Tämä blogi sisältää kirjojani sivuavia aiheita. Aihealue on hyvinkin laaja ja artikkelien on tarkoitus tuoda esiin uutta, mielenkiintoista ja joskus kiistanalaistakin informaatiota.

My blog in English: http://spreadingmyfinns.blogspot.fi/

Thursday, April 14, 2016

Ufoja Hangon taivaalla


Olin tapaninpäivänä parvekkeella ihailemassa täysikuuta, kun satuin huomaamaan kirkon tornin yläpuolella kaksi tähteä. Nämä erottuivat selvästi taivaalla kuutamosta ja kaupungin valosaasteesta huolimatta. Muita tähtiä ei juuri näkynyt.


Kuva 1                 Hangon kirkko 26.12.2015 klo. 19:18


Kuva ei aivan vastaa sitä kirkkautta, millä tähdet erottuivat.

Joulun tienoilla kun oltiin, niin mielessäni kävi tietenkin joulun tähti. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta hetken epäilin niitä muuksikin kuin tähdiksi. Kuten jutussa myöhemmin ilmenee, minulla oli siihen aihetta. Järkeni selitti kuitenkin nopeasti, että tähdet sattuivat kirkontornin ylle, kun niitä tarkkailtiin suunnastani. Ne eivät tietenkään olleet tornin yläpuolella. Uteliaisuuteni oli kuitenkin herännyt ja tarkistin tilanteen Stellarium-tietokoneohjelmalla.


Kuva 2                 Stellarium tähtikartta Hangon Itäsatamasta kirkolle päin
 
Alempi tähdistä oli siis Pollux ja ylempi, jonka nimeä kuvassa ei näy, Castor. Molemmat kuuluvat Kaksosten tähdistöön.
 

Tähtiä vai tunnistamattomia valoja?

 
 

7.-8.12.2015 oli lämmin ja pilvetön, suorastaan ihmeellinen yhtälö talvisaikaan. Sirius näkyi matalalla etelässä meren yllä ja ihmeellistä vetoa Siriukseen tuntevana päätin istua parvekkeella sitä ihmetellen. Sirius, tuo kansanperinteemme Kalevan tähti, on tähtitaivaan kirkkain tähti – kaksi kertaa kirkkaampi kuin seuraavaksi kirkkain. Se on myös lähellä meitä: vain 8,7 valovuotta. Muinaisissa kirjoituksissa puhutaan punaisesta tähdestä, joka oli Marsiakin punaisempi. Nykyään Sirius on kuitenkin sininen, minkä syistä ei edelleenkään ole yksimielisyyttä. Mielenkiintoisin teoria ja hyvin vähän tunnettu on, että meidän aurinkomme ja Sirius ovat toisiaan elliptistä rataa kiertäviä sisarustähtiä.  Tuhansia vuosia sitten loitonnuimme toisistamme, jolloin ns. punasiirtymän takia väri oli punainen, nyt olemme jälleen lähestymässä toisiamme ja sinisiirtymän takia Sirius näyttää siniseltä.

Kuva 3                 Stellarium tähtikartta Hangon Itäsatamasta etelään
 
 

 
Aivan näin kirkkaina tähdet eivät suinkaan näkyneet, mutta Sirius erottui selvästi matalalla meren yllä.
 
 
Kuva 4                 Sirius 8.12.2015 klo. 00:20
 
Päätin ottaa kuvan myös tähtitaivaasta Siriuksen yläpuolelta ja tutkia sitä myöhemmin hieman tarkemmin.


