Sattumaa ja satumaista onnea

 

Autot eivät ole kiinnostaneet minua sitten parinkympin iän. Minulle ne ovat kulkuvälineitä ja maailman huonoin investointikohde, mutten suinkaan tuomitse autoihmisiä mitenkään. Jokainen käyttää rahansa, miten haluaa. Jos minun pitäisi valita ”näköiseni” auto, se olisi Morris Minin modernisoitu versio, mutta sellaista autoa en halua käytännön syistä. Oma autoni on Volvon diesel farmari V70 tilan, turvallisuuden ja luotettavuuden takia. Ja kuten kuka tahansa asiaan paneutunut tietää, nykydieselit ovat kokonaisuuden kannalta ympäristöystävällisin valinta. Ja vaikka sähköautoilijat olisivat tästä asiasta eri mieltä, tämän kertomuksen matkaa ei olisi ollut edes mahdollista tehdä sähköautolla, joten ainakin tähän matkaan dieselmoottori oli paras valinta. Joskin luotettavuuden ja turvallisuuden suhteen jouduin syömään sanani ja jopa käsitykseni autoista huonona investointikohteena saivat kolauksen.

Tarkoituksemme oli vaimoni kanssa matkustaa Échiré-nimiseen kylään läntisessä Ranskassa tapaamaan nuorinta tytärtämme ja samalla viedä hänen muuttokuormansa rippeet. Edullisin ja nopein vaihtoehto oli Finnlines Travemündeen, josta matkaa perille on enää 1400 km.

 

Ensimmäinen ongelma

 

Tyttäremme tavarat autotallissamme olivat vieneet isohkon tilan ja kaiken sen mahduttaminen Volvoon tuntui mahdottomalta. Mutta autolle asettamista kriteereistäni tilavuus osoittautui Volvon kohdalla paikkansa pitäväksi, sillä kuin ihmeen kaupalla kaikki mahtuikin mukaan lukien iso istuin ja olohuoneen matto. Valitettavasti tila jäi kriteereistäni ainoaksi paikkansa pitäväksi.

Parin tunnin pakkaamisen jälkeen olimme valmiita lähtöön ja käynnistettyäni auton näyttöön ilmestyi punainen hälytys: ”J.nestetaso alh. Pysäytä moottori”. Mielenkiintoinen alku matkalle. Olisihan se hankalaa lähteä liikkeelle, jos moottori ei käy. Onneksi vika oli tuttu. Pari vuotta aiemmin jäähdytysjärjestelmä oli vuotanut ja se oli korjattu. Kesällä oli sama hälytys ilmestynyt muutaman kerran, vaikka jäähdytysnesteen taso oli ollut lähes maksimissaan ja ilmoitus oli kadonnut aina nopeasti. Ilmeisesti kyseessä oli ollut anturivika, jonka korjaaminen oli kuitenkin unohtunut. Eihän se ollut haitannut ajoa, eikä siinä vaiheessa enää ollut aikaa tehdä mitään.

Pääsimme laivaan ongelmitta ja matka laivalla meni varsin mukavasti. Jotenkin matka rahtilaivalla tuntui oikealta matkustamiselta ilman karaokea ja ”midnight showta”.

Ajaessamme auton ulos Travemündessä varoitusvalo syttyi uudestaan, mutta tällä kertaa se sammui ja syttyi uudelleen pysyen aiempaa pidempään päällä. Kello oli jo 22:00 ja oli pilkkopimeää, eikä ensimmäinen etappi ollut kuin 10 km Lübeckiin, jossa oli tarkoitus yöpyä. Päätinkin jättää nesteen tarkistamisen aamuksi, kun moottorikin olisi jäähtynyt.

Aamulla olin hieman yllättynyt, kun jäähdytysnesteen taso oli alarajalla. Se takia varoitus oli syttynyt ja sammunut laivan jyrkissä rampeissa. Olin vielä tarkistuttanutkin auton matkaa varten, mutta ilmeisesti jäähdytysneste ei ollut ollut autohuollon tarkistuslistalla. Ikävä ajatella, että pitäisi tehdä kaikki itse, kun ostettuun palveluun ei voikaan luottaa.

Tarvitsin siis jäähdytinnestettä ja sattumalta automme takaluukussa oli kulkenut pari vuotta pienessä laukussa sekä jäähdytinnestettä että sen laimentamiseen tarvittavaa akkuvettä. Jokin ääni oli sanonut, että se on hyvä pitää autossa kaiken varalta. Autoa pakatessa olin kuitenkin ollut valinnan edessä, sillä tila oli ollut kortilla. Ja sekin oli loppujen lopuksi ollut pelastus, sillä sen pohtimisen ansiosta muistin paikan, mihin olin laukun laittanut ja vieläpä ennakoinut tarpeen niin, että se löytyi etummaisena takapenkin jalkatilasta. Auton purkaminen hotellin parkkipaikalle olisi ollut aikamoinen operaatio.

Sitten vain vajaat 800 km kohti Valenciennes-nimistä kaupunkia Ranskassa lähellä Belgian rajaa. Ajotaktiikkani oli ajaa vakionopeussäätimellä 110 km/h keskikaistaa, jolloin ohitin oikean kaistan tukkineet rekat, eikä tarvinnut ohitella juuri ketään tai kurkkia taustapeileistä takaa tulevia kaahaajia vasemmalla kaistalla. Mukava stressitön ajotapa.

 

Toinen ongelma

 

Lähestyessämme Ranskaa halusin levyjen sijaan kuunnella ranskalaista radiokanavaa. Jokaisessa maassa on radioissa oma helposti tunnistettava tyylinsä ja vaikken juuri osaakaan ranskaa, ranskalaisen radiokanavan kuuleminen toi mieleeni lukemattomia muistoja Pariisin takseista matkalla lentokentältä kaupunkiin. Olenhan entisessä elämässäni käynyt Pariisissa laskelmieni mukaan yhteensä 75 kertaa. Radion kuuntelu oikeaan aikaan oli seuraava sattuma, sillä sujuvaa ranskaa puhuva vaimoni kuuli keskusteluista, että Pohjois-Ranskassa oli lakon takia polttoainepula, mitä pahensi taloudellisen tilanteen aiheuttamat huoltoasemien sulkemiset.

Aluksi emme reagoineet uutiseen juurikaan, koska matkalla kaikki huoltoasemat olivat toimineet normaalisti ja suunnitelmamme mukaan tarkoitus oli tankata maantien varressa pari kilometriä Valenciennesin jälkeen. Hotelliin päästyämme tyhjään tankkiin oli matkaa 120 km. Illalla kierrellessämme kaupunkia ravintolaa etsien noteerasin useammankin lopettaneen huoltoaseman. Lopulta oli selvää, että oli parasta tankata auto ennen maantielle lähtöä sillä nähtävästi kaupungin ainoalla auki olleella huoltoasemalla, jonka olin noteerannut kaupunkia kiertäessämme.

Aamulla näky huoltoasemalla oli kuin uutislähetyksissä energiapulaa kärsivistä maista. Jono tuli ulos huoltoasemalta, jatkui läpi läheisen liikenneympyrän ja pitkään siitä eteenpäinkin. Onneksi asemalla oli peräti 10 tankkauspistettä. eikä mahdottomalta tuntunut jonotus kestänyt tuntiakaan.

 

Kolmas ongelma

Matka jatkui ongelmitta Pariisiin, joka oli lyhyimmän reitin varrella. Pariisin periferia eli kehätie kaupungin ympäri ei kuitenkaan ole niitä nopeimpia. Pariisissa on omat liikennesääntönsä, jotka on hyvä tuntea ennen siellä ajamista. Ensimmäinen koskee taustapeiliä: siihen ei pidä koskaan katsoa, koska takana on aina kaaos. Toinen on poikittaisliikenne laitimmaiselta kaistalta toiseen laitaan. On nimittäin parempi antaa tietä, sillä oikojat tulevat joka tapauksessa. Kaaokseen nähden onnettomuuksia tapahtuu yllättävän vähän. Meidän läpiajomme aikana näimme kaksi kolaria – pelkkiä peltivaurioita, mutta tehokkaita tien tukkeita.

Pariisin ruuhkan jälkeen auton tehot alkoivat kadota. Normaalisti 163 hv turbodiesel liikuttaa autoa varsin äkäisesti, jopa paremmin kuin aiemmin omistamani 175 hv turboton bensakone. Nyt auto ei jaksanut pitää isommissa mäissä vakionopeutta 110 km/h, vaan automaatti alkoi vaihtaa pienempää vaihdetta sisään.

Sitten kojelaudassa syttyi keltainen virheilmoitus, että ” Nokisuodatin täynnä. Ks. Käsikirjaa”. Siinä keskellä moottoritietä ei oikein huvittanut alkaa tutkia käsikirjaa, varsinkaan, kun auton historian takia se on ainoastaan italiaksi. Vaimoni tosin puhuu myös italiaa, mutten halunnut huolestuttaa häntä. Sen verran tiesin, että suodattimen ns. regenerointi tapahtuu automaattisesti n. 300 – 900 km:n välein ajo-olosuhteista riippuen ja että regenerointi kestää normaalisti 10 – 20 minuuttia. Tämän tiesin, koska sama ilmoitus oli tullut kesällä. Silloin tarkastuksessa ei ollut löytynyt ongelmaa ja auto oli kaivannut vain pidempää ajoa. Tosin sen olin tiennyt jo ennenkin ja autolla ajettiin säännöllisesti pidempäänkin. Nyt oltiin kuitenkin 4000 km:n lenkillä, eikä regeneroinnin olisi mitenkään pitänyt olla ongelma. Panin kuitenkin merkille, että varoitus syttyi ja sammui n. 20 minuutin jaksoissa, ikään kuin suodatin tukkeutuisi ja puhdistuisi vuorotellen. Mutta mitä sitä suremaan, jos ei sillä hetkellä voi mitään tehdä? Hanaa, sanoi komisaario Jalo. Lopulta tehotkin tuntuivat palaavan.

 

Ongelmitta mutta sanojeni syönti

 

Pääsimme lopulta perille ja seuraavat päivät menivät ongelmitta. Piskuruinen Échiré osoittautui kokoaan paljon suuremmaksi. Siitä kirjoitettu historiikkikin oli melkein puhelinluettelon paksuinen, mikä selittyy sillä, että kylän moderni historia on peräti 800 vuotta pitkä. Todellisuudessa ihmisjälkiä löytyy 35000 vuoden takaa. Mutta löytyi kylästä nuorempaakin historiaa, historiaa, joka pakotti minut pohtimaan uudelleen autoja investointikohteena.

