Historian käänteistä aurinkomyrskyissä
Heliobiologia ja vallankumoukset
Alexander Leonidovich Chizhevsky oli todellinen
monitieteilijä. Hän oli filosofian tohtori ja teki väitöskirjansa
maailmanhistorian prosessin jaksollisuudesta. Hänellä oli tutkinto myös
arkeologiasta. Tunnetuksi hän tuli kuitenkin biofyysikkona ja heliobiologian
luojana, ja työstään astrobiologian sekä hematologian saroilla. Hänen työstään
ehkä tärkein oli kuitenkin kronobiologiaan liittynyt tutkimustyö, jonka takia
hänet lähetettiin kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöleirille Siperiaan ja vielä
toiseksi yhtä pitkäksi jaksoksi ”rehabilitaatioon” Kazakstaniin. Hän opiskeli
myös lääketiedettä ja osallistui yliopistossa niin matematiikan kuin
fysiikankin kursseille.
Emme ehkä koskaan olisi kuulleet Chizhevskyn teoriasta
heliobiologian saralla, ellei eräs osallistuja amerikkalaisen meteorologisen yhdistyksen
vuosikokouksessa olisi esitellyt sen vuonna 1926. Tutkimuksen nimi oli
tyrmäävä, jos ehkä vielä nykyäänkin, niin varmasti niihin aikoihin: ”Kosmisten
tekijöiden vaikutus organisoitujen ihmismassojen käyttäytymiseen, kuten myös
universaaliin historialliseen prosessiin”. Vastaanotto oli pilkallinen. Vuonna
1942 Josef Stalin tuli tietoiseksi Chizhevskyn heliobiologisesta työstä ja
vaati häntä vetämään pois kaikki aurinkosykliä koskevat tutkimuksensa.
Chizhevsky kieltäytyi ja päätyi Siperiaan.
Kuva 1: Chizhevskyn
havainnot aurinkosyklien ja ihmiskunnan kuohunnan välillä.
Chizhevskyn raportti unohtui lähes
tyystin ja se mainittiin positiivisessa mielessä vain pari kertaa tulevina
vuosikymmeninä. Syklit olivat kuitenkin ajan henki, ja kuten tieteissä ja
keksinnöissä niin usein tapahtuu, sama asia nousee esiin toisistaan
riippumattomina, samoihin aikoihin, eri ihmisten mieliin. Vuonna 1931
järjestettiin Kanadassa ensimmäinen konferenssi biologisista sykleistä.
Samoihin aikoihin antoi presidentti Herbert Hoover pääekonomistilleen, Edward
R. Deweylle tehtäväksi selvittää Suuren Laman syyt. Tämä johti pian Deweyn
syklien jäljille ja lopulta hän omisti elämänsä niiden tutkimisille. Hän oli
perustamassa syklejä tutkivaa yhdistystä (Foundation for the Study of Cycles),
joka jatkaa yhä tänä päivänä toimintaansa. Hänen kirjansa sykleistä (1) on
klassikko. Kirjan toimituksellinen kuvaus kertoo vihjaavasti, että ”näiden
voimien ymmärtäminen mahdollistaa sotien, talouslamojen ja epidemioiden
kontrolloimisen”. Dewey ei ollutkaan kiinnostunut syklien käyttämisestä
ennustamisessa, vaan niiden syiden selvittämisestä, jota hän kutsui nimellä:
”se jokin Voima”. 50-luvulla auringonpilkkuteoria eli sitkeänä taloussyklien
yhteydessä. Vuonna 1959 Dewey kuitenkin totesi, ettei usko auringonpilkkujen
sellaisenaan mitenkään vaikuttavan osakemarkkinoihin.
Tasan 70-vuotta Chizhevskyn raporttia myöhemmin vuonna 1996
saksalainen psykologian tohtori, emeritus professori Suitbert Ertel julkaisi
oman tutkimuksensa Chizhevskyn jäljissä, mutta huomattavasti perusteellisemmin.
Myös etevänä tilastotieteilijänä Ertelillä oli kaikki edellytykset uskottavaan
tutkimukseen. (2) Hän teki merkittävän parannuksen Chizhevskyn analyysiin
luokittelemalla konfliktit norjalaisen sosiologin sekä rauhan- ja
konfliktintutkimuksen keskeisen perustajan, Johan Galtungin, mukaan neljään
ryhmään ja keskittymällä kansan aloittamiin konflikteihin (violence from
below). (3) Sen sijaan hän karsi pois institutionaalisen esivallan käynnistämät
konfliktit. Luokittelussaan hän oli tarkka sen suhteen, oliko konfliktia
edeltänyt massalevottomuus riippumatta siitä, johtiko se esivallan
organisoimaan väkivaltaan vai ei. Näillä kriteereillä Ertel keräsi 2101
tapahtumaa ja 4000 referenssiä 18 historianlähteestä vuosilta 1700-1985.
