Eksoottinen materia on
ollut fysiikassa yksi punaisista vaatteista tai ainakin kuumista perunoista,
johon on ollut parasta olla koskematta. Tiedeyhteisö on arvomaailmaltaan
skeptinen ja konservatiivinen, mikä on hyvästä huijauksia ja virhepäätelmiä
torjuttaessa, mutta mikä myös jarruttaa kehitystä. Avoin mieli ja rohkeat ideat
”laatikon ulkopuolelta” saattavat toki ampua harhaan, mutta ne myös synnyttävät
mullistavia ideoita. Yksittäisiä tiedemiehiä ei kuitenkaan pidä syyttää
rohkeuden puutteesta, sillä historiassa on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka tiedemiesten
rohkeat avaukset ovat pilanneet heidän maineensa ja usein myös tuhonneet uran.
Yksi hyvä esimerkki on Texas A&M –yliopiston professori John O.M. Bockris,
joka tutki avoimesti metallien transmutaatiota. Toisin sanoen hän oli nykyajan
alkemisti.
Tieteen piirissä alkemia
on ehdottomasti kielletty aihe, vaikka siitä kehittyi nykyajan kemia, fysiikka
ja lääketiede. Maailman vanhin yhä toiminnassa oleva tieteellinen akatemia,
englantilainen Royal Society käsitteli alkuaikoinaan yhtenä pääaiheinaan, ellei
peräti tärkeimpänä sellaisena, alkemiaa. Sellaiset kuuluisat tiedemiehet, kuten
Sir Isaac Newton ja Robert Boyle olivat intohimoisia alkemistejä. Nykyään kuitenkin
tiedeyhteisö pitää alkemiaa taikauskona aivan kuten katolinen kirkkokin
keskiajalla. Tavalliset ihmisetkin ovat ehdollistettuja näkemään alkemistit
vähintäänkin foolihattuina. Tiede kuitenkin hyväksyy kullan syntymisen
transmutaationa elohopeasta joko hiukkaskiihdyttimessä tai ydinreaktorissa,
sekä kaikkein lähimpänä alkemiaa vismutista ns. Seaborgin tekniikalla, jossa
protoneja ja neutroneja poistetaan ytimestä ydinfysiikan avulla. Kaikki nämä
menetelmät ovat kuitenkin epäkäytännöllisiä ja aivan liian kalliita
varsinaiseen kullanvalmistukseen. Sen sijaan kullanvalmistus kemiallisesti,
halvoista raaka-aineista ja pienellä energiamäärällä on tieteen mukaan
mahdotonta ja ajatuskin siitä sulaa hulluutta. Saattaa olla hyvin vaikea uskoa,
mutta juuri sillä tavalla prof. Bockris ryhmineen onnistui transmutoimaan
kultaa. Palaamme siihen kuitenkin vasta myöhemmin. Sitä ennen jatkamme
eksoottisen aineen etsintää alkemian historiasta.
Sirr al-Asrar - Secretum secretorum
’Salaisuuksien salaisuus’, ’Sirr
al-Asrar’ on n. vuonna 1220 jaa. julkaistu, arabialaisen lääkärin, Abu Bakr
Mohammed ar-Razin (865-925 jaa.) kirjoittama kirja, josta tuli keskiaikaisten
alkemistien ehkä tärkein ja luetuin teos. Alkemia oli salaisuuksien tiedettä,
jonka opit paljastettiin ainoastaan aiheeseen vihityille. Alkemiaa käsittelevät
keskiaikaiset tekstit vaikuttavat olevan täyttä puutaheinää, mutta
todellisuudessa ne ovat monikerroksisia allegorioita kuvallisine symboleineen
ja omine termistöineen. Tuttuja alkuaineita saatetaan käyttää keskenään ristiin
ja kaikessa pyritään harhauttamaan lukijaa monin eri keinoin. Sen peruja
saattaa olla myös kuvitelma, että alkemistit yrittivät tehdä lyijystä kultaa.
Kuten tulemme huomaamaan, se on hyvin kaukana totuudesta.
Nykyisin netistä on
löydettävissä valtavat määrät alkemian kirjallisuutta sekä skannattuina
alkuperäisinä teoksina että englanniksi käännettyinä uusina teoksinakin.
Salaisuuksien etsiminen niistä vaatisi kuitenkin asialle omistautumista, jos
silloinkaan siitä tulisi paljon viisaammaksi.