 Échirén kylästä nimittäin löytyi kartanon ladon alta kokoelma vanhoja autoja, joista arvokkain, Ferrari 250 GT SWB California Spider, Alain Delon -nimiselle näyttelijälle kuulunut auto, myytiin huutokaupassa hintaan 14 miljoonaa Euroa. Näitä oli valmistettu kaiken kaikkiaan vain 37 kappaletta.

Toki ladon alla oli paljon muutakin:

Se siitä autojen huonosta investointiarvosta…

Ja hieman itseruoskintaa harjoittaen täytyy todeta, että saman ladon alta löytyi Talbot Lago T26 Cabriolet, Egyptin viimeiselle monarkille,kuningas Farouk:lle kuulunut auto. Ovathan nuo aikamoisia taideteoksia.

Neljäs ongelma ja ensimmäinen katastrofi

 

Lähtö takaisin oli tarkoitus tapahtua tiistaina ja sunnuntaina kävimme tutustumassa La Rochelle -nimiseen kaupunkiin. Matkaamme oli kruunannut loistava sää ja sinä päivänä lämpöä oli peräti 29 astetta. Paluumatkalla päätimme poiketa ns. vihreässä Venetsiassa, paikallisella kanavoidulla suoalueella. Juuri ennen sitä näyttöön ilmestyi uusi vika.

 

Kokemuksesta tiesin, että kyseessä oli katalysaattori ja että ainoastaan vilkkuva symboli on kriittinen. Juuri sillä hetkellä ei ollut sitä vaihtoehtoa, että vikaa alettaisiin tutkia. Olimme keskellä Ranskan maaseutua, oli sunnuntai ja paluumatkalle oli lähdettävä kahden päivän päästä. Silti aistin uhkaavan tilanteen ja sellaisissa tilanteissa käyn aina hiljaiseksi. Vaimoni reagoi heti, mutta syytin hiljaisuudestani helteen aiheuttamaa uupumusta.

Kun lähdimme paluumatkalle kohti tyttäremme kotia, ilmastointi alkoi puhaltaa täysillä. Oli tosin lämmintä, mutta olimme pitäneet ovia auki ennen lähtöä, eikä ilmastoinnin käytös automaattisella asetuksella ollut normaalia missään olosuhteissa. Juuri kun olin kytkemässä sitä pois päältä, ohjaustehostin lakkasi toimimasta. Ongelmaa ei voinut olla huomaamatta, sillä ratista piti vääntää tosissaan. Vaimoni ei luultavasti olisi edes jaksanut ohjata autoa. Liikenneympyröiden luvatussa maassa se oli katastrofaalista. Ajattelin ensin olla huolestuttamatta muita ja kuvittelin jopa kykeneväni ajamaan auton Suomeen asti. Kuinka typerää! Toisaalta auton korjaaminen Ranskassa kahden päivän aikataululla oli epätoivoinen ajatus, ja oli vielä sunnuntai.

Sitten kojelautaan ilmestyi punainen varoitus:

Oh shit! Hetken tuntui, ettei mitään ollut tehtävissä. Laivamatkaa oli pakko siirtää ja yritettävä löytää korjaamo jostain. Hetken heikkoudessa harkitsin jopa auton jättämistä Ranskaan tyttärellemme. Kukaan muu ei tuntunut reagoivan ongelmaan mitenkään ja halusivat pysähtyä tien varrelle pystytetylle kirpputorille. Pysähdys sopi minullekin. Ehkä pysähdys auttaisi. Kävelin levottomana ympyrää pohtien kuumeisesti tilannetta.

Ongelma ei tietenkään poistunut ja välittömäksi tavoitteeksi muodostui päästä tyttäremme kotiin. Ajatus tien varrelle jäämisestä keskellä Ranskan maaseutua, sunnuntaina, ei ollut houkutteleva. Onneksi tajusin sammuttaa valot ja kytkeä ilmastoinnin pois. Kun lopulta pääsimme perille ja sammutin auton pihalle, se ei sen jälkeen enää pihahtanutkaan yritettäessä startata. Sunnuntaina ei ollut paljon tehtävissä, mutta akku oli saatava ladattua. Muuten auto oli saatava hinattua, eikä sellaiseen ollut enää aikaa. Tyttäremme mies ei tiennyt, oliko talossa sähkölaturia. Sellainen kuitenkin löytyi autotallista hänen isänsä jäljiltä. Enempää kuin akun lataaminen ei ollut tehtävissä, joten mitä sitä suremaan. ”In every life we have some trouble. But when you worry you make it double”.

 

Hetken helpotus

 

Maanantai-aamu koitti taisteluvireellä. Olin nukkunut olosuhteisiin nähden hyvin, mutta alitajunta oli silti katkonut unen kesken. Korjaamot avautuivat klo. 9, eikä aikaa ollut hukattavana. Ensimmäinen paikallinen korjaamo antoi aikaisimman ajan kahden viikon päähän ja seuraava torstaiksi. Kun laiva oli lähdössä torstaina klo. 2:45 aamuyöstä, sekin oli pikemminkin pilkkaa. Sitten tyttäremme mies muisti korjaamon läheisessä Niortin kaupungissa, jossa heidän autonsa oli hieman aiemmin hajonnut juuri korjaamon edessä. Soitto sinne onnisti ja piti vain päästä paikalle mahdollisimman pian. Matka sinne ilman ilmastointia tuulilasi huurteessa oli seikkailu, mutta päästiin kuitenkin perille. Korjausmies uskoi tietävänsä vikojen syyn ja kyse oli lähinnä siitä, että olisiko Niortin kaupungissa tarvittavat osat. Siinä tapauksessa auto olisi valmis päivän kuluessa ja maksaisi alle 500 Euroa.

Tarina lyhyesti: vietimme päivän suunnitellun ohjelman mukaisesti ilman stressin häivää ja auto oli valmis noudettavaksi illalla. Ongelma oli ollut rikkinäisessä akkukaapelissa, joka oli lopulta rikkonut akun. Jopa ohjaus toimi jälleen ja vain katalysaattorin vikailmoitus paloi yhä.

 

Viides ongelma ja toinen katastrofi

 

Kun elämässä sattuu asioita, sitä harvoin tulee ajatelleeksi, miten kriittinen on ajoitus. Jos akun ongelma olisi paljastunut vain hetkeä myöhemmin, peli olisi ollut menetetty. Jos se olisi tapahtunut kotimatkalla, olisi tilanne ollut mitä epämiellyttävin. Seuraavankin ongelman kohdalla täytyy olla vain kiitollinen.

Lähtöpäivänä, tiistaina, päätimme käydä tankkaamassa valmiiksi jo aamulla ja samalla käydä paikallisessa boulangeriessa eli leipomossa. Kun yritin startata autoa leipomon pihalta lähtiessä, mitään ei tapahtunut. Edes avainta ei saanut pois. Näyttö oli pimeänä, vilkut eivät toimineet. Nada.

Nousin autosta ja olin jo luovuttamassa. Auto oli pakko hinata ja vian korjauksen kanssa peli oli menetetty. Kylmäävä hetki. Peli menetetty.

Sitten päätin kuitenkin painaa starttinappia uudelleen ja wroom! Mikään muu ei toiminut, mutta auto käynnistyi. Edellisen päivän korjauksesta oli kuitti tallella hansikaslokerossa ja siinä sekä puhelinnumero että osoite. Soitimme heti korjaamoon ja saatuamme positiivisen vastauksen, ajoimme GPS:n ohjaamana, ilman vilkkua tai nopeusnäyttöä niiltä sijoilta korjaamoon. Korjaaminen kesti lopulta kymmenisen minuuttia ja nyt hävisi jopa katalysaattorin vikailmoitus. Olimme takaisin tyttäremme luona melkein yhtä nopeasti kuin suunniteltu aamuohjelma olisi vaatinut.

 

Kuudes ongelma

 

Olimme päättäneet välttää Pariisin periferiaa ja etsin vaihtoehtoisen reitin Le Mansin kautta. Millaista kohtalon ironiaa: Le Mansin 24h ajot!

Kun lyhyin tie Pariisin läpi Valenciennesiin oli vain reilut 600 km, Le Mans – Rouen -reitillä Pariisin ympäri matkaa oli 100 km enemmän. Mutta kun sillä vältti periferian ruuhkat, aikaa ei olisi pitänyt mennä juurikaan enemmän. Toisin kuitenkin kävi.

Olin katsonut tiekoneella reitin moottoriteitä pitkin, joille oletimme Google Mapsin ohjaavan meidät. Päädyimme kuitenkin heti alkuunsa kirjaimellisesti keskelle peltoa, jonka kuvittelimme olevan oikotie. Sitten olimmekin Toursin kaupungin keskustassa. Ja mikä ironisinta, joka kohdassa oli kyltti Saumur -nimiseen kaupunkiin, josta minulla oli painajamaiset muistot työuraltani. Sinne ei ollut lähtöpaikastamme kuin 100 km, mutta joka paikasta sinne näytti olevan aina alle sen riippumatta siitä, miten pitkään olimme ajaneet. Yhdessä vaiheessa päätimme hylätä Google mapsin ja valita moottoritien Le Mansiin. Sitten se vain katosi, eikä kylttejä moottoritielle enää näkynyt. Sen sijaan päädyimme loputtomalle ketjulle liikenneympyröitä. En todellakaan ymmärrä, miten pitkä reitistä lopulta muodostuikaan. Aikaa siihen meni kaikkiaan 10 tuntia!

 

Seitsemäs ja viimeinen ongelma

 

Matkan varrella tehot katosivat autosta uudelleen. Tällä kertaa vaimonikin huomasi sen, kun ilman vakionopeuden säätäjää kierrokset karkailivat holtittomasti. Vakionopeuden säätimellä taas moottori ei jaksanut pitää vaatimatonta vauhtiamme yllä. Jostain syystä en enää jaksanut huolehtia.