Tarkastelumenetelmänä hän käytti Q-analyysiä, jossa laskettiin eniten
väkivaltaisten vuosien keskimääräistä etäisyyttä aurinkomaksimista. Tutkimuksen
tulosten perusteella yhteys auringon aktiivisuuden ja kansan aloittaman
väkivallan välillä on merkittävä.
Kuva 2: 26
levottominta vuotta ja niiden keskimääräinen etäisyys aurinkohuipusta
Ertel esittää raporttinsa lopuksi kysymyksiä auringon
aktiivisuuden vaikutusmekanismeista, joihin ainakin osa vastauksesta löytyy
tässä artikkelisarjassa aiemmin esiin tulleissa tutkimuksissa. Tieteen parissa
ongelmallisia asioita ovatkin usein sellaiset koetulokset, joita tiede ei pysty
selittämään ja sellaiset joko hylätään tai jätetään huomiotta. Nyt Chizhevskyn
tutkimus on varmennettu ja vaikutusmekanismit selitetty. Olisi aika alkaa
suhtautua siihen vakavasti ja tutkia asiaa laajemminkin.
Ertel esittää myös relevantin havainnon siitä, ettei
avaruussää suinkaan selitä kaikkea kansan keskuudesta nousevaa väkivaltaa. Hän
piti näitä tapauksia erityisen mielenkiintoisina tutkimuskohteina
heliobiologiasta riippumattomalle sosiaalipolitiikan dynamiikalle. Hän
peräänkuuluttaa myös perusteellisempia historiantutkimuksia vallankumousten
taustoista.
Tätä kysymystä sivuaa Franz Halberg tutkijakollegoineen. (4)
On mielenkiintoista, miten poikkitieteellistä ongelmatiikkaa Chizhevskyn teoria edustaa. Halbergin tapauksessa
julkaisu on teoreettisen fysiikan alalta. Halbergin ryhmä pyrki kumoamaan
Ertelin tutkimustulokset ja kohdisti ensin kritiikkinsä avaruussään ja
sydänkohtausten yhteyteen. Chizhevsky ja varsinkin Ertel paneutui myös
terveysvaikutuksiin, samoin kuin tässä sarjassa aiemmin esiintynyt Babayev,
mutta tässä artikkelissa ei keskitytä siihen. Halbergin ryhmä kritisoi myös
yhteyttä kansan keskuudesta nousevan väkivallan lisääntymiseen ja ottaa
taustamateriaalikseen terrori-iskujen historian, josta on käytettävissä laaja
terrorismitietokanta MIPT (http://www.tkb.org/)
vuodesta 1968 alkaen. He löytävät materiaalista spektritiheysanalyysissä syklit
1.3, 2.88, 9.81 ja 26.65 vuotta, joista yksikään ei viittaa aurinkosykliin (n.
11 vuotta). Raportti toteaa kylläkin, että 1.3 vuotta on myös aurinkotuulen
nopeuden sykli. Samoin se on planeettojen välisen magneettikentän (IMF) ja
helioseismologian sykli. Lopuksi raportti päätyy kumoamaan heliobiologian sillä
perusteella, että signaalit ovat jopa taustakohinaa heikompia, eivätkä siten
pysty vaikuttamaan biologisissa järjestelmissä. Tämä on fyysikoilta hieman
yllättävä väite, sillä tässäkin sarjassa mainittu stokastinen resonanssimalli
osoittaa, että juuri taustakohina mahdollistaa heikonkin koherentin signaalin
merkittävät biologiset vaikutukset.
Historia-aineiston osalta Halbergin ryhmän valinta ei ole
paras mahdollinen. Terrori-iskut ovat kuitenkin pienten ihmisryhmien
toteuttamia, eivätkä vastaa Chizhevskyn teorian ajatusta kollektiivisesta
väkivaltaisuudesta avaruussään takia. MIPT-materiaalissa on myös silmiinpistävä
ero Ertelin tutkimuksen kanssa. Ertelin 300 vuoden jaksosta (Kuva 2) vuosi 1969
on väkivaltaisuudessaan sijalla 14, kun se MIPT-materiaalissa on rauhallisin.
Kaiken lisäksi terrorismi ei ehkä olekaan niin spontaania ja ihmisten vihasta
kumpuavaa, kuin kuvitellaan. Operaatio Gladio osoittaa, ettei iso osa
terroriteoista olekaan ”väkivaltaa alhaaltapäin”, vaan tiedustelupalvelujen
pimeitä operaatioita, joilla pyritään vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin ja
hakemaan oikeutusta normaalisti epäsuosituille toimille. (5, 6)
Itse asiassa sama kuin terrori-iskuihin pätee myös
vallankumouksiin. Ertelin levottomimmista vuosista ei löydy Venäjän
vallankumouksen vuotta 1917 ja Ranskan vallankumouksen vuosi 1789 on ryhmässä
keskinkertainen. Pienellä vaivalla jokainen voi löytää esimerkiksi Ranskan ja
Venäjän vallankumouksista hyvin dokumentoitua informaatiota niiden todellisista
organisoijista ja syistä, jotka ovat kaukana virallisesta historian totuudesta.
