tauti oli jo ohi. Kaikki hyvin?

Se mitä seuraavassa esitän, saa rauhallisen mieleni kuplimaan. Ei siksi, etten ymmärtäisi seminaarimatkojen, luentopalkkioiden, kansainvälisten pestien, tutkimusrahoitusten ja parhaimmillaan patenttien omistusten merkitystä, mutta miksi koulutetut, fiksut ihmiset, kaiken tämän kohteina, ostavat kyseenalaistamatta mitään koko jutun. Eikö edes suomalainen maalaisjärki suojele tältä kaikelta? Näköjään ei.

Mitä tapahtui kesäkuun puolivälin jälkeen, on ilmiselvää. Se hyökkää silmille seuraavista kuvista.

Mitä media kertoo tilanteesta ja mitä THL:n ja HUS:n viranomaisesti satunnaisesti erehtyvät sanomaan? Tämä on muka piikittämättömien tauti! Millä perusteella se selittää edelliset kuvat? Haluan painottaa sitä, että 2020 kaikki olivat piikittämättömiä ja suurin osa ilma maskiakin.

Delta-variantti? Se on osoitettu jo lieväksi oireiltaan. Pääasialliset oireet (piikittömillä) nuha, joskus päänsärky ja harvemmin kurkkukipu. Tartunnat saattavat kasvaa sen takia, mutta eivät sairaalaan päätymiset (piikittömillä). Kaiken lisäksi maailmalla raportoidaan virallisia tutkimuksia piikitettyjen loistamisesta tartuntojen ja sairaalapaikkojen tilastoissa. Ne kertovat absoluuttisia lukuja, toisin kuin Suomessa.

Miksi piikitetyt olisivat vaarassa? Siitä varoitettiin jo hyvissä ajoin ennen hätäpiikitysten alkua. Kyse on ns. ADE-ilmiöstä, jonka mainitsi koronapiikkien huolena jopa Duodecumin julkaisu jo keväällä 2020. Itse kirjoitin siitä tällä blogillani 9.12.20.

Ns. ”valeuutiset” julkaisevat tutkimusdataa ja maailman huippuasiantuntijoiden lausuntoja, jotka sitten lukiosta pudonneet, puolueettomat faktantarkastajat sensuroivat pois. Kukaan ei saa Sanoma Oy:n tai YLE:n uutisia lukemalla tietää, kuinka monta ihmistä kuolee tai vammautuu loppuiäkseen koronapiikkien takia, vaikka tiedot löytyvät FIMEAn raportista. Eikä se katso ikää, toisin kuin itse tauti, jolta piikkien pitäisi suojata. Kukaan ei edes tiedä, miten korkea määrä vakavia haittoja todellisuudessa on, koska raportoinnista on tehty kohtuuttoman hankalaa ja suuri osa jää siksi raportoimatta. Siitä huolimatta määrä on niin suuri, että sen pitäisi johtaa toimenpiteisiin. FIMEAn lausunto sanoo kuitenkin, että ”rokotteen hyödyistä ja haitoista voidaan tehdä päätelmiä vasta, kun kaikki käytettävissä olevat tiedot ovat läpikäyneet tieteellisen arvioinnin, joka on osa rokotteen jatkuvaa turvallisuusseurantaa. Jos turvallisuusongelma varmistuu tieteellisessä arvioinnissa, ryhdytään toimenpiteisiin esimerkiksi tuotetietojen ja rokotusohjeiden päivittämiseksi”. Se on valitettavasti siinä vaiheessa jo liian myöhäistä ja itse asiassa on jo nyt.

Kun meitä piikeistä kieltäytyneitä syytetään tartuntojen ja erikoissairaanhoidon paikkojen varaamisesta, niin kysynkin, montako meitä on? 27.9 meitä oli jäljellä enää n. 740000 (Poislukien 0-11 vuotiaat, viimeisin väestönlaskenta). Jos me täyttäisimme sairaalapaikat, niin ilman koko piikkikampanjaa, jolloin kaikki olisivat piikittömiä, erityissairaanhoidossa olisi nyt syyskuussa 433 ja teholla 138 henkeä, kun vuosi sitten samaan aikaan, samassa tilanteessa oli 19 ja 2 henkeä. Ihanko aikuisten oikeasti?! Ei ole ihme, etten usko alkuunkaan valtamedian kategorisia uutisia, että piikittämättömät edustavat enemmistöä sairaalapaikoista ja että kyseessä olisi piikittämättömien epidemia. Mitään selviä lukuja ei esitetä missään, toisin kuin esim. Israelissa. Hesari kehtasi jopa uutisoida, että yli 1000 piikittämätöntä on ollut teho-osastolla. Niin, jos lasketaan koko aika taudin asti alkaen, mutta sen käyttäminen mihinkään vertailuun on suoranaista valehtelua.