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin

 

Lopulta pääsimme puolilta öin väsyneinä perille Valenciennesiin. Kaukaa viisaina olimme varanneet huoneen jo menomatkalla ja saaneet proseduurin huoneeseen pääsemiseksi. Sitten uusi aamu ja uudet kujeet. Yhtäkkiä moottori toimi paremmin kuin aikoihin. Yhtään virheilmoitusta ei ollut näkyvissä ja huomasin heti polttoainettakin kuluvan selvästi vähemmän. Kun lopulta tankkasimme Kirkkonummella, samalla asemalla kuin lähtiessä, dieseliä oli kulunut samalla matkalla ja samalla nopeudella 15% vähemmän kuin ennen ensimmäistäkään teho-ongelmaa. Nyt auto on parempi kuin koskaan hallussani ollessa. Ilmeisesti akun kaapeli oli ollut syynä kaiken maailman haamuvikoihin, joita Hangon paikallinen korjaamo ei ollut onnistunut selvittämään. Se saattoi olla syynä myös hiukkassuodattimen ongelmiin ja pitkällä matkalla ehjän kaapelin kanssa karstat paloivat lopultakin pois. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutta oliko kaikki ajoituksineen vain sattumaa?

Ensimmäinen FB-sensurointini

Kauan kesti, että FB alkoi sensuroida juttujani. Pari Myytinkertojien Tyhmyyden Rovio -jaksoa, joissa olen ollut mukana, on mennyt sensuuriin ja kuinka huvittavaa, niiden sisältö pohti koronaa tieteelliseltä kannalta, ja pätisivät yhä tänä päivänä. Tämä minulta sensuroitu FB-postaus esitti THL:n omaa virallista dataa, joten ei kai siihenkään voi luottaa.

Tässä sitten tuo postaus sellaisenaan. Lisää juttuja tulee. Tuollainenhan vain inspiroi minua.

THL esitteli jälleen Hesarissa laskuharjoituksiaan. Kutsuvat niitä matemaattisiksi mallinnuksiksi. Sallikaa minun hymähtää. Taustalla voi olla Excelissä kaava, mutta lopputulos on täysin oletusten varassa. Se ei ole tiedettä ja vielä vähemmän matematiikkaa.

Aikaisemminkin nämä mallit ovat tehneet THL:n naurunalaiseksi, kun todellisuudessa ennusteet ovatkin olleet 1000% toteutuneesta. Nyt THL väittää, että tauti selätetään, jos 100000 piikitöntä ottaa molemmat piikit ja piikittömät eristetään yhteiskunnasta. Todellisuudessa tartunnat ovat lisääntyneet (kts. kuva1) samassa tahdissa toisen piikin kanssa. Vastaavasti mitä pienemmäksi piikittömien joukko käy, sitä enemmän koronaporukkaa on sairaalassa (kts. kuva 2). Täytyy olla joko tylppä tikka tai kovassa uskossa, että pystyy päättelemään piikkien lisäämisen parantavan tilannetta. Maailmalta on jo paljon näyttöä siitä, että Suomea korkeammilla piikitysluvuilla rikotaan vain tartuntaennätyksiä.

Koronapassi ei ole tuonut helpotusta tilanteeseen, vaan ennätykset ovat paukkuneet sen käyttöönoton jälkeen. Itse asiassa passi tulee osoittamaan, että juuri piikittömät pitää päästää pyörittämään tätä yhteiskuntaa ja alkaa suojella piikitettyjä toisiltaan. Sattumoisin ihan samaa propagandaa piikittömien vaarallisuudesta levitetään muuallakin:

https://off-guardian.org/2021/12/06/coronavirus-fact-check-13-icus-are-filled-with-the-unvaccinated/

Meillä ei olisi enää mitään koronaa, jos ensimmäistäkään piikkiä ei olisi annettu. Tämän osoittavat maat, kuten esimerkiksi Intia (delta-variantin kotimaa), joissa tauti on kadonnut matalilla piikitysmäärillä. Viimeistään omicron muuttaisi taudin lasten nuhataudiksi.

 

Sanojen valta

 

On meillä uusi uljas maailma… Luin tänään Iltalehdestä, miten kouluissa opettajat ja oppilaat uupuvat. Opettajilla ei ole aikaa opettaa, kun aika menee toissijaiseen työhön. Eikä ole ihme, että oppilaat turhautuvat, kun heitä ei opeteta. Kaikki olisi hyvin, jos kyse olisi päivähoitopaikasta, mutta samaan aikaan tulostavoitteet kasvavat molemmilla osapuolilla. Ei ole ihme, että kaikki uupuvat ja 60% opettajista on ainakin miettinyt alan vaihtoa. Oppilailla ei ole edes sitä vaihtoehtoa.

Ja mikä onkaan syynä tähän kaikkeen? Syylliset yrittävät kyllä piiloutua sen meksikolaisen oluen taakse, mutta todellisuudessa kyse on uudistuksista. Se on jännä sana, jossa on sisään rakennettuna paljon toiveita ja odotuksia; vähän niin kuin siinä vanhassa pesuainemainoksessa, jossa aineen sanottiin räjäyttävän lian pois. Jos ei ole paljon järkeä päässä, saattaa samaa yrittää dynamiitilla ja lähteehän se lika, mutta kovin puhdasta ei tule. Nyt on vähän sama tilanne uudistusten kanssa. Osaamattomat uudistajat ovat kuin vanha ja nykyään sopimaton kuvaus pienimmästä haitasta: mieluummin laiska kuin tyhmä ja ahkera. Ainakin koulumaailmassa on tuloksista päätellen käytetty siivouksessa dynamiittia, kun on putsattu tutkitusti maailman parhaat oppimistulokset saavuttanutta järjestelmää vanhoista pölyistään. Onnistuneen ja hienon ohjelman tunnistaa siitä, että poliitikot ja byrokraatit ovat kilpaa kehumassa sitä omilla kasvoillaan, mutta turhan usein niistä tulee OHO-ilmiöitä ja niiden taustalla häslänneet poliitikot tekevät bernerit. Ketkä loivat tämänkin uudistuksen?

Eivätkä uudistukset suinkaan rajoitu koulumaailmaan. Vieläkin isompi muutos on meneillään sote- ja maakuntauudistuksessa, joissa toteutetaan lukiouudistuksen kaltaista ”moduuli”-ajattelua. Kun taustalla vaikuttavat vielä lobbareina aiemmat ahkerat ja vaikutusvaltaiset poliitikot, sekä vallan voimaannuttavat byrokraatit, niin ainakaan omat odotusarvoni eivät ole korkealla. Ja kun tietää, miten raha- ja valtataloudessa kylvämisen ja sadonkorjuun metafora toimii, kysymys ei ole edes odotusarvon korkeudesta.

Uudistus onkin mielenkiintoinen sana. 70-luvulla uudistettiin 100-vuotta vanhoja, kauniita kivitaloja purkamalla ne uusien ja uljaiden modernien arkkitehtonisten mallien tieltä. Nykyään uutta käyttöesinettä ostaessaan tietää sen olevan vanha jo maksaessaan tuotetta ja pian varmaan käyttöesineisiin liitetään jatkuva tilaus niin, että uusi toimitetaan automaattisesti, vaikka vuoden välein – automaattiveloituksella luonnollisesti. Ennen vanhaan oli sanonta, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa, mutta sekään ei enää päde. Tuotteiden hinta määräytyy merkin eli ”hype”-arvon perusteella, eikä niiden tarvitse kestää aikaa tai kulutusta: jatkuva tai pitkään kestävä käyttö olisi vain noloa. Nykypäivän köyhät sen sijaan etsivät kirppiksiltä aitoja ja vanhoja ”Uittonin pusseja”, koska hyvälaatuiset sellaiset ovat koeponnistettuja ja kestävät hamaan ikuisuuteen. Mallitkaan eivät vanhene, sillä todella tyylitietoiset arvostavat klassikkoja, oli sitten kyseessä pussi tai nelipyöräinen. Klassikkomallitkin ovat kestäneet esteettisesti ajan kulutusta aivan kuten ne kivitalot, joita aikanaan intohimoisesti purettiin.

Uusi maailma onkin kuvaava ilmaisu. Oikeastaan kaikkea ajallisesti edessämme manifestoituvaa maailmaa ohjaavat samat arkkityypit, sanat. Alussa oli sana jne.. Meille on esimerkiksi vapaa-aika todella tärkeä, mutta missä vaiheessa me lakkasimme omistamasta oman aikamme? Emmekö todellisuudessa myy aikaamme omasta valinnastamme? Jos se ei ole oma valinta ja sen oivaltaa, alkaa olla totuuden ja valintojen äärellä. Vain pakkolaitoksissa ei ole vapaa-aikaa, mutta sielläkin voi halutessaan olla mentaalisesti vapaa.

Toinen hauska esimerkki sanoista on yrittäjä. Se ilmentää nykymaailmassa riskiä ja todennäköistä epäonnistumista, joista jälkimmäinen on seurausta yhteiskuntiemme mielentilasta. Kun on henkisesti totuttu lapsen asemaan, jossa joku muu aina huolehtii, kaikki menee erinomaisesti vakauden tilassa. Sitä ei kannata järkyttää riskeillä, kuten yrittäjäksi ryhtymällä.

Lääketiede sanoo sanana selvästi, että kyse on lääkkeiden tutkimisesta. Nykyinen lääkäri-sana pitäisi jakaa kahteen ryhmään: lääkerit ja parantajat. Valitettavasti parantaja-sanaan on lyöty huuhaa-leima, joten sekin pitäisi uudistaa – ei uudistaa, vaan kehittää parempi tilalle. Onneksi on vielä olemassa pilaamaton sana eli terveydenhuolto, jossa terveydestä huolehditaan, jotta ihmiset eivät sairastuisi turhaan. Sinne tarvitaan vain enemmän ravinnon, liikunnan, unen ja stressittömän elämän – siihen löytyy oikea sanakin, siis terveellisen elämän opastajia. Kaikesta huolimatta sairastuneet pitää sitten pyrkiä parantamaan.

Tiedekään ei tarkoita tietämistä, vaikka nykymaailman hybriksessä monet sen harjoittajat niin kuvittelevat. Tiede on ensisijaisesti tutkimista, kuten johtaminen on johtamista, vaikka monet johtajat kuvittelevat sen olevan paremmuutta. Toimitusjohtajat pitävätkin kärkeä niiden ammattien joukossa, joihin hakeutuu eniten psykopaatteja.

https://www.forbes.com/sites/jackmccullough/2019/12/09/the-psychopathic-ceo/

Johtaminen sanana tarkoittaa edessä olemista ja esimerkin näyttämistä, eikä johtajan arvonimeä pidä antaa niille, jotka tuon artikkelin mukaan luovat kaaosta muille näyttääkseen itse hyvältä. Heihin pätee paremmin kieliuudistuksen mukainen nimitys ”esihenkilö”, joka viittaa lähinnä johonkin esiyhteiskunnalliseen aikaan, jolloin laumajohtajuus ansaittiin voimalla ja väkivallalla. Kieliuudistus itsessään kertoo jo nimenä, mihin se taas johtaa.