Kun heliobiologiaan on sekaantunut ainakin psykologeja,
fyysikkoja ja neurobiologeja, niin mukaan tarvittaisiin vielä ainakin
historiantutkijoita. Tuoreiden vallankumousten taustojen uudelleen avaaminen
saattaa olla yhä liian arka aihe, mutta kaukaisemmissakin tapahtumissa on
aihetta maaperän pöyhimiseen.
Sturm und Drang
Vuosittainen historiankirjoitus ei ulotu kuin vuoteen 763
eaa., jolloin kirjattiin ylös auringonpimennys Assyriassa Ashur-Dan III:n
valtakauden yhdeksännellä vuodella. Poikkeukselliset tähtitieteelliset
havainnot voidaan nykyaikaisilla tähtitaivasta simuloivilla ohjelmistoilla
ajoittaa jopa vartin tarkkuudella ja nämä hetket muodostavat ankkuripisteet,
joiden ympärille voidaan ajoittaa muita tapahtumia kohtuullisella tarkkuudella.
Valitettavasti vain erityiset tähtitaivaan ilmiöt ovat harvassa. Edes
radiohiilimenetelmä ei ole lähellekään tarkka, vaan heittää jopa 200-300
vuotta.
Radiohiiltä 14C syntyy ilmakehässä lähinnä
kosmisen säteilyn seurauksena, se levittäytyy tasaisesti ympäri maapalloa ja
päätyy kasveihin sekä niiden kautta luonnon kiertoon. Vastaavasti radiohiiltä
poistuu hajoamisen lisäksi tulivuorenpurkausten, valtamerten tai jopa
tulipalojen takia. Näiden lisäksi aurinkomyrskyt lisäävät radiohiilen
syntymistä ja rajuimpien myrskyjen jäljet näkyvät selvästi 14C-määrissä.
Näitä äkillisiä muutoksia voidaan käyttää yhdessä puiden vuosirenkaiden kanssa
tarkan vuosittaisen ajoituksen toteuttamisessa, mutta meitä kiinnostaa tässä
yhteydessä nimenomaan suurten aurinkomyrskyjen ajankohdat.
Michael W. Dee ja Benjamin J.S. Pope ovat kehittäneet
aurinkomyrskyihin, ns. Miyake-tapahtumiin liittyvää kronologiaa (7) ja he kartoittivat
Gaussin prosessilla merkittävimpiä tapahtumia kauaksi menneisyyteen.
Puunrenkaista voidaan todeta varmuudella, että vuosina 775 jaa. ja 994 jaa. on
ollut poikkeukselliset tapahtumat, joista 775 eaa. oli suurempi. Raymond
Muscheler ryhmineen Lundin yliopistosta löysivät Grönlannin jäätiköstä jäljet
n. 660 eaa. tapahtuneesta, lähes 775 jaa. -tasoisesta Miyake-tapahtumasta ja
julkaisivat tulokset maaliskuussa 2019. Heiltä oli ehkä mennyt ohi
Dee&Pope-raportti, jossa tuo vuosi pystyttiin määrittelemään tarkasti
vuoteen 656 eaa.
Dee&Pope-raportin Miyake-vuosien lista ennen ajanlaskun
alkua on seuraava:
656 eaa., 1677 eaa., 2387 eaa., 3076 eaa., 3886 eaa.
Lisäksi Miyake tutkimusryhmineen löysi valtavan tapahtuman 5480 eaa., joka sattuu Ubaid-kauden alkuun Sumerissa. (9)
Vaikka tapahtumien varmistaminen vaatiikin lisätutkimuksia,
ennen ajanlaskua olleet tapahtumat osuvat kaikki suurten muutosten ajankohtiin.
Seuraavassa kyse on toki vain hypoteesista, joka pyrkii haastamaan
historiantutkijoita tutkimaan mennyttä uudesta näkökulmasta.
3886 eaa. sopii Sumerin Uruk-kaudelle,
kun sumerieeposten mukaan sivilisaation kehitys siirtyi Eridusta Urukiin. Sen
jälkeen Urukin kehitys oli häikäisevää ja laajemmassa mielessä siitä muodostui
ensimmäinen imperiumi.