Kaiken tämän jälkeen veikkaan, että elokuun alussa laskettiin PCR-testin syklejä ja sillä saatiin positiivisten testitulosten lukema laskuun. Silti se on jälleen kääntynyt nousuun ja nyt ainoa jäljelle jäänyt temppu on, että lakataan raportoimasta tuota lukua. Tämän jälkeen kaikki on jälleen influenssaa, jota viime talvena ei tilastojen mukaan esiintynyt lainkaan.

Selittäkää tämä tai lakatkaa syyllistämästä meitä.

Omalta osaltani koronan pohtiminen loppuu tähän. 

Savua ja peilejä

 

Vuosi sitten päiviteltiin koronan kummallisuuksia, jotka eivät vastanneet ollenkaan tunnettuja tieteellisiä faktoja virustartunnoista. Sittemmin kummalliseksi on osoittautunut lähinnä viranomaisten toiminta, mikä myös selittää taudin kummallisuudet. En lähde sitä edes erittelemään, sillä se on laajalti tiedossa ja monessa yhteydessä esiin tuotua. Sen sijaan esitän tyhmiä kysymyksiä. Kaikki numerot on poimittu THL:n tilastoista.

Positiivisten COVID-19-tapausten osuus testatuista näytteistä

Olen FB-sivuillani päivitellyt sitä, ettei media julkaise selkeästi positiivisten testitulosten osuutta testien määrästä, joka kertoisi viruksen todellisesta levinneisyydestä (jos unohdetaan PCR-testien ongelma). Sen sijaan puhutaan ainoastaan positiivisten tulosten absoluuttisesta määrästä, jota kutsutaan virheellisesti tartuntojen määräksi ja poliitikot sekä poliittiset viranomaiset uhkailevat rajoituksilla sen perusteella.

 

THL tietää tasan ja tarkkaan vain suhteellisen luvun merkitsevän jotain, ja julkaisevat sen joka viikko ns. hybridistrategian seurantaraportissa. Siellä siitä käytetään jopa nimitystä ”Positiivisten COVID-19-tapausten osuus testatuista” tartuntojen sijaan. 16.9.2020 päivätyssä raportissa todetaan sen yhteydessä, että ”Tilanteen kehittymistä pitää seurata ja arvioida tiiviisti ja mahdollista epidemian uutta aktivoitumista”. 16.12.2020 -raportista selviää, että 2% on sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelmassa käytetyn luokittelun mukaisesti yksi leviämisvaiheen mittareista. Siinä ei tosin ole mitään järkeä, koska leviämisessä lähtökohtaisesti tuon mittarin antama luku kasvaa. Jos se pysyy pitkään muuttumattomana, taustalla on jotain kummallista. Tähän liittyykin ensimmäinen tyhmä kysymykseni, mutta sitä ennen hauska havainto tuosta mittarista. Kyseisissä raporteissa lukee 30.12.2020, että ”positiivisten näytteiden osuus on hieman laskenut edellisiltä viikoilta”. Lopullisten lukujen päivityttyä sen todellinen arvo oli 2.27% ja se oli noussut yllättävän paljonkin edellisen viikon todellisesta luvusta 1.70%. Joka tapauksessa neljä viikkoa tämän jälkeen raportissa lukee, että suhdeluku on noussut ja neljän viikon nousuputken jälkeen sen arvo oli 2.36%. Nousua kuukaudessa siis 0,09%. Seuraavalla viikolla 3.2.2021 -raportissa todetaankin, että ”Valtakunnallisesti osuus on pysynyt vakaana viimeisten viikkojen ajan”.

 

Positiivisten testitulosten kasvu alkoi elo-syyskuun vaihteesta ja saavutti ensimmäisen huippunsa (2.63%) 25.11.2020. Tämä on aivan normaali kehitys syksyisten flunssakausien kanssa ja lukuna 2.63% on varsin vaatimaton verrattuna Yhdysvaltoihin, jossa sama luku on vaihdellut välillä 6-10%. Marraskuun lopun jälkeen se pyöri 2.5%:n molemmin puolin ja vaikka maaliskuun puolella on nähnty aavistuksen yli 3%:n lukuja, nekin laskevat jonkin verran johtuen tuloksia pidemmällä viiveellä saatavista lopullisista testimääristä.

Mutta se tyhmä kysymykseni.