Uudistus oli hyvä asia niin kauan, kun ihmiskunta oli menossa kehityksessään ylöspäin. Lakipisteen ohituksen kohdalla etumerkki muuttui. Kaikki on kuitenkin aaltoliikettä ja jossain vaiheessa ihmiskunta alkaa jälleen kehittyä taantumisen sijaan. Sitä ei meille tarjoile esihenkilöt eri organisaatioissa, vaan se on lunastettava omilla valinnoilla. Kaiken voi aloittaa valitsemillaan sanoilla. Oman tien valitseminen saattaa tehdä aluksi kipeää, mutta ei tarvitse olla rikas saadakseen rikkaan elämän, päinvastoin. Omalla esimerkillään voi johtaa muita, jos muut haluavat seurata. Tuskin kukaan aidosti itsenäinen ihminen kuitenkaan haluaa johtaa muita ja silti heidän joukostaan löytyy parhaimmat johtajat. Siihen pätee vanha, turhaan kulutettu sanonta, etteivät he valitse johtamista, vaan johtaminen heidät. Kansan on vaikea valita parasta johtajaa, koska sellainen tulee tuntemattomuudesta ja haluaa siirtää vallan eteenpäin heti, kun oma annettava loppuu. Sellaisia johtajia Suomi ja koko maailma tarvitsee joka saralla. Ja sanotaankin, että kansat saavat sellaiset johtajat, kuin ansaitsevat. Siinä piilee totuuden siemen.

Se oli sitten tässä

 

28.9.21 THL ilmoitti muuttavansa koronaviruksesta kertovaa verkkosivuaan. Jatkossa seurannan painopiste siirtyy viruksen tapausmääristä rokotuskattavuuteen ja vakavien tautitapausten määrän seurantaan. Testien tuijottamisen lopettamista ovat tautitilanteen vaarallisuuteen kriittisesti suhtautuvat esittäneet jo pitkään, itse ainakin 11.4.20.

FB 11.4.2020

Syksyllä testausmanian paisuttua älyttömyyksiin ehdotin seurattavaksi absoluuttisten positiivisten lukujen sijaan niiden osuutta testien kokonaismäärästä, enkä siinä suinkaan ollut ainoa. Itse asiassa ajatus on niin itsestään selvä, että kuka tahansa sen tajuaa. Myös THL raportoi sitä sisäisesti, muttei tuonut sitä julkisesti tai näkyvästi missään esiin. Se herättää väistämättä kysymyksiä.

Nyt, kun tuo positiivisten osuus testeistä on huippulukemissa, on varsin erikoinen hetki luopua testien seuraamisesta ja nimenomaan tuon suhteellisen luvun.

Meitä koronakriittisiä ei kaiken tämän jälkeen voi syyttää vainoharhaisuudesta. Koko kriisin kokonaiskuva on sen verran erikoinen ja se ilmenee hyvin seuraavassa kuvassa:

Keväällä -20 oli akuutti taudin vaihe ja testipositiivisten osuus oli varsin korkea. Siinä vaiheessa tehtyjen testien suhteelliset luvut eivät ole vertailukelpoisia myöhempien vaiheitten kanssa, koska niitä tehtiin ainoastaan selkeästi oireellisille. Näin jälkikäteen katsottuna tauti ei sittenkään ollut lukujen valossa kovinkaan poikkeuksellinen. Ylikuolleisuutta ei juurikaan esiintynyt ja koronakuolleisuus kohdistui lähes täysin hyvin iäkkäisiin yhdistettynä monisairaisiin. Epidemia oli myös nopeasti ohi, sillä jo huhtikuun lopussa positiivisten testitulosten osuus oli alempi kuin nyt elokuun jälkeen. Kesällä -20 tautia ei esiintynyt käytännössä ollenkaan, mikä on normaalia myös kaikkien influenssien kanssa. Myös keväällä synnytetty paniikki helpotti.

Plandemia iskee

 

Varsin hämärä liike tapahtui heinäkuun vaihteessa kesällä -20. Tuolloin testien määrää alettiin nopeasti kasvattaa, vaikka tautia ei näkynyt missään. Tehohoidossa ei ollut yhtään, sairaalassa parikymmentä ja positiivisten osuus testatuista alle 0.5 %, ja kaiken lisäksi kaksi viimeistä olivat laskusuunnassa.

Testien määrää nostettiin niin paljon, ettei siinä ollut mitään tolkkua. Kun kesäkuussa testejä tehtiin alle 15000 viikossa, heinäkuun lopussa niitä tehtiin jo yli 30000. Positiivisten osuus testatuista vain laski ja oli enää 0.20% heinäkuun lopussa. Sairaalassa oli enää 4 koko maassa, eikä teholla ketään! Miksi ihmeessä piti testausta vain lisätä ja nyt suorastaan vimmaisesti? Elokuun lopussa testimäärät olivat jo yli 100000 viikossa. Enempään eivät rahkeet riittäneet. Nyt teholle oli saatu yksi ja sanon näin, koska koronapotilaaksi saatettiin merkitä negatiivisellakin testituloksella, jos oli sopivat oireet tai oli antanut positiivisen testituloksen muutaman viikon sisällä ennen sairaalaan joutumista. Sairaalassa ei elokuun lopussa ollut kuin 9.

 

Syyskuussa positiivisten osuus alkoi hitaasti nousta, mutta sairaalaan ei edelleenkään kovin moni päätynyt. Syyskuun lopussa erikoissairaanhoidossa oli 15 ja teholla 4. Nämä luvut viittaavat siihen, että tauti oli käynyt vaarattomaksi. Tartuntojen määrän kasvu syksyllä kuuluu luonnolliseen virusten kausiluonteisuuteen.

Lokakuun alussa positiivisten osuus saavutti huippunsa, viikon keskiarvo peräti 1,76 %. Naurettavaa! Sairaalaan merkittiin lokakuun lopussa koronapotilaiksi 48 ja teholle 10. Luvut olivat koko valtakunnan kokonaismäärinä todella alhaisia, mutta kasvu hieman yllättävää, kun korkeilla testimäärilläkään ei oikein löytynyt positiivisia. Toisaalta influenssat olivat mystisesti kadonneet kokonaan.

Marraskuussa syksyn pahimpaan influenssa-aikaan positiivisten osuus kasvoi taas vähän ja oli korkeimmillaan vaatimattomat 2.55% viikon keskiarvolla. Erikoissairaanhoitopotilaiden määrä kasvoi vähän yli sadan ja teho-osastopaikkojen määrä vähän yli 20:n. Nämä olivat aivan tavanomaisia influenssalukuja ja kuten sanottua, influenssaa ei enää ollut.

Joulukuussa erikoissairaanhoidon tarve kääntyi lopulta laskuun ja painui joulukuun lopulla alle sadan. Tehohoidon tarve ei muuttunut, eikä myöskään testipositiivisten osuus. Tartunnoiksi kutsuttujen testipositiivisten määrä saatiin kyllä kasvamaan, koska testimääriä nostettiin 30%.

Piikitykset alkoivat joulukuun lopussa.

Tammikuussa ihmiset taisivat olla terveitä, koska erikoissairaalapaikkojen tarve laski alimmillaan 60:een, eikä tehohoidon tarve muuttunut. Positiivisten osuus pysyi alle 2.5 %:n, joten ”tartuntojen” määrä tilastoissa kääntyi laskuun. Tämä saattoi olla punainen vaate, sillä se saattoi vähentää halua ottaa koronapiikki. Pieni ihme on, että positiivisten osuus pysyi alhaisena, vaikka PCR-testin syklimääriä nostettiin pilviin tulosten takaamiseksi. Lopulta testimääriä alettiin nostaa tammikuun lopulta.

Helmikuussa absoluuttiset ”tartuntaluvut” saatiin jälleen nousuun ja maaliskuun alussa, samoihin aikoihin kuin tauti alkoi yltyä vuotta aiemmin, päästiin positiivisten osuudessakin yli 3 %:n. Kun samaan aikaan testimäärät nousivat ennätyslukemiin, niin ”tartuntojakin” saatiin ennätysmäärät ja kunnallisvaalit lykättyä. Lähellekään THL:n kauhuskenaarioita ei silti päästy. Viikon testiennätykseksi jäi maaliskuun puolesta välistä 153000 ja positiivisten osuudeksi 3.40%. Tässä vaiheessa ykköspiikin ottaneiden osuus yli 11 vuotiaista (siinä vaiheessa ei vielä puhutti lasten piikittämisestä koronaa vastaan) lähenteli jo 15 prosenttia ja kakkospiikkikin oli hyvässä vauhdissa. Oli siis syytä laskea jalkaa kaasulta, jotta piikistä näyttäisi olevan jotain hyötyäkin. Isoa osaa näytteli myös kevään tulo, joka karkottaa virukset.

 

 

 

Mites tässä näin kävi?

Kevät parantaa. 2020 tauti oli vielä uusi ja siksi ankara. Toisaalta testimäärät olivat pieniä ja tarkoin kohdennettuja, ja siksi positiivisten testitulosten osuus niin suuri. Vasta huhtikuun lopussa tehtiin yli 20000 testiä viikossa. Toukokuussa tauti oli jo ohi. Kaikki hyvin?

Se mitä seuraavassa esitän, saa rauhallisen mieleni kuplimaan. Ei siksi, etten ymmärtäisi seminaarimatkojen, luentopalkkioiden, kansainvälisten pestien, tutkimusrahoitusten ja parhaimmillaan patenttien omistusten merkitystä, mutta miksi koulutetut, fiksut ihmiset, kaiken tämän kohteina, ostavat kyseenalaistamatta mitään koko jutun. Eikö edes suomalainen maalaisjärki suojele tältä kaikelta? Näköjään ei.

Mitä tapahtui kesäkuun puolivälin jälkeen, on ilmiselvää. Se hyökkää silmille seuraavista kuvista.

Mitä media kertoo tilanteesta ja mitä THL:n ja HUS:n viranomaisesti satunnaisesti erehtyvät sanomaan? Tämä on muka piikittämättömien tauti! Millä perusteella se selittää edelliset kuvat? Haluan painottaa sitä, että 2020 kaikki olivat piikittämättömiä ja suurin osa ilma maskiakin.