3076 eaa. sopii
erinomaisesti hetkeen, jolloin sumerieeposten mukaan anunnakit katosivat. Sitä
ennen nämä ”taivaalta” tulleet entiteetit olivat kulkeneet ihmisten keskuudessa
ja hallinneet heitä. Ubaid- ja Uruk-kausilla ei kirjoitettu historiaa muistiin,
joten mitään silminnäkijäkuvausta heistä ei ole, eikä myöskään sen aikaisia
steeloja tai sinettirullia. Kaikki suullinen perimätieto kirjattiin muistiin
vasta 1000 vuotta myöhemmin. Perinteisesti ajankohtaan 3000-3100 eaa. ajoitettu
tapahtuma on ollut kuitenkin hyvin dramaattinen, sillä tapahtumaan liittyvissä
saagoissa siinä yhteydessä kerrotaan suuresta tulvasta, josta myös Raamatun
vedenpaisumustarina on lähtöisin. Todellisuudessa arkeologiset lähteet
ajoittavat samaan yhteyteen jääkauden jälkeisen merivesien huipun, joka
arkeologisten lähteiden perusteella saartoi Urin kaupungin Eufrat-joen suulla
ja on aiheuttanut suuria vahinkoja myös ylempänä jokea esimerkiksi Urukissa.
Sumerirunoissa puhutaan myös vedenpaisumuksesta, mutta se on niiden mukaan
tapahtunut paljon aiemmin. Ehkä nämä on sotkettu toisiinsa tuhat vuotta
myöhemmin kirjoitetuissa saagoissa.
2387 eaa. taas sopii
erinomaisesti Sargon Suuren syntymään ja valtaannousuun. Raamatussa hänet
tunnetaan nimellä Nimrod. Sargonin tarina on monella tasolla varsin
dramaattinen. Ensinnäkin hänen syntymäänsä liittyy mysteeri, joka raottuu vasta
Sargonin itsensä kirjoittamaa tai sanelemaa saagaa syvällisemmin tutkimalla.
Tuota saagaa seuraa myös Mooseksen syntytarina ja osittain myös Romuluksen ja
Reemuksen Roomassa. Häneen liittyy myös Sumerien johtavien jumalhahmojen, nyt
näkymättöminä hallinneiden anunnakien, valtakamppailu ja vallankaappaus
Nannalta Inallalle. Tämä näkyy fyysisesti Urin temppelissä, mutta myös Sargonin
menestyksessä sotatantereilla ja valtavan imperiumin luomisessa. Sargonin
legendan kruunaa Babylonin perustaminen ja Baabelin tornin kesken jäänyt
rakennuttaminen.
1677 eaa. liittyy
sopivasti pimeyden laskeutumiseen Babyloniin. Sumerieeposten mukaan maan piiri
jaettiin lopulta kolmen anunnakin kesken, joista kolmannen nimi, Utu, tarkoitti
auringon piiriä ja hänen tehtävänään oli tuoda valo. Utun kädenjälki näkyy
ensimmäisen kerran Ur-Nammu -nimisen kuninkaan luomassa lakikokoelmassa, noin
300 vuotta ennen kuuluisaa babylonialaisen Hammurabin lakia. Lain esipuheessa
mainitaan Ur-Nammum vallan takaajaksi Nanna yhdessä Utun turvaaman totuuden
kanssa. Akkadian kielellä ja Babyloniassa sumerien jumalilla oli omat nimensä.
Inannasta tuli Ištar, Nannasta Sin ja Utusta Shamash. Shamash esiintyy
Babylonian hallitsijan, Hammurabin lakisteelassa, kivimonumentissä. Sen
yläosassa on kohokuva Shamashista antamassa lakia Hammurabille, jossa lisäksi
ikään kuin taivaalla on Ishtarin symboli, 8-sakarainen tähti. Lain esipuheessa
kerrotaan Shamashin valinneen Hammurabin tuomaan lain kansalle. Laki olikin
alun perin kirjoitettu oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi. Sumerin sivistys
nousi Babylonissa entistäkin suurempaan kukoistukseen, ja sumerikulttuurin
päättäneet ristiriidat näyttivät olevan historiaa, mutta sitten tapahtui
jotain.
Babylonialainen runo seitsemästä pahasta hengestä kertoo
äärimmäisen pahoista henkiolennoista, jotka palvelevat vain pahaa ja kiusaavat
niin ihmisiä kuin anunnakejakin. Ne saivat runon mukaan valontuojan, Shamashin
siirtymään puolelleen ja saivat hohtavan Sin-jumalan pimentymään. Ishtar
siirtyi Anun kanssa hohtavaan asuinpaikkaan, jossa hänellä oli taivaiden
herruus. Marduk lähetettiin Sinin ja Shamashin avuksi.
Babylonialainen runo pahoista hengistä edustaa nykyihmisille
satua, mutta sen tarina heijastaa Babylonin historiaa fyysiselläkin tasolla.