Kuva 5                 Valokuva  Hangon Itäsatamasta etelään 8.12.2015 klo. 00:18
Ensisilmäyksellä kaikki on tähtikarttaan nähden kohdallaan, mutta tarkempi tarkastelu herättää paljon kysymyksiä.
Ensinnäkään tähdet eivät ole aivan kohdallaan. Kolmen suora on Orion tähdistössä. Jos siihen nähden ylimpänä näkyvän Aldebaranin (Härkä) ja alimpana näkyvän Procyonin (Pieni koira)  välille vetäisi viivan, se kulkisi Orionin halki. Tähtikartassa se kuitenkin kulkisi Betelgeusen yläpuolelta.
Tähdet näyttävät myös erottuvan taustasta jotenkin oudosti. Tarkemman kuvan mukaan niillä ei ole samanlaista auraa (hehkua) kuin normaalitähdillä. Kaikkein kummallisinta on kuitenkin niiden väri. Esimerkiksi Aldebaranin väri-indeksi on 1,55, mikä tarkoittaa väriä oranssin ja punaisen väliltä. Betelgeusen pitäisi olla samanvärinen.
 


Kuva 6                 Aldebaran? 8.12.2015

Vastaavasti Procyonin väri-indeksi on 0,44 ja värin valkoisen ja keltaisen väliltä.
 


Kuva 7                 Procyon? 8.12.2015

Kaiken lisäksi kaksi edellistä suurennosta on otettu samasta kuvasta (kuva 5) ja käsivaralla kuvaamisesta johtuva venymä on eri suuntiin!
 

Jotain muuta kuin tähtiä mutta mitä?

 
Kun valot taivaalla alkoivat yhtäkkiä liikkua, olin varma siitä, etten ollutkaan kuvannut tähtiä. Liike ei ollut suoraviivaista, niin kuin lentokoneella tai satelliitilla, vaan pikemminkin irrationaalista tai kuin tanssia. Valotusajan pituudesta johtuen kuvaan tallentui valojen liike. Kuvissa ei siis ole matoja vaan valopallojen liikerata.
 
 
 
Kuva 8                 Oranssi valopallo
Kuva 9                 Sinertävä valopallo

 

Samassa kuvassa kaikki valopallot näyttivät liikkuvan täsmälleen samalla tavalla. Oheiset suurennetut kuvat ovat eri kuvista.
 

Lentävä lautanen?

Uudenvuoden aattona 2014/15 päätimme laukoa omat rakettimme Plagen rannalta. Taivas oli puolipilvinen ja kuu puolittainen.
 


Kuva 10               31.12.2014 klo. 23:45

Taivas oli valoa täynnä.

Kuva 11               Ilotulitusta uudenvuoden yönä 2014/15

Voisi olettaa, että tuollaisena yönä olisi vaikea erottaa ylimääräisiä valoja taivaalla. Olen silti varma, että moni hankolainen näki tuona yönä kaksi ehkä lentokoneen vauhdilla kohti etelää suunnannutta oranssista, hehkuvaa valoa. Ilotulitus oli jo loppunut ja olin pakkaamassa kameraani pois, kun nuo valot osuivat silmiini.
Yritin ensin zoomata toiseen niistä, mutta oli vaikea seurata linssin läpi kohdetta ja tarkentaa kuva samalla.

Kuva 12               UFO ensimmäinen otos


Kohde lensi oikealta ohi ja sen loitotessa kohdentaminen kävi helpommaksi. Tarkennus ei silti tahtonut onnistua.

Kuva 13               UFO toinen otos


Tilanne oli menossa nopeasti ohi, joten päätin ottaa kuvan ilman zoomia ja katsoa, jos suurentamalla kuvaa näkisi jotain.
Kuva 14               UFO kolmas otos
Vihdoin kotona pääsin suurentamaan otostani.
 


Kuva 15         Lentävä lautanen?

Kuva 16               Sääpallo?
 

Kuvan muodosta voisi päätellä, että kyseessä on lentävä lautanen, mutta alkuperäisen kuvan jo kauemmaksi ehtinyt objekti näyttää hieman toisenlaiselta.

Kuva 17               Lintu?

”Ufo (lyhenne engl. unidentified flying object, 'tunnistamaton lentävä esine' tai 'tunnistamaton lentävä kohde') on havaitsijalle tunnistamaton lentävä tai lentokykyiseltä näyttävä kohde.” – Wikipedia.
Ainakin lentokykyiseltä näyttävä tunnistamaton kohde – sen verran uskallan väittää todeksi. Kyseessä oli siis UFO!
 

 
 
 
 
 

No comments:

Post a Comment