Delta-variantti? Se on osoitettu jo lieväksi oireiltaan. Pääasialliset oireet (piikittömillä) nuha, joskus päänsärky ja harvemmin kurkkukipu. Tartunnat saattavat kasvaa sen takia, mutta eivät sairaalaan päätymiset (piikittömillä). Kaiken lisäksi maailmalla raportoidaan virallisia tutkimuksia piikitettyjen loistamisesta tartuntojen ja sairaalapaikkojen tilastoissa. Ne kertovat absoluuttisia lukuja, toisin kuin Suomessa.

Miksi piikitetyt olisivat vaarassa? Siitä varoitettiin jo hyvissä ajoin ennen hätäpiikitysten alkua. Kyse on ns. ADE-ilmiöstä, jonka mainitsi koronapiikkien huolena jopa Duodecumin julkaisu jo keväällä 2020. Itse kirjoitin siitä tällä blogillani 9.12.20.

Ns. ”valeuutiset” julkaisevat tutkimusdataa ja maailman huippuasiantuntijoiden lausuntoja, jotka sitten lukiosta pudonneet, puolueettomat faktantarkastajat sensuroivat pois. Kukaan ei saa Sanoma Oy:n tai YLE:n uutisia lukemalla tietää, kuinka monta ihmistä kuolee tai vammautuu loppuiäkseen koronapiikkien takia, vaikka tiedot löytyvät FIMEAn raportista. Eikä se katso ikää, toisin kuin itse tauti, jolta piikkien pitäisi suojata. Kukaan ei edes tiedä, miten korkea määrä vakavia haittoja todellisuudessa on, koska raportoinnista on tehty kohtuuttoman hankalaa ja suuri osa jää siksi raportoimatta. Siitä huolimatta määrä on niin suuri, että sen pitäisi johtaa toimenpiteisiin. FIMEAn lausunto sanoo kuitenkin, että ”rokotteen hyödyistä ja haitoista voidaan tehdä päätelmiä vasta, kun kaikki käytettävissä olevat tiedot ovat läpikäyneet tieteellisen arvioinnin, joka on osa rokotteen jatkuvaa turvallisuusseurantaa. Jos turvallisuusongelma varmistuu tieteellisessä arvioinnissa, ryhdytään toimenpiteisiin esimerkiksi tuotetietojen ja rokotusohjeiden päivittämiseksi”. Se on valitettavasti siinä vaiheessa jo liian myöhäistä ja itse asiassa on jo nyt.

Kun meitä piikeistä kieltäytyneitä syytetään tartuntojen ja erikoissairaanhoidon paikkojen varaamisesta, niin kysynkin, montako meitä on? 27.9 meitä oli jäljellä enää n. 740000 (Poislukien 0-11 vuotiaat, viimeisin väestönlaskenta). Jos me täyttäisimme sairaalapaikat, niin ilman koko piikkikampanjaa, jolloin kaikki olisivat piikittömiä, erityissairaanhoidossa olisi nyt syyskuussa 433 ja teholla 138 henkeä, kun vuosi sitten samaan aikaan, samassa tilanteessa oli 19 ja 2 henkeä. Ihanko aikuisten oikeasti?! Ei ole ihme, etten usko alkuunkaan valtamedian kategorisia uutisia, että piikittämättömät edustavat enemmistöä sairaalapaikoista ja että kyseessä olisi piikittämättömien epidemia. Mitään selviä lukuja ei esitetä missään, toisin kuin esim. Israelissa. Hesari kehtasi jopa uutisoida, että yli 1000 piikittämätöntä on ollut teho-osastolla. Niin, jos lasketaan koko aika taudin asti alkaen, mutta sen käyttäminen mihinkään vertailuun on suoranaista valehtelua.

Kaiken tämän jälkeen veikkaan, että elokuun alussa laskettiin PCR-testin syklejä ja sillä saatiin positiivisten testitulosten lukema laskuun. Silti se on jälleen kääntynyt nousuun ja nyt ainoa jäljelle jäänyt temppu on, että lakataan raportoimasta tuota lukua. Tämän jälkeen kaikki on jälleen influenssaa, jota viime talvena ei tilastojen mukaan esiintynyt lainkaan.

Selittäkää tämä tai lakatkaa syyllistämästä meitä.

Omalta osaltani koronan pohtiminen loppuu tähän. 

Savua ja peilejä

 

Vuosi sitten päiviteltiin koronan kummallisuuksia, jotka eivät vastanneet ollenkaan tunnettuja tieteellisiä faktoja virustartunnoista. Sittemmin kummalliseksi on osoittautunut lähinnä viranomaisten toiminta, mikä myös selittää taudin kummallisuudet. En lähde sitä edes erittelemään, sillä se on laajalti tiedossa ja monessa yhteydessä esiin tuotua. Sen sijaan esitän tyhmiä kysymyksiä. Kaikki numerot on poimittu THL:n tilastoista.

Positiivisten COVID-19-tapausten osuus testatuista näytteistä

Olen FB-sivuillani päivitellyt sitä, ettei media julkaise selkeästi positiivisten testitulosten osuutta testien määrästä, joka kertoisi viruksen todellisesta levinneisyydestä (jos unohdetaan PCR-testien ongelma). Sen sijaan puhutaan ainoastaan positiivisten tulosten absoluuttisesta määrästä, jota kutsutaan virheellisesti tartuntojen määräksi ja poliitikot sekä poliittiset viranomaiset uhkailevat rajoituksilla sen perusteella.

 

THL tietää tasan ja tarkkaan vain suhteellisen luvun merkitsevän jotain, ja julkaisevat sen joka viikko ns. hybridistrategian seurantaraportissa. Siellä siitä käytetään jopa nimitystä ”Positiivisten COVID-19-tapausten osuus testatuista” tartuntojen sijaan. 16.9.2020 päivätyssä raportissa todetaan sen yhteydessä, että ”Tilanteen kehittymistä pitää seurata ja arvioida tiiviisti ja mahdollista epidemian uutta aktivoitumista”. 16.12.2020 -raportista selviää, että 2% on sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelmassa käytetyn luokittelun mukaisesti yksi leviämisvaiheen mittareista. Siinä ei tosin ole mitään järkeä, koska leviämisessä lähtökohtaisesti tuon mittarin antama luku kasvaa. Jos se pysyy pitkään muuttumattomana, taustalla on jotain kummallista. Tähän liittyykin ensimmäinen tyhmä kysymykseni, mutta sitä ennen hauska havainto tuosta mittarista. Kyseisissä raporteissa lukee 30.12.2020, että ”positiivisten näytteiden osuus on hieman laskenut edellisiltä viikoilta”. Lopullisten lukujen päivityttyä sen todellinen arvo oli 2.27% ja se oli noussut yllättävän paljonkin edellisen viikon todellisesta luvusta 1.70%. Joka tapauksessa neljä viikkoa tämän jälkeen raportissa lukee, että suhdeluku on noussut ja neljän viikon nousuputken jälkeen sen arvo oli 2.36%. Nousua kuukaudessa siis 0,09%. Seuraavalla viikolla 3.2.2021 -raportissa todetaankin, että ”Valtakunnallisesti osuus on pysynyt vakaana viimeisten viikkojen ajan”.

 

Positiivisten testitulosten kasvu alkoi elo-syyskuun vaihteesta ja saavutti ensimmäisen huippunsa (2.63%) 25.11.2020. Tämä on aivan normaali kehitys syksyisten flunssakausien kanssa ja lukuna 2.63% on varsin vaatimaton verrattuna Yhdysvaltoihin, jossa sama luku on vaihdellut välillä 6-10%. Marraskuun lopun jälkeen se pyöri 2.5%:n molemmin puolin ja vaikka maaliskuun puolella on nähnty aavistuksen yli 3%:n lukuja, nekin laskevat jonkin verran johtuen tuloksia pidemmällä viiveellä saatavista lopullisista testimääristä.

Mutta se tyhmä kysymykseni.

Joulukuun puolivälissä syyskauden epidemia näytti nopean taantumisen merkkejä. Testipositiivisten lasku alkoi 25.11 ja oli kuukautta myöhemmin enää 1.70%. Sairaalahoidot tehohoito mukaan lukien aloittivat laskun viiveellä kolme viikkoa myöhemmin. Vaimeneminen oli selviö ja luonnollista. Sitten tapahtui kummia. Miten on mahdollista, että testipositiivisten määrä kääntyi taas nousuun, vaikka sairaalatarve jatkoi laskuaan aina helmikuun puoliväliin saakka? Samoin kuolemantapaukset, joiden kasvu seuraa sairaalapaikkojen kasvua parin viikon viiveellä, lähtivät jyrkkään ja trendinä kestävään laskuun 23.12; samaan aikaan, kun positiiviset testitulokset lähtivät nousuun. Onko tämä kaikki kummallista?

Vuodepaikat

25.11.2020 mahtoi olla poliittisesti mielenkiintoinen päivä, tai ehkä sitä edeltänyt viikko. Samaan aikaan, kun positiiviset testitulokset saavuttivat huippunsa ja media syötti sanomaansa, sairaalapaikat ponnahtivat samaan aikaan viikossa 45% ylöspäin ja seuraavalla viikolla vielä 27% lisää. Näytti pahalta! Sitten alettiin yhtäkkiä raportoida erikseen perusterveydenhuollon ja erikoissairaalahoidon luvut. Hybridistrategiaraportti 9.12.2020 kertoi, että ” Sairaanhoitopiirien raportoima tieto terveyskeskussairaaloiden akuuttiosastoilla olevista potilasta on ollut osin puutteellista”. Tyhmä kysymykseni on, että voisikohan olla niin, että perusterveydenhuollon potilaita ei aikaisemmin edes yritetty kirjata ja että kevään lukujen kanssa vertailtaessa pitäisi käyttää ainoastaan erikoissairaanhoidon lukuja? Ainakin vertailu kevään lukuihin viittaa siihen, samoin kuin tehohoidon tarpeen kasvu verrattuna erityissairaanhoidon määrään. 25.11 ja 2.12 ovat kummallisia poikkeamia, jotka katoavat perusterveydenhuollon raportoinnin myötä.

Ei estä tartuntoja

Kaikkien rokotteiden valmistajat ilmoittavat, etteivät ne estä tartuntojen saamista tai tartuttamista. Tohtori Geert Vanden Bossche, todellinen rokoteasiantuntija, sanoo koronarokotteiden altistavan rokotetut virusmuunnoksille, johon rokotteen spesifiset vasta-aineet eivät tehoakaan, eivätkä luonnolliset laajaspektriset vasta-aineet pärjää kilpailussa näille spesifisille vasta-aineille. Vielä ainakaan Suomen tilastoissa ei positiivisten testitulosten kasvua ole näkyvissä, ellei sitten maaliskuun pientä nousua lasketa. Sellaista positiivisten testitulosten kasvua ei ole näkynyt, joka selittäisi edes vähäistä sairaalahoidon tarpeen viimeaikaista kasvua.