Marduk nousi Babylonin suojelijaksi. Hammurabin laki muuttui lain ja
järjestyksen, oikeuden toteuttamisen julmaksi laiksi. Eeposten mukaan Marduk
oli naisvihaaja ja myös yhteiskunnan muuttuminen maskuliiniseksi ajoittuu
samaan hetkeen. Se näkyi myöhemmin Assyriassa julmuutena naisia kohtaan, jonka
rinnalla nykyajan äärimuslimienkin naiskohtelu kalpenee. Kaanaanmaassa Marduk
tunnettiin Baal-nimellä ja seitsemää pahaa henkeä kutsutaan Raamatussa nimellä
arkontit (archon). Mardukin kanssa erottamaton pari on Raamatussa nimellä Molok
tunnettu paha henki. Sitä esittävä kuva on yleensä sarvipäinen, lähinnä härkää
muistuttava päästään ja vartaloltaan ihmismäinen olento. Tälle uhrattiin lapsia
niin Tyroksessa kuin Jerusalemissakin, josta Raamattukin kertoo ja pelkästään
Tyroksen perustamasta Karthagosta on löydetty 20000 lapsiuhrin luut. Ja ettei
sortuisi näiden asioiden vähättelyyn, on syytä tiedostaa, että sama
Molok-kultti on palannut keskuuteemme. Se vain tapahtuu pyramidin huipulla,
eikä siksi tule tavallisten ihmisten tietoisuuteen.
656 eaa. osuu meidän
aikoihimme saakka ulottuvaan käänteeseen historiassa. Uus-Assyria oli laajentunut
nopeasti kenraali Tiglatpileser III:n aikana, jonka johdolla kehittyi
ylivoimainen sotakoneisto. Sen taustalla oli raudasta tehty ylivoimainen
aseistus ja hevosiin perustunut salamasodankäynnin koneisto, joihin kuuluivat
nopeat sotavaunut ja ratsujoukot. Uus-Assyria pyrki ottamaan oppia aiemmin
kukistuneista imperiumeista ja välttämään niiden kohtalon. Syntyi pax
Assyriaca. Assyrialaisista tieteistä, taiteista ja kulttuurista tuli kaikkien
omaisuutta, ja kuninkaasta täydellisyyden esikuva ja ihailun kohde. Kaikista
kuuliaisista valtakunnan asukkaista tuli tasavertaisia assyrialaisia kaikkine
etuineen ja vastuineen, kun taas kapinat kukistettiin äärimmäisellä
julmuudella.
Assyrian kuningas Ashurbanipal (668-635 eaa.) astui valtaan
Assyrian imperiumin materiaalisen kukoistuksen huipulla ja hän valloittikin
välittömästi Egyptin kahdella eri sotaretkellä. Menestys jatkui puolet hänen
valtakaudestaan ja toinen puolisko oli jyrkkää alamäkeä. Egyptin
valloitusretken jälkeen pohjoisessa käytiin sotia kapinoivia alueita; Meediaa,
Urartua, mannealaisia ja kimmerialaisia vastaan, joista viimeksi mainittua oli
mahdoton saada kuriin. Käänteeksi muodostui kuitenkin suunnilleen vuosi 656
eaa. Ashurbanipalin isoisä oli tehnyt anteeksiantamattoman rikoksen, ja kukistaessaan
Babylonin kapinaa oli ryöstänyt sen temppelit ja vienyt Mardukin patsaan
mukanaan. Yksikään monista valloittajista, ei ennen eikä jälkeen, ollut
vahingoittanut Babylonia. Heettiläisten
kuningas Murshili oli vienyt Mardukin patsaan mukanaan ja hänen omat joukkonsa olivat
surmanneet hänet kotimatkalla Babylonista. Ashurbanipalin isoisän
surmasivat hänen omat poikansa. Ashurbanipalin isä oli aloittanut Babylonin
korjaustyöt ja Ashurbanipalin ensimmäisenä vuonna palautettiin vielä
Ninevehista Mardukin patsas ja muita kulttiesineitä. Mutta sen enempää
Ashurbanipal ei tehnyt Babylonin hyväksi ja paine alkoi kasvaa Babylonissa.
Vuonna 655 eaa. babylonialainen delegaatio saapui esittämään
vaatimuksia Ashurbanipalille, joka tässä vaiheessa tajusi kytevän kapinan ja
käynnisti jatkeen Babylonin korjaushankkeelle. (8) Päätös kapinasta oli siinä
vaiheessa varmasti jo tehty, sillä Babylonin hallitsija, Ashubanipalin isoveli
Shamash-shum-ukin suunnitteli kapinaa yhdessä Elamin (tuleva Persia) ja arabien
kanssa, joista Elam aloitti ensimmäisenä jo 653 eaa. Lopulta Ashurbanipalin
onnistui kukistaa kapina Babylonissa vuonna 648 eaa., minkä jälkeen hän tuhosi
Elamin täydellisesti ja rankaisi arabeja tuhoten heidän kyliään. Lopulta
Babylonin kapinan kukistaminen oli Assyrialle vain Pyrrhoksen voitto.