Viisasten Kiveä alkemistitkin etsivät, mutta mitä se oli? Yhteen eteeni
sattuneista kirjoista oli koottu kaikkien merkittävimpien keskiaikaisten
alkemistien elämänkerrat ja päätin kokeilla onneani etsimällä kirjan
pdf-versiosta digitaalisesti sanaa ”stone”.
Yllätyksekseni jokaisen
alkemistin kohdalla löytyi maininta Viisasten Kivestä (Philosopher’s Stone) ja
sen kuvaus. Joka ikinen alkemisti kuvaili sitä ainoastaan pitkän iän ja
terveyden lähteenä, ja monet mainitsivat sen yhteydessä termin ”Elämän Eliksiiri”.
Kaikki kuvailivat sen olomuodon jauheeksi, mutta jokaisen kuvaus oli hieman
erilainen. Kukaan ei maininnut kullan valmistamista, saati sanaakaan antigravitaatiosta
tai muista mystisistä ominaisuuksista. Aikana, jolloin ihmiset kuolivat
parhaassa iässä, eikä tautien aiheuttamia kärsimyksiä juurikaan pystytty
lievittämään, ”Elämän Eliksiiri” oli luonnollisesti arvokkain mahdollinen
salaisuus.
Yleisvaikutelmana minulle
muodostui kuva, että jokainen alkemisti kuvaili ainoastaan lukemaansa tai
kuulemaansa ja ettei kukaan ollut oikeasti löytänyt Viisasten Kiveä.
Näkymätön Yliopisto
Englantilainen, 1200-luvulla
vaikuttanut Roger Bacon sai inspiraationsa samasta ’Salaisuuksien Salaisuus’ –kirjasta kuin suurin osa Keski-Euroopan
alkemisteistä. Bacon oli fransiskaanimunkki ja Eurooppaa myöten laajalti
arvostettu monen alan tiedemies, mutta hänen maineensa alkemistinä herätti
kirkon huomion. Sen takia myös hänen munkkiveljensä hylkäsivät hänet ja lopulta
hänet pidätettiin. Vankeudessa hänet pakotettiin katumaan alkemistisiä
hankkeitaan ja luopumaan niistä.
Baconin jälkeen alkemian
harrastaminen kävi Englannissa hankalaksi, eikä yhtään merkittävää alkemistiä
syntynyt moneen vuosisataan, kunnes yhtäkkiä 1600-luvun alussa heräsi alkemian
uusi renesanssi hieman eri lähtökohdista, kuin Manner-Euroopan alkemia oli
syntynyt. Tätä kehitystä varjosti kuitenkin puritanismin nousu. Lopulta
puritaanivallankumouksessa Englannin kuningas Kaarle I teloitettiin vuonna 1649
ja sotilasjohtaja sekä puritaani Oliver Cromwell kaappasi vallan vuonna 1653,
minkä jälkeen kaikkia tieteitä matematiikka mukaanlukien alettiin pitää demonisina.
Warden Collegen rehtori John Wilkins perusti vuonna 1649
’Oxfordin Yliopiston Filosofisen Klubin’,
joka kokoontui epävirallisesti kokeellisen filosofian nimissä. Wilkins oli
Cromwellin siskon kanssa naimisissa, mikä saattoi helpottaa asiaa. Tämä yhteisö
sekoitetaan usein ’Näkymättömään Yliopistoon’,
jonka toiminta oli kuitenkin käynnistynyt jo muutamaa vuotta aiemmin
yliopistomaailman ulkopuolella. Sen avainhenkilöitä oli nykyään Boylen laista
tunnettu kemisti, fyysikko ja luonnonfilosofi Robert Boyle. Hän muutti lopulta vuonna
1655 Oxfordiin ja liittyi Wilkinsin Oxfordin klubiin ryhtymättä kuitenkaan
opiskelijaksi. Puritaanien kukistuttua vuonna 1660 tiede jälleen vapautui ja
Boyle oli samana vuonna perustamassa yhä nykyään toimivaa Royal Society –tiedeakatemiaa.
Hänestä tuli monien mielestä nykyaikaisen kemian isä, vaikka olikin vain itseoppinut
tiedemies. Häntä 15 vuotta nuoremman Sir Isaac Newtonin liityttyä Royal
Societyyn Boylesta tuli monella tapaa tämän mentori. Kaikesta huolimatta Boyle
oli kuitenkin ensisijaisesti alkemisti,
vaikka nykyaikaisissa historiikeissä sitä vähätelläänkin. Keskiaikaisesta
alkemiasta poiketen Boyle edusti kuitenkin ns. muinaista alkemiaa ja oli
nykypäivän valossa ehkä historian viimeisin velho, vaikka tuo
termi on liitetty lähinnä Newtoniin.