 

Kolmas tyhmä kysymykseni onkin, että onko olemassa tilastoa siitä, kuinka moni sairaalakoronapotilas on saanut koronarokotteen? Umpityhmä kysymys olisi, voisivatko rokotteet nostaa vuodepaikkojen täyttöastetta? Onhan Fimean koronan haittavaikutusilmoituksissa neljättä sataa vakavaa ilmoitusta, jotka tyypillisesti vaativat sairaalahoitoa. Jos lopuksi saisi esittää vielä yhden tyhmän kysymyksen: mikä olisi taudin tilanne Suomessa, jos PCR-testien syklimäärä laskettaisiin laitteen ohjekirjan mukaiseksi ja koronapotilaiksi sairaalassa rekisteröitäisiin ainoastaan vakavia (muutenhan eivät olisi sairaalassa) keuhko-oireita kärsivät testipositiiviset. Ja jos negatiivisesta tuloksesta huolimatta olisi silti syytä epäillä tautia, niin miksei yksinkertaisesti testattaisi toistamiseen? Ilman perusteellista ja täysi avointa dataa kukaan ei voi todistaa, että koronaepidemiaa on edes olemassa, eikä toisaalta kukaan pysty myöskään todistamaan, ettei sitä olisi olemassa. Kyse olisi siis uskonnosta.

Ja lopuksi muista maista. En ole tutkinut niitä sen tarkemmin ja jokaisessa tuntuu olevan omat kuvionsa. En siis osaa esittää niistä tyhmiä kysymyksiä, jos joku haluaa vedota niihin vaarallisina esimerkkeinä.

Feci fieri infectum non potest

 

Hanna Nohynek (ylilääkäri, THL) sanoi MOT:n ”Meitä ette rokota” -ohjelmassa: ”Silloin sen ihmisen pitää miettiä, että kuinka vakava tää tauti on mulle tai mun läheisille tai niitä, joita mä hoidan, jos on kyse hoitohenkilökunnan ihmisestä. Ja kuinka todennäköinen tämmönen harvinainen haitta on mulle. Se on tämmöistä jatkuvaa riskianalyysia, niin kuin elämässä muutenkin”. Vastaus oli kysymykseen, mitä sanoa ihmisille, jotka vaativat sadan prosentin turvallisuutta. Sitä tuskin juuri kukaan tekee, mutta Covid-19 -rokotteen turvallisuudesta Nohynek sanoi hieman aiemmin ohjelmassa: ”Myyntiluvan tulee saamaan vain sellaiset rokotteet, joitten turvallisuutta on seurattu vähintään kaksi kuukautta sen jälkeen, kun tutkittava on saanut sen toisen annoksen. Me tiedetään, että valtaosa haittareaktioista tulee tän kahden kuukauden sisällä”. Suurin osa ihmisistä on luultavasti huolissaan myöhemmin tulevista vakavista haitoista ja kuten Nohynek sanoo, ihmisen pitää itse miettiä, mitkä ovat taudin todelliset riskit ja vastaavasti mitkä ovat rokotteen. Tähän haluaisin lisätä sen, että myös rokotteen todellista tehoa on syytä pohtia.

Mutta miten ihmiset voivat tehdä omia riskiarvioitaan, jos viranomaiset eivät kerro riskeistä avoimesti?

Tiedän hyvin, että tällainen artikkeli lyö minuun leiman rokotevastaisena, ilmaisu, joka on luotu itsenäisesti ajattelevien ihmisten dissaamiseksi, aivan kuten salaliittoteoreetikko, foliohattu jne. Onkin varsin kummallista, että kun tällaisena tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja monitasoisen rasismin vastaisena aikana, jolloin vakiintunutta kieltäkin muokataan näiden arvojen vaalimiseksi, virallisesta totuudesta poikkeavia, itse ajattelevia ihmisiä saa vapaasti pilkata epäkunnioittavilla nimityksillä. Tähän liittyy myös Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaama sananvapaus, josta journalistiliitto sanoo näin:

Sananvapaus

En aio käyttää tuon lausuman sallimia kärjekkäitä, provosoivia tai jopa loukkaavia ilmaisuja, vaan pyrin tässä artikkelissa asian analyyttiseen tarkasteluun varmoja totuuksia esittämättä. Koska tässä kyseessä ovat yhteiskunnalliset asiat, mielestäni tämä artikkeli kuuluu sananvapauden ydinalueelle. Silti tämän esittäminen esimerkiksi Facebookissa johtaisi luultavasti nopeaan sensurointiin ja jopa rokote-sanan käyttäminen tähän blogiin ohjaavassa saatteessa tekisi luultavasti saman. Toki Google voi myös sensuroida artikkelin tai sulkea koko blogin.

”Rokotevastainen” -nimityksen torjumiseksi haluaisin muistuttaa, mitä Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecimin tämän vuoden julkaisussa nro 12 sanoo: ”Mahdollisten haittavaikutusten vuoksi varovaisuutta ja huolellisuutta tulee kuitenkin noudattaa ennen COVID-19-rokotteiden etenemistä laajoihin kliinisiin rokotetutkimuksiin”. RNA-rokotteesta se sanoo, että ”Näiden käytöstä rokotekehityksessä on kuitenkin vasta rajallisesti näyttöä”. Sama artikkeli myös muistuttaa siitä, että uudet rokotehankkeet voivat mennä pieleen: ”inaktivoituun RS-virukseen perustuva rokote ei 1960-luvulla ainoastaan epäonnistunut bronkioliitin ehkäisyssä vaan pahensi tautia. Tällöin 80 % RS-virusta vastaan rokotetuista lapsista sairastui poikkeuksellisen vakavaan tautiin altistuessaan RS-virukselle rokotuksen jälkeen”.

Duodecim

Nyt kuitenkin ennen kokeilematon tekniikka halutaan ottaa käyttöön pika-aikataululla ja altistaa sille koko ihmiskunta. Mikä voisi mahdollisesti mennä pieleen? Eivät ainoastaan huolestuneet kansalaiset esitä tästä kritiikkiä, vaan myös iso asiantuntijajoukko on nostanut varoittavan sormensa. Harva kuitenkaan uskaltaa riskeerata työpaikkansa tai tutkimusmäärärahansa. Onneksi löytyy vapaitakin tieteen edustajia ja mitä rokotteisiin tulee, varsin läheltä sisäpiiriä. Entinen Pfizerin varatoimitusjohtaja ja tieteellinen johtaja Dr. Michael Yeadon sekä saksalainen keuhkospesialisti, parlamentaarikko Dr. Wolfgang Wodarg jättivät 1.12 kiireellisen pyynnön SARS-CoV-2 -rokotetutkimusten pysäyttämiseksi.

Vetoomus

Tohtori Wodarg onnistui vuonna 2010 pysäyttämään poliittisen asemansa ansiosta sikainfluenssan (H1N1) kohdalla juuri samanlaisen kehityksen, mitä olemme todistaneet Covid-19:n kohdalla. Hän syytti lääketeollisuutta paniikkikampanjasta ja WHO:n painostamisesta rokotteiden myymiseksi. Sillä kertaa hän onnistui pysäyttämään paniikin ja osoittautui olleen oikeassa viruksen suhteen; ettei kyseessä ollut tavallista kausi-influenssaa vaarallisempi tauti. Myös silloin kehitettiin rokote pikavauhdilla ja siitä jäi monen elinikäiseksi kurjuudeksi narkolepsia. Myös Covid-19 -kriisissä hän on esittänyt vastaavan kritiikin hyvin varhaisesta vaiheesta alkaen, mutta tällä kertaa hänet on vaimennettu mm. erottamalla hänet korruptiota tutkivasta kansainvälisestä kansalaisjärjestöstä ”Transparency International”.

Monet virallisen totuuden uhmaajat pyrkivät esittämään todisteita kantansa perusteeksi, mutta nämä sivuutetaan järjestään niihin tutustumatta tai leimataan suoraan valheiksi, salaliittoteorioiksi ja ties miksi. Mutta kun nyt meille myydään rokotetta, niin pidän itseäni oikeutettuna esittämään asiantuntijoille kysymyksiä siitä. Onhan kyseessä itseni lisäksi myös kaikkien läheisteni ja viime kädessä kaikkien ihmisten terveys. Tässä tapauksessa luotan maamme omiin asiantuntijoihin, sillä lääketeollisuudella ei ole myyntiluvan saannin jälkeen vastuuta rokotteiden riskeistä.

Kysymys 1: Toimiiko rokote?

Pfizerin kokeessa oli 44000 osallistujaa, joista 170 todettiin saaneen covid-19 -tartunnan. Näistä 162 oli placebo-ryhmässä ja 8 rokoteryhmässä, josta pääteltiin, että 154 välttyi tartunnalta rokotteen ansiosta. 170 on kuitenkin auttamattoman pieni näytejoukko mihinkään johtopäätökseen. Tartunnat on myös analysoitu PCR-testillä, joka on paitsi täysin epäluotettava, myös manipuloitavissa toiveiden mukaiseksi. Yeodon/Wodarg -vetoomuksessa vaaditaan tartuntojen todentamista ns. Sanger-sekventoinnilla.

Kun ensimmäinen kriteeri rokotteelle on, että se toimii, niin mikä on viranomaiskanta asiaan? Onko esimerkiksi julkaistu tehoestimaatin 95 prosentin luottamusväliä, eli millä todennäköisyydellä rokotteen teho oikeasti on luvatun mukainen?

Kysymys 2: Onko olemassa moraalinen kansalaisvelvollisuus ottaa rokote, vaikkei pakkoa olekaan?

Nyt myyntilupaa odottavat Covid-19 -rokotteet eivät estä tartuttamista, vaan niiden luvataan ehkäisevän tartunnan saamisen ja varsinkin sen vaikeamman muodon. Eikö siis ole perusteetonta puhua kansalaisvelvollisuudesta ja varsinkin asettaa erilaisia rajoitteita ihmisille, jotka eivät ota rokotetta? Eikö kysymys ole vain oman tarttumispelon lievittämisestä?

Kysymys 3: Onko se turvallinen?