Ashubanipalin kuoleman jälkeen Uus-Babylonia käytännössä peri koko Uus-Assyrian
imperiumin.
On tavallaan huvittavaa, että ei-militaristinen valtio
onnistui lopulta valloittamaan maailman vahvimmalla sotakoneistolla varustetun
valtion. Siirto oli tavallaan luonteva, sillä Babylonia ja Assyria olivat kuin
Englanti ja Yhdysvallat nykyaikana. Babylonia oli hallinnut ensin, mutta
”pikkuveljestä” oli kasvanut sotilaallisesti paljon vahvempi. Molempia yhdisti
sama kieli ja sama kulttuuri, sekä viha-rakkaus -suhde. Ashurbanipalin
valtakauden lopussa Assyria joutui sisäiseen valtataisteluun, jota kaldealainen
Babylonian kuningas Nabopolassar käytti hyväkseen. Vahvistaakseen voimiaan
Nabopolassar liittoutui Meedian kanssa ja lopulta myös skyyttien ja
kimmerialaisten kanssa. Edes egyptiläisten apu ei auttanut, kun Nabopolassarin
poika Nebukadressar astui Babylonian joukkojen johtoon.
Nebukadressar II
Uus-Babylonian nousu oli pimeässä maailmanhistorian
vaiheessa käänne parempaan, vaikka juutalaiskristillinen historiointi onkin
maalannut niin Uus-Babyloniasta kuin Nebukadressaristakin hirviön. Jopa
Raamattu näkee asian toisin kuin virallinen historia. Kun Egypti lopulta
liittyi sotaan Uus-Assyrian puolelle Nabopolassaria vastaan, Juudea kuninkaansa
Josian johdolla asettui Nabopolassarin puolelle. Egypti voitti sodan ja Josia
menetti henkensä sen melskeissä. Raamatun mukaan Josia oli oikeamielinen
kuningas, toisin kuin monet muut Juudean kuninkaat. Josian kuoltua hänen kolmas
poikansa, Joahas, peri kruunun. Egyptin faarao Nakau II kuitenkin syrjäytti
hänet ja teki Josiahin toisesta pojasta, Joojakimistä, kuninkaan. Rabbiinisen
kirjallisuuden mukaan Joojakim oli jumalaton tyranni, joka syyllistyi
kauhistuttaviin synteihin ja rikoksiin. Hänellä oli mm. tapana murhata miehiä
ja raiskata sitten näiden vaimot.
Kun sitten Nebukadressar vuonna 605 eaa. kukisti Egyptin ja
valloitti kaikki alueet Egyptin rajalta Meediaan asti, Joojakim oli pakotettu
alistumaan Babylonian vasalliksi. Joojakim palasi ensi tilassa takaisin Egyptin
puolelle ja Nebukadnessar oli pakotettu hyökkäämään Jerusalemiin. Hyökkäyksiä
oli lopulta kolme ja ne noudattivat ikivanhaa sumerien koodistoa. Ensin
hyökkäsivät Nebukadressarin liittolaiset ja siinä taistelussa kuoli Joojakim.
Hänen poikansa Joojakin antautui lähes taistelutta perässä tulleille
babylonialaisille, jolloin koodiston mukaan kaupunki säästettiin. Joojakin
tärkeimpine alaisineen vietiin Babyloniin rauhan takeiksi ja rangaistuksena
kapinasta myös osa Jerusalemin aarteista. Syrjäytetyn kuninkaan tilalle
Nebukadressar asetti tämän sedän Mattanjan, joka vannoi valan Babylonialle ja
sai nimekseen Sidkia. Sidkiasta tuli kuitenkin Babyloniaa vastustanut
kapinajohtaja vastoin kaikkien neuvonantajiensa mielipiteitä, eikä
Nebukadressarille jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin kukistaa kapina. Vaihtoehtona
olisi nimittäin ollut alueiden paluu Babylonian arkkivihollisen Egyptin
valtapiiriin. Tällä kertaa Jerusalem ei antautunut helpolla ja 30 kuukauden
piirityksen jälkeen rangaistus oli vanhan koodiston mukaisesti ankara.
Todellisuus ei silti ollut aivan Raamatun kertomuksen luokkaa. Arkeologiset
löydöt osoittavat rakenteiden täydellisen tuhoutumisen, mutta raunioista
löytyneen runsaan aseistuksen lisäksi ihmisuhreja ei ole löytynyt. Kaiken
lisäksi Jerusalemin valloitus ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, päinvastoin.