Boylen
ajan alkemiaa kuvasi pseudonyymillä Eirenaeus Philalethes kirjoittanut George
Starkey kirjassaan 'Introitus apertus ad occulusum regis palatium' (1667) ja
englanninkielisenä käännöksenä (1669): Secrets revealed; or, 'An open entrance
to the shut-palace of the King : containing the greatest treasure in chymistry
never yet so plainly discovered'.
Philalethes paljastaa, että vastoin yleistä käsitystä
todelliset alkemistit eivät pyrikään tekemään perusmetalleista kultaa Viisauden
Kiven avulla, vaan Viisauden Kiveä kullasta, muttei kuitenkaan tavallisesta
kullasta. Hän paljastaa myös, että Viisauden Kivi on äärimmäisen hienoa,
valkoista jauhetta.
Oxfordin yhteisössä ei enää luettu ’Salaisuuksien Salaisuutta’,
vaan ikivanhaa aleksandrialaista dokumenttiä, ’Iter Alexandri ad Paradisium’,
jonka mukaan ”vaikka Viisauden Kivi painaa enemmän kuin oma määränsä kultaa,
höyhenkin riittää kumoamaan sen vaa’assa”.
Robert Boylen isä oli ollut menestyvä liikemies ja Corkin
jaarli, jolta Robert oli perinyt mittavan omaisuuden. Sen turvin hän saattoi
tehdä tutkimusmatkoja minne halusi ja hänen tiedetään käyneen mm. Firenzessä
Medicien kuuluisassa kirjastossa. Hän myös tiesi, mitä etsiä. Boylen
elämänkerta tietää kertoa, että Boyle tutustui matkoillaan pieneen kulholliseen valkeaa jauhetta, jonka
wieniläinen munkki oli löytänyt luostaristaan. Hän raportoi Royal Societyssä
erityisesti sen, että jauhe kumosi painovoiman (Michael Hunter, Robert Boyle,
Scrupulosity and Science, Boydell Press, Woodbridge, 2000, ch 5, pp 108-9). Myöhemmin
Boyle löysi itämaisen lähteen luonnollisessa tilassaan olevalle Viisauden
Kivelle. Jos väitteet Boylen
löydöstä pitävät paikkansa, hän oli löytänyt nykytermillä eksoottisen aineen.
Boylen ensimmäinen
tieteellinen yhteisö, ’Näkymätön Yliopisto’ antaa vihjeen Oxfordin yhteisön
alkemistisen renesanssin lähteestä. Tuota termiä käytettiin tavallisesti salaisissa
ruusuristiläisissä piireissä, mikä sopii hyvin alkemian renesanssin ajoitukseen
Englannissa. Elisabeth I:n kuoleman jälkeen vuonna 1603 Skotlannin kuningas
Jaakko VI (Englannissa Jaakko I) nousi kuninkaaksi. Hän oli vapaamuurari
skotlantilaisessa järjestelmässä ja ruusuristiläisyys oli siihen aikaan
Skotlannissa suoraan yhteydessä vapaamuurariuden kanssa. Nykypäivän
vapaamuurarius ei enää ole ollenkaan sama asia, sillä kuningas Jaakko II:n
syrjäytyksen yhteydessä vuonna 1688, joka ilmeisesti oli myös skotlantilaisen
järjestelmän suurmestari, kaikki materiaali katosi ja vapaamuuraritoiminta
lakkasi sekä Englannissa että Skotlannissa. Sen käynnistyessä uudelleen 30
vuotta myöhemmin, koko järjestelmä jouduttiin rakentamaan uudelleen ja yhteydet
ruusuristiläisiin sekä alkemiaan olivat katkenneet.
Skotlannin
ruusuristiläisyys ja vapaamuurarius antavat kuitenkin vihjeet siitä, mistä
jatkaa Viisasten Kiven etsimistä. Sitä varten sukellamme seuraavassa osassa
kauaksi historiaan, kunnes viimeisessä osassa palaamme nykyaikaan ja
hypermoderniin tieteeseen – tieteeseen, jota nykytiedekään ei vielä tunnusta. Eksoottisen
aineen etsintään nykyaikana liittyy myös jännitystarinan aineksia samalla
tavalla kuin puritaanien aikaan Englannissa: aina on olemassa tahoja, jotka
syystä tai toisesta haluavat estää Viisasten Kiven paljastumisen.
No comments:
Post a Comment