Ymmärrän teorian RNA-rokotteen takana (selitys lukijoille alempana). Se, mistä kansalaisille ei puhuta, on RNA-rokotteiden suurin riski, minkä edellä mainittu Duodecimin artikkelikin mainitsi eli vasta-aineriippuvainen taudin vaikeutuminen (antibody dependent enhancement, ADE) (selitys lukijoille alempana). Sitä on havaittu koronavirusten yhteydessä ja on olemassa vakava riski, ettei rokote ainoastaan epäonnistu, vaan pahentaa seuraavaa, jonkin muun koronaviruksen aiheuttamaa tautia. Seuraukset voivat olla katastrofaaliset.

ADE-riskit voidaan poissulkea ainoastaan riittävän pitkällä, ehkä jopa 10 vuotta kestävällä seurannalla tai rokotteen saaneiden tartuttamisella aidolla, ”villillä” viruksella, joista jälkimmäinen lienee täysin laitonta. Eläinkokeet eivät riitä.

Miten siis ADE-riski on voitu eliminoida muutaman kuukauden mittaisella tutkimuksella?

Solubiologia on monimutkaista systeemibiologiaa, jossa lopputulos voi aina yllättää, vaikka yksittäiset säännöt tunnettaisiinkin etukäteen. Kaikkea ei voida edes tietää. Tämän takia ainoa tapa tutkia turvallisuutta on riittävien ja riittäväkestoisten kokeiden avulla. Niitä ei voi korvata ”tehokkuudella”. Ei ole suinkaan yllättävää, että jo teorian tasolla voidaan tunnistaa useita riskejä RNA-rokotteiden kohdalla.

Esimerkiksi Yeodon/Wodarg -vetoomuksessa varoitetaan piikkiproteiinien sisältämistä synsytiini-homologisista proteiineista, jotka ovat välttämättömiä istukan muodostumisessa. Turvallisuustesteissä pitää ehdottomasti varmistaa, ettei rokote aiheuta immuunireaktiota synsytiini-1 -proteiinia vastaan. Siitä voisi seurata pysyvä hedelmättömyys.

Ihmisiä on askarruttanut myös, voiko viruksen mukana siirtyä perimäämme jotain pysyvää. Epäilykselle lähinnä naureskellaan. Alempana oleva RNA-rokotteen perusteoria osoittaa sen pelon vääräksi, mutta pintaa syvemmältä löytyy kuitenkin mekanismit, joilla sekin on mahdollista. Todennäköisyydet ovat luultavasti pieniä, mutta sopivissa olosuhteissa jopa seuraaville sukupolville siirtyvä koodi on mahdollista. DNA-mekanismit on kuitenkin selitetty alempana, joihin haluaisin mielelläni asiantuntijan kommentin. Mukana on muitakin potentiaalisia riskejä.

Britanniassa alkanut rokotuskampanja toi heti esiin vakavia allergiareaktioita ja nyt suositus on, ettei rokotetta anneta kenellekään, jolla on aikaisempaa lääke- tai ruoka-allergiaa. Erikoista tapauksessa on, ettei ongelma tullut vastaan lääkkeen testauksen aikana.

RNA-rokotteen toimintamekanismi

RNA ja DNA kuljettavat ohjeita, joiden perusteella niiden määrittelemät proteiinit rakennetaan. Solut lukevat ohjeet rakentaakseen tarvittavat proteiinit. Covid-19 RNA-rokotteessa on ohjeet rakentaa melkein täydellinen kopio SARS-CoV-2 virusta ympäröivistä ”piikkiproteiineista” (S-proteiini), joiden avulla virus pääsee ihmisen soluihin. Kohteena immuunijärjestelmän torjuntatoimille se on täydellinen, koska piikit sijaitsevat viruksen ulkopinnalla ja ilman niitä se ei pääse soluun.

Rokote annetaan pieneen määrään ihmisen lihassoluja. Nämä solut muuttuvat sitten piikkiproteiinitehtaaksi, ei siis kokonaisia viruksia tuottavaksi. Piikit ovat kuitenkin keholle vieraita ja immuunisolut luovat niille spesifisiä vasta-aineita ja muistisoluja, jotka voivat luoda lisää oikeita vasta-aineita, jos aito Covid-19 -virus tai lähelle samankaltainen iskee. Vasta-aineet peittävät viruksen, jolloin se ei pysty tartuttamaan soluja eikä kopioitumaan soluissa. Rokotteen sisältämä RNA tuhoutuu solujen toimesta luonnollisen mekanismin kautta. Keho jää ennalleen vasta-aineita ja piikkiproteiinin tunnistavia immuunisoluja lukuun ottamatta.

Perinteisissä rokotteissa annosteltaisiin suoraan piikkiproteiineja tai toimintakyvyttömäksi tehtyjä viruksia piikkeineen päivineen.

Teoriassa RNA-rokote vaikuttaa toimivalta ja turvalliselta. Mutta kuinka usein teoria ja todellisuus ovat kaksi eri asiaa?

Vasta-aineriippuvainen taudin vaikeutuminen (antibody dependent enhancement, ADE)

ADE on potentiaalinen Troijan hevonen. Rokotetieteessä ongelma tunnetaan yleisesti ja siitä löytyy pitkä lista tutkimuksia. Rokoteteollisuus vastaavasti vähättelee ongelmaa teoreettisena ja väittää eläinkokeilla varmistettavan, ettei ADE-riskiä ole. Ihmiset eivät kuitenkaan ole riittävän samankaltaisia minkään eläimen kanssa, jotta varmuus voitaisiin saada. ADE-riskin vähättelyn ymmärtää bisneksen kannalta perustelluksi, koska sen varmistaminen saattaa viedä vuosikymmenen. Kuinka usein olemmekaan kuulleet koronan yhteydessä, että mennään terveys edellä…

Syystä tai toisesta vasta-aineet saattavat kiinnittyä virukseen poistamatta sen infektiivisyyttä. Se voi johtua sidoksen heikkoudesta, riittämättömästä peitteestä viruksen ympärillä tai vasta-aineiden määrän vajeesta. Toimiva vasta-aine voi myös ajan saatossa muuttua toimimattomaksi, kun se kohtaa uuden tyyppisen viruskannan.

Vasta-aineiden toimintakyvyn puute ei automaattisesti aiheuta ongelmia, vaan ns. vasta-aineriippuvainen taudin vaikeutuminen liittyy tiettyihin viruksiin, joista tunnetuimpia lienevät Ebola ja HIV. Näihin kuuluu myös koronavirusten perhe, eikä liene yllätys, että juuri tämä on ollut syynä koronavirusrokotteiden epäonnistumiseen. Kokeet ovat päättyneet jo eläinkokeisiin. ADE-ongelmassa rokotteen saanut reagoi paljon voimakkaammin virukseen, kuin jos hän ei olisi koskaan saanut rokotetta. Näin kävi 60-luvulla RS-rokotteen kanssa. RS-virus on paramyksovirus ja sattumaa tai ei, mutta SARS-virusta epäiltiin alussa myös paramyksovirukseksi. Molemmat, kuten luonnollisesti myös Covid-19, ovat RNA-viruksia.

ADE-mekanismia ei tiedetä varmuudella, mutta teorian mukaan toimimattoman vasta-aineen takia neutralisoitumaton virus pääsee FcγRII-reseptorin välityksellä immuunisoluihin. Näitä reseptoreita on erityisesti monosyyttiperäisissä makrofageissa. Nämä ovat elimistön syöjäsoluja, jotka syövät vieraiksi tunnistettuja mikrobeja ja vierasaineita. Lisäksi ne siivoavat pois ikääntyneitä ja kuolleita soluja sekä kudosjätteitä. Jos virukset pääsevät kopioitumaan näissä soluissa, voi vain arvailla, millaista tuhoa se tekee immuunivasteelle. Siksi tätä ongelmaa kutsutaan hyvällä syyllä Troijan hevoseksi.

Tämä voi aiheuttaa hyperinflammatorisen vasteen, sytokiinimyrskyn ja immuunijärjestelmän yleisen sääntelyn häiriön, jonka avulla virus voi vahingoittaa enemmän keuhkoja ja muita kehon elimiä. Lisäksi uudet solutyypit koko kehossa ovat nyt alttiita virusinfektioille johtuen FcyRII-reseptorin helpottamasta ylimääräisestä viruksen sisääntuloreitistä, jota ilmentyy monilla erilaisilla solutyypeillä.

Rehellisyyden nimissä täytyy korostaa, että samoin kuin RNA-rokotteen toiminta, myös ADE-mekanismi on vain hyvä teoria, vaikka ongelma onkin todellinen. Se ei koske kaikkia viruksia, eikä edes kaikkia saman kannan viruksia. Tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että ADE on vallitseva ongelma koronaviruksissa ja erityisesti SARS-viruksissa. Siksi SARS-CoV-2 -viruksen kohdalla uhka on todellinen, eikä turvallisuudessa voi missään tapauksessa oikoa. SARS-CoV rokotetta kehitettäessä käytettiin rokotteessa piikkiproteiinia. Sekä reesusmakakakki apinat että hiiret saivat vakavia keuhkovaurioita rokotteen saaneiden ryhmässä, kun taas rokottamattomilla näin ei käynyt. Eläinkokeissa tartunta aiheutettiin tahallaan. Normaalielämässä ongelma ei esiinny vasta, kun aito, ”villi” virus iskee. Se saattaa olla jokin muukin koronavirus, vaikka jokin endeeminen koronavirus, jollaiset aiheuttavat vuosittain flunssia.

Maallikon epäilys herää tässä vaiheessa, että mikäköhän on ollut tässä epidemiassa vakavan muodon sairastaneiden rokotushistoria. Ainakin useat tutkimukset osoittavat, että aikaisemmat influenssarokotteet ovat altistaneet Covid-19 tartunnoille.

ADE-ongelman esiintymättömyys ei vielä tarkoita, että vaara olisi ohi. Rokote saattaa toimiakin turvallisesti useita vuosia, mutta virusten mutaatiot saattavat muuttaa vasta-aineen toimimattomaksi. Niiden pitoisuuskin saattaa laskea vuosien saatossa. Viruksesta saattaakin tulla patogeenisempi rokotteen takia, eikä sitä pystytä riittävän suurella varmuudella ennustamaan pitkilläkään tutkimusajoilla, saati sitten muutaman kuukauden pikatutkimuksella.

Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota myös rokottamattoman saaman tartunnan tapauksessa syntyviin vasta-aineisiin. Ensinnäkään läheskään kaikille tartunnan saaneille ei synny vasta-aineita, koska immuunijärjestelmän ensipuolustus hoitaa ongelman. Immuunijärjestelmä on muutenkin erittäin monimutkainen systeemi, jossa on niin kilpailevia kuin ei-kilpailevia osia liittyen ADE-ongelmaan. Osa kokonaisuutta ovat erityyppiset T-solut, jotka moduloivat näitä tapahtumia. T-solut myös reagoivat eri osiin viruksissa. Todellisessa tartunnassa virukset kohtaavat koko immuunijärjestelmän kokonaisuutena, kun taas rokotteissa altistus on vain piikkiproteiini tai neutralisoitu virus ja vaste sen mukainen.

Pahinta tässä kaikessa on se, että kun rokote on annettu, sitä ei voi enää peruuttaa. Seuraukset voivat tulla vasta vuosien päästä. Onko se riski sen arvoinen näillä kuolleisuusluvuilla ja varsinkaan Suomessa? Todellisuudessa muunkin maailman luvut saattavat osoittautua lopullisissa kuolinsyyanalyyseissä paljon matalimmiksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on esitetty useita kriittisiä analyysejä virallisia lukuja vastaan ja Ruotsissakin on esitetty arvioita, että todellisten koronakuolleiden määrä olisi suhteessa väkilukuun paljon lähempänä Suomea, kuin viralliset luvut osoittavat. Joka tapauksessa meidän tulisi toimia omien lukujemme pohjalta.

RNA-rokote ja perimä

Solubiologian perusteiden mukaan RNA ei voi muuttaa ihmisen genomia. RNA ei yhdisty DNA:han, eikä RNA säily pitkään, ennen kuin solu tuhoaa sen. Asia on niin yksinkertainen, ettei kukaan vähänkään asioita ymmärtävä edes pohdi moista. Silti asia ei ole niin itsestään selvä. Solubiologia harvoin on.

Ei ole mitään salatiedettä, että RNA voi käänteiskopioitua DNA:ksi. Eräissä viruksissa, kuten hepatiitti-B ja retrovirukset, joihin myös HIV kuluu, on käänteiskopioijaentsyymi, joka kopioi viruksen yksijuosteisen RNA:n infektoidun solun käyttämäksi kaksijuosteiseksi DNA:ksi. Vastoin yleistä kuvitelmaa ja dogmia, informaatio voi siirtyä RNA:sta DNA:han, kuten useat tutkimukset osoittavat.

Monille saattaa tulla yllätyksenä, että ulkoisten virusten lisäksi ihmisen perimässä on endogeenisiä retroviruksia (ERV) ja perimästä peräti 5-8% koostuu ERV-sekvensseistä. Nämä siirtyvät geeneissä sukupolvelta toiselle ja nekin sisältävät käänteiskopioijaentsyymin. On vielä sellainenkin geneettinen komponentti kuin retrotransposonit, jotka leikkaavat ja liimaavat itseään genomin eri kohtiin käyttäen käänteiskopioijaentsyymiä.

Nämä endogeeniset käänteiskopioijaentsyymit voivat periaatteessa muuttaa yksisäikeisen RNA:n kaksisäikeiseksi DNA:ksi. Retroviruksissa on myös integraasi-entsyymi, joka pystyy integroimaan kyseisen DNA:n osaksi isäntäsolun genomia. Ainekset ovat olemassa ihmisen soluissa muuttamaan RNA-rokotteen osaksi solun DNA:ta, mutta kaikesta huolimatta se vaatii erityisolosuhteet ja on siksi epätodennäköistä.

Mutta silti se ei ole mahdotonta, eikä kaikki tapahdu aina oletetusti. Rokotteen ja sen altistamien solujen pienet määrät pitävät myös huolen siitä, ettei uusi perimä leviä. Mutta jos tämä tapahtuukin kantasoluissa, vaikutus somaattisissa soluissa on paljon laajempi. Solubiologian säännöt sanovat kuitenkin, ettei tämäkään vaikuta iturajan soluihin. Silti luuytimensiirroissakin on tullut yllätyksiä ja geneettiset modifikaatiot ovat siirtyneet sukusolujen kautta tuleville sukupolville ilman järkevää tieteellistä selitystä.

Toki aito viruskin voi päätyä genomiin ja erityisesti näin tapahtuu aika ajoin retrovirusten kanssa, joista endogeeniset retrovirukset ovat osoituksena. Esimerkiksi MERS, SARS-CoV, and SARS-CoV-2 eivät kuitenkaan ole retroviruksia ja vain lyhyitä segmenttejä ei-retroviruksien genomeista on havaittu ihmisen genomissa. Suurin este on aika, sillä virusten RNA:t ovat soluihin päästyään epästabiileja. Rokotteen RNA:ta on sen sijaan manipuloitu stabiliteetin lisäämiseksi ja siten piikkiproteiinituotannon maksimoimiseksi. Tämä aika saattaa lisätä mahdollisuutta käänteiskopioitua DNA:ksi.

Jos piikkiproteiini-antigeeni asettuisi osaksi somaattisten solujen genomia, siitä luultavasti seuraisi pysyvä autoimmuunisairaus, kun immuunijärjestelmä taistelisi jatkuvasti näitä soluja vastaan. Jos taas kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta geneettinen modifikaatio päätyisi iturajan soluihin, tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisesti kaikissa soluissa kyky tuottaa piikkiproteiinia. Nyt vaan ne olisivat läsnä syntymästä lähtien ja siten eivät enää vieraita. Näin ollen näiden ihmisten immuunijärjestelmä ei enää tunnistaisi koronaviruksia vaarallisiksi.

Ja vielä kerran haluan korostaa, ettei rokotteen asettuminen solujen DNA:han ole todennäköistä, mutta sekin riski pitäisi huomioida ja sitä tarkastella, sillä pahimmillaan seuraukset voisivat olla ikävät. Täytyy muistaa, että nyt ollaan kokeilemassa ”geeniteknologiaa” valtavassa mittakaavassa ilman mitään aikaisempaa kokemusta.

Muita riskejä

Tässä on pohdittu rokotteen mahdollisuutta muuttaa ihmisen genomia, mutta toinenkin erittäin vaarallinen riski on olemassa. Jos rokotteen kohdistamat solut saavat virustartunnan, tai kyseessä on endogeeninen virus, samaan aikaan aktiivisen rokote-RNA:n kanssa, nämä saattavat saada genomiinsa piikkiproteiinin valmistamisen. Näin muuten vaarattomista tai tiettyihin kudoksiin rajoittuneet virukset saattavat saada pääsymekanismin esimerkiksi keuhkoihin ACE2-reseptorin kautta muuttuen yhtäkkiä vaarallisiksi.

Pfizerin RNA-rokote sisältää polyetyleeniglykolia (PEG). 70% ihmisistä kehittää vasta-aineita tälle yhdisteelle eli moni voi saada allergisia ja potentiaalisesti fataaleja reaktioita rokotteesta.

Immunopatogia asettaa omat haasteensa, jotta kehon oman immuunijärjestelmän ylireagointi ei vahingoittaisi potilasta. Vialliset T-solut saattavat aiheuttaa allergisia reaktioita tai virheelliset vasta-aineet voivat sekoittaa koko immuunipuolustuksen.

Lopuksi lohdun sanoja

Ihmisen immuunijärjestelmä on yllättävän tehokas ja harvoin siitä puhutaan mitään. Tästä saattaakin syntyä mielikuva, että kaikkiin vakaviin tauteihin tarvitaan rokote.

Ihmisen puolustusjärjestelmän ensimmäinen rintama koostuu sellaisista asioista kuin iho, sylki, mahaneste, lima, värekarvasolut, suolistofloora jne., jotka estävät mikro-organismeja kiinnittymästä soluihin. Ja jos kiinnittyvät, makrofagit hoitavat putsauksen. Pelkästään näiden teho tuli ilmi Diamond Princess -aluksella, jossa virus levisi karanteeniin joutuneella laivalla.

Jos edellä mainitut eivät riitä, useimmilla ihmisillä limakalvojen Immunoglobuliini IgA -vasta-aine ja T-solut hoitavat koronaviruksen ilman juuri mitään oireita. On myös havaittu ristiinimmuniteettia muiden vilustumisvirusten kanssa.

Vasta näiden jälkeen astuvat peliin humoraaliset vasta-aineet IgM ja IgG. Siksi vasta-aineiden tarve laumaimmuniteetin toteutumiseen saattaa olla parhaimmillaan niinkin alhainen kuin 10%, sillä virus ei läpäise useampien edellä mainittua ensipuolustusta.

Viruksen hiipumiseen aalto aallolta ei vaikuta ainoastaan laumaimmuniteetti, vaan virukset muuttuvat myös itsekin vaarattomammiksi. Yleensä pelotellaan viruksen mutaatioilla, että uusi versio voisi olla paljon vaarallisempi, mutta evoluutiossa säilyvät vahvimmat ja ne ovat ne, joilla on suurin mahdollisuus selvitä populaatiossa eli harmittomimmat. Vaaralliset versiot saavat ihmiset eristäytymään ja niiden leviäminen lakkaa, kun taas harmittomat eivät aiheuta juurikaan oireita ja ihmiset levittävät niitä tietämättään. Viruksia on aina ollut olemassa ja tulee aina olemaan, joten niiden kanssa on turha ryhtyä avoimeen sotaan.

SARS-CoV-2 -viruksesta on havaittu, että erityisen nopea mutaatiotahti ilmenee viruksen lähetti RNA:n kodoneissa nukleotidi C:n mutaationa U:ksi. Tämä tapahtuu paljon suuremmassa osassa geneettistä sekvenssiä kuin satunnaisuus mahdollistaisi. U-nukleotidi tekee RNA:sta epästabiilimman eli herkemmän hajoamaan ja U tietyissä paikoissa genomia hidastaa RNA:n translaatiota viruksen proteiiniksi.

Ja mikä parasta, lisääntyneet U-nukleotidit virus-RNA:ssa lisäävät sen immunogeenisyyttä. Sana voi kuulostaa kauhealta, mutta se on mullistava tieto SARS-CoV-2 -viruksesta! Se tarkoittaa, että meidän immuunijärjestelmämme voi tunnistaa ja ehkäistä viruksen ilman adaptiivista vasta-ainevastetta!! Ei ihme, että vasta-aineita näkyy populaatiossa niin vähän. Tulee myös mieleen, mihin rokotetta tätä virusta vastaan tarvitaan?

Rubicon