Täsmälleen sama oli tapahtunut reilut 100 vuotta aiemmin jakautuneen
valtion pohjoisosissa, Israelissa, sen pääkaupungissa Samariassa. Kuningas
Hoosea oli liittoutunut Egyptin kanssa, jolloin Assyria oli hyökännyt Israelia
vastaan. Kolmen vuoden piirityksen jälkeen Sargon II valtasi Samarian ja Israel
luhistui. Kansa vietiin siirtolaisina Assyriaan ja 10 juutalaista heimoa 12:sta
katosi historiaan. Kyse ei ollut Assyrian kostosta, vaan sen imperialistisesta
strategiasta, jolla se pyrki ehkäisemään kansojen ja heimojen kapinointia.
Kaiken alkuunpanijana oli kapinointi imperiumia vastaan.
Ei voi myöskään sanoa Nebukadressarin toimineen Jumalaa
vastaan, sillä Aamoksen kirja sanoo useaan kertaan suoraan, että Babyloniaan
karkotus oli rangaistus väärien jumalien palvelemisesta ja yleisestä rappiosta.
Väärillä jumalilla viitataan Baaliin ja Molokiin eli kyse on julminta
julmimmasta lapsiuhrikultista. Lisäksi Jumalan kiittelemä kuningas Josia oli
taistellut Uus-Babylonian rinnalla, kun taas rappiokuninkaat Joojakim ja
Joojakin kapinoivat Nebukadressaria vastaan. Joojakin tuli kuuluisaksi Jumalan
kirouksesta. Kirous on kirjattu profeetta Jeremian kirjaan 22:28–30. Profeetta Jeremia
oli myös Uus-Babylonia -myönteinen ja vastusti kuningas Sidkian kapinointia.
Väestön vieminen vankeuteen Babyloniin herättää helposti
vääriä mielikuvia. Ensinnäkään väestön määrä ei ollut valtava. Arkeologi Hillel
Geva Jerusalemin hebrealaisesta yliopistosta on arvioinut Jerusalemin
väkiluvuksi 6000 Nebukadressarin valloittaessa sen. Valtaosa kapinallisista
pakeni vuorille ja köyhälistölle annettiin viinitarhat hoidettaviksi, sillä
Babylonia tarvitsi Juudean viiniä. Etuoikeutetun kansan suurin osa oli viety
Babyloniaan jo edellisen kapinan yhteydessä, joten mitään massiivista väestön
siirtoa Babyloniaan ei tapahtunut. Babyloniassa juutalaiset sijoittuivat ympäri
valtakuntaa erilaisiin tehtäviin pienviljelijöistä erilaisiin hallintotehtäviin
ja kuningashuoneen palvelukseen. Vain hyvin pieni osa päätyi orjiksi.
Isossa kuvassa Nebukadressarin sotatoimet olivat
juutalaisuuden kannalta lopulta hyvä asia. Karkotus Babyloniaan on nimenomaan
se asia, joka yhdistää myöhempien sukupolvien juutalaisuutta. Kun Persian
kuningas Kyyros II Suuri vapautti juutalaiset valloitettuaan Babylonian, suurin
osa heistä ei halunnut palata. Jerusalemiin palanneet taas eivät hyväksyneet
sinne jäänyttä alkuperäisväestöä temppeliä rakentamaan ja juutalaisiksi
laskettiin ainoastaan Babyloniassa pakkosiirrossa olleet. Babyloniaan jääneet
juutalaiset muodostivat kuitenkin vuosisadoiksi ylivoimaisesti suurimman
juutalaisyhteisön ja Babylonian akatemioissa esimerkiksi kirjoitettiin ns.
babylonialainen Talmud, joka on laajempi ja luettavampi kuin ns.
jerusalemilainen Talmud. Yhä nykyään Talmudista puhuttaessa viitataan lähes
aina babylonialaiseen versioon. Tosin siinä vaiheessa Babylonia oli jo ajat
sitten kadonnut valtiona maailmankartalta.
Nebukadressar tuo monella tapaa mieleen Sargon Suuren. Hän
oli loistava sotastrategi, jota ilman Uus-Babylonian tarina olisi jäänyt isänsä
Nabopolassarin kapinaan Assyriaa vastaan. Imperiumin rakentaminen sotavoimin ei
suinkaan ole ihmiskunnan jaloimpia hankkeita, mutta Nebukadressar rakensi
valtakuntansa lain ja järjestyksen varaan. Oman aikansa dokumentin mukaan hän
vastusti korruptiota ja kuin kopiona sumerikuningas Urukaginan vapauskartioista
puolusti heikkoja, köyhiä, vammaisia ja leskiä. Oli lopulta kyse propagandasta
tai ei, Nebukadressarin historia kertoo valloitettujen kansojen ja sotavankien
inhimillisestä kohtelusta samaan aikaan ankaruuden ja taipumattomuuden kanssa
kapinoiden kohdalla. Luonteeltaan hän oli luultavasti vähintäänkin erikoinen,
ellei peräti hankala, mutta kukaan tavallinen ihminen ei olisi pärjännyt
pahuuden kitkemisessä ihmiskunnan tieltä. Danielin kirja kertoo myös
mielenkiintoisen tarinan Nebukadressarin unesta, jossa Jumala kertoo
maailmanvaltojen nousuista ja romahduksista alkaen Nebukadressarin omasta
valtakunnasta.