Joulukuun puolivälissä syyskauden epidemia näytti nopean taantumisen merkkejä. Testipositiivisten lasku alkoi 25.11 ja oli kuukautta myöhemmin enää 1.70%. Sairaalahoidot tehohoito mukaan lukien aloittivat laskun viiveellä kolme viikkoa myöhemmin. Vaimeneminen oli selviö ja luonnollista. Sitten tapahtui kummia. Miten on mahdollista, että testipositiivisten määrä kääntyi taas nousuun, vaikka sairaalatarve jatkoi laskuaan aina helmikuun puoliväliin saakka? Samoin kuolemantapaukset, joiden kasvu seuraa sairaalapaikkojen kasvua parin viikon viiveellä, lähtivät jyrkkään ja trendinä kestävään laskuun 23.12; samaan aikaan, kun positiiviset testitulokset lähtivät nousuun. Onko tämä kaikki kummallista?

Vuodepaikat

25.11.2020 mahtoi olla poliittisesti mielenkiintoinen päivä, tai ehkä sitä edeltänyt viikko. Samaan aikaan, kun positiiviset testitulokset saavuttivat huippunsa ja media syötti sanomaansa, sairaalapaikat ponnahtivat samaan aikaan viikossa 45% ylöspäin ja seuraavalla viikolla vielä 27% lisää. Näytti pahalta! Sitten alettiin yhtäkkiä raportoida erikseen perusterveydenhuollon ja erikoissairaalahoidon luvut. Hybridistrategiaraportti 9.12.2020 kertoi, että ” Sairaanhoitopiirien raportoima tieto terveyskeskussairaaloiden akuuttiosastoilla olevista potilasta on ollut osin puutteellista”. Tyhmä kysymykseni on, että voisikohan olla niin, että perusterveydenhuollon potilaita ei aikaisemmin edes yritetty kirjata ja että kevään lukujen kanssa vertailtaessa pitäisi käyttää ainoastaan erikoissairaanhoidon lukuja? Ainakin vertailu kevään lukuihin viittaa siihen, samoin kuin tehohoidon tarpeen kasvu verrattuna erityissairaanhoidon määrään. 25.11 ja 2.12 ovat kummallisia poikkeamia, jotka katoavat perusterveydenhuollon raportoinnin myötä.

Ei estä tartuntoja

Kaikkien rokotteiden valmistajat ilmoittavat, etteivät ne estä tartuntojen saamista tai tartuttamista. Tohtori Geert Vanden Bossche, todellinen rokoteasiantuntija, sanoo koronarokotteiden altistavan rokotetut virusmuunnoksille, johon rokotteen spesifiset vasta-aineet eivät tehoakaan, eivätkä luonnolliset laajaspektriset vasta-aineet pärjää kilpailussa näille spesifisille vasta-aineille. Vielä ainakaan Suomen tilastoissa ei positiivisten testitulosten kasvua ole näkyvissä, ellei sitten maaliskuun pientä nousua lasketa. Sellaista positiivisten testitulosten kasvua ei ole näkynyt, joka selittäisi edes vähäistä sairaalahoidon tarpeen viimeaikaista kasvua.

 

Kolmas tyhmä kysymykseni onkin, että onko olemassa tilastoa siitä, kuinka moni sairaalakoronapotilas on saanut koronarokotteen? Umpityhmä kysymys olisi, voisivatko rokotteet nostaa vuodepaikkojen täyttöastetta? Onhan Fimean koronan haittavaikutusilmoituksissa neljättä sataa vakavaa ilmoitusta, jotka tyypillisesti vaativat sairaalahoitoa. Jos lopuksi saisi esittää vielä yhden tyhmän kysymyksen: mikä olisi taudin tilanne Suomessa, jos PCR-testien syklimäärä laskettaisiin laitteen ohjekirjan mukaiseksi ja koronapotilaiksi sairaalassa rekisteröitäisiin ainoastaan vakavia (muutenhan eivät olisi sairaalassa) keuhko-oireita kärsivät testipositiiviset. Ja jos negatiivisesta tuloksesta huolimatta olisi silti syytä epäillä tautia, niin miksei yksinkertaisesti testattaisi toistamiseen? Ilman perusteellista ja täysi avointa dataa kukaan ei voi todistaa, että koronaepidemiaa on edes olemassa, eikä toisaalta kukaan pysty myöskään todistamaan, ettei sitä olisi olemassa. Kyse olisi siis uskonnosta.

Ja lopuksi muista maista. En ole tutkinut niitä sen tarkemmin ja jokaisessa tuntuu olevan omat kuvionsa. En siis osaa esittää niistä tyhmiä kysymyksiä, jos joku haluaa vedota niihin vaarallisina esimerkkeinä.