656 eaa. alkoi Uus-Assyrian syöksylasku, joka lopulta
mahdollisti Nebukadressarin valtaannousun ja hänen toimensa taas pysäyttivät
pimeimmän vallan. Nebukadressar ei suinkaan ollut yksin. Samaan aikaan Assyrian
romahduksen ja Uus-Babylonian joutsenlaulun kanssa maailmassa tapahtui
hämmästyttävä viisauden samanaikainen nousu neljässä eri sivilisaatiossa
lännestä itään. Saksalainen filosofi Karl Jaspers kutsui ajankohtaa
akseliajaksi. Jaspersin teoria on saanut osakseen kovaa kritiikkiä muutamilta
kirkkoon kytkeytyneiltä historioitsijalta, jotka ovat pitäneet ajatusta
vaarallisena – sinänsä aika erikoinen ajatus… Johtava argumentti on ollut,
ettei neljän täysin eri sivilisaation ajattelijoilla voi olla ollut mitään
yhteyttä, kun näistä vain kahdella sivilisaatiolla on ollut jonkinlainen
yhteys. Väite on outo, sillä suuret ajattelijat eri sivilisaatioissa ja näiden
elinajat ovat fakta. Kysymys kuuluu pikemminkin, onko taustalla samat auringon
aktiivisuuteen liittyvät syyt, kuin tässä artikkelisarjassa on jo tullut esiin
ja Schumannin resonanssin muodostama kollektiivinen kenttä?
Jaspersin teoria ei suinkaan ole ainoa lajissaan. Vielä
hämmästyttävämpi havainto samasta aiheesta on teoria ihmiskunnan viisauden
lakipisteestä, jossa käännekohta sijoittui selvästi 600-luvulle eaa.. Tällöin
vaikuttivat vedalainen viisas Yajnavalkya Intiassa, demokratian isä Solon
Kreikassa, Zarathustra (Zoroaster) Persiassa ja Jeremia Jerusalemissa.
500-luvulla vaikuttivat mm. Lao Tzu, Confucius ja Sun Tzu Kiinassa, Buddha
(Siddhartha Shakyamuni Gautama) Intiassa ja Pythagoras Kreikassa. Kiinassa ja
Kreikassa vaikutti 500-luvulla monia muitakin merkittäviä hahmoja, joiden nimet
eivät ole suurelle yleisölle niin tuttuja. Kuriositeettina voisi mainita
Kreikasta Herakleitoksen, joka syntyi vain 28 vuotta Buddhan jälkeen ja opetti
samoja perusoppeja. Herakleitoksen mukaan kaikki on väliaikaista; että muutos
on todellista ja pysyväisyys vain harhaa. Häntä ei suotta kutsuta Kreikan
Buddhaksi. Hän peilasi myös Lao Tzun oppia jinistä ja jangista; että sielu on
sekoitus tulta ja vettä, valoa ja pimeyttä.
Viitteet
1. Dewey ER, Mandino O (1973). Cycles: The Mysterious Forces That Trigger Events. New York: Manor Books
2. Ertel, S. (1996). Space weather and revolutions - Chizevsky's heliobiological claim scrutinized. 38. 3-22.
3. Galtung J (1980). Peace and World Structure. Essays in Peace Research. Vol. IV. Copenhagen: Ejlers.
4. Halberg F, et al. (2008) “Cycles Tipping the Scale between Death and Survival ( = “Life” )” Progress of Theoretical Physics Supplement, Volume 173, February 2008, Pages 153–181, https://doi.org/10.1143/PTPS.173.153
5. Williams PL (2015) Operation Gladio: The Unholy Alliance between the Vatican, the CIA, and the Mafia, Prometheus Books, New York
6. https://off-guardian.org/2019/04/06/operation-gladio-the-unholy-alliance/
7. Dee MW, Pope BJS (2016) “Anchoring historical sequences using a new source of astro-chronological tie-points” Proceedings of the Royal Society A: Mathematical, Physical and Engineering Sciences; Volume 472; Issue 2192. http://doi.org/10.1098/rspa.2016.0263
8. The Cambridge ancient history. (2007) - 2nd edn. Vol.3 Pt. 2 The Assyrian and Babylonian empires and other states of the Near East, from the eighth to the sixth centuries b.c. s. 149
9. Miyake F et al. “Large 14C excursion in 5480 BC” Toshio Nakamura Proceedings of the National Academy of Sciences Jan 2017, 114 (5) 881-884; DOI: 10.1073/pnas.1613144114
No comments:
Post